Evirassa on käynnistynyt riskinarviointihanke, jossa arvioidaan suomalaisten lasten ja aikuisten altistumista nitraateille ja nitriitille sekä luontaisista lähteistä että lisäainekäytöstä. Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan loppuraportissa vuonna 2011.
Hankkeen tavoitteena on määrittää Suomessa yleisimmin käytettyjen kasvisten (luontaiset lähteet) sekä liha- ja makkaraleikkeiden ja juustojen (lisäainekäyttö) nitraatti- ja nitriittipitoisuudet. Riskinarvioinnissa käytetään todellisia ruoankäyttötietoja ja tuotteista analysoituja pitoisuuksia. Tutkimuksella halutaan tuottaa ajankohtaista tietoa suomalaisväestön altistumisesta näille yhdisteille.
Nitraatille (NO 3- eli nitraatti-ioni) altistuminen tapahtuu suurimmaksi osaksi kasvisten välityksellä. Altistuminen veden ja muiden elintarvikkeiden välityksellä on vähäisempää. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA katsoi arviossaan vuonna 2008, että kasvisten ja hedelmien käytön hyödyt kuitenkin ylittävät nitraatille altistumisesta mahdollisesti aiheutuvat terveydelliset haitat. Arviossa kuitenkin painotettiin, että kasvisten nitraattipitoisuuksissa esiintyy suurta vaihtelua ja joidenkin kasvisten, kuten rucola-salaatin runsas käyttö voi nostaa nitraatin saannin yli hyväksyttävän tason.
Nitraattia ja nitriittiä (NO 2- eli nitriitti-ioni) käytetään myös lisäaineena liha- ja makkaravalmisteisiin ja juustoihin. Ne estävät haitallisten mikrobien, erityisesti Clostridium botulinumin kasvua, auttavat säilyttämään lihan punaisen värin sekä estävät lipidien hapettumista, mikä vaikuttaa myönteisesti tuotteiden makuun ja hajuun.
Pinaatille, lehtisalaatille ja jäävuorisalaatille sekä lastenruoille on säädetty nitraatin enimmäispitoisuusrajat. Nitraatin ja nitriitin käytölle lisäaineena lihavalmisteiden ja juustojen valmistuksessa on myös asetettu enimmäisrajat. Evira tutkitutti nitraatteja vuonna 2008 yhteensä 20 näytteestä, joista 6 kpl oli lastenruokia, 4 kpl tuorepinaattinäytteitä sekä 10 kpl tuoresalaatteja. Kaikki tutkitut näytteet olivat määräystenmukaisia.
Nitraatin terveydelliset haittavaikutukset ilmenevät sen metaboloituessa nitriitiksi. Nitriitti voi hapettaa hemoglobiinin sisältämän raudan sellaiseen muotoon, ettei se pysty kuljettamaan happea elimistöön (methemoglobia). Nitraatti- ja nitriittialtistus on myös yhdistetty joidenkin syöpien mahdolliseen lisääntymiseen.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Tullilaboratorion kanssa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Lehtivihannesten nitraattipitoisuus kohoaa talvella helposti yli 3 000 milligrammaan kiloa kohti, kun sallittu raja-arvo on 4 500 milligrammaa per kilo. Karkkilalaisen Novalabin mittausten mukaan ero luomutuotteisiin on suuri: tavanomaisesti tuotetussa salaatissa on satakertainen määrä nitraattia verrattuna luomusalaattiin. Luomusalaatissa on nitraattia vain 16 – 36 milligrammaa kilossa. Eviran kahden vuoden takaisissa mittauksissa rucolasta löydettiin jopa yhdeksän
Nykyaikaisessa kasvihuoneviljelyssä kasvualustan ravinnepitoisuuksia tutkitaan yleisesti maa- ja puristenesteanalyysien avulla, mutta kasvien lehtien, hedelmien, kukkien, varsien ja juurien tutkiminen on yleistä vain alan tutkimuslaitoksissa ja käytännön koeviljelmillä. Monet lannoitukseen liittyvät asiat ovat selvinneet minulle vähitellen tutkittuani lähes 30 vuotta erilaisten kasvualusta-analyysien ravinnepitoisuuksien vaikututusta kasvien puutos- ja myrkytysoireisiin erilaisia kasvianalyysejä hyväksikäyttäen. Ihmisen ravitsemukseen pääsin paneutumaan toden
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on julkaissut lausunnon nitraatin aiheuttamasta mahdollisesta akuutista terveydellisestä haitasta pienille lapsille, jotka käyttävät pinaattia ja salaattia. EFSA toteaa, että nitraattipitoisuudet näissä kasviksissa eivät aiheuta terveysriskiä suurimmalle osalle lapsista. Kuitenkin suuria määriä (yli 200 g päivässä) paljon nitraattia sisältävää pinaattia käyttävät 1-3 -vuotiaat lapset voivat satunnaisesti altistua nitraatille sellaisilla pitoisuuksilla, jotka voivat aiheuttaa
Finfood ry:n ja Kotimaiset Kasvikset ry:n toiminnasta tehdyssä arvioinnissa ilmenee, että järjestöjen tunnettuus on hyvä ja sidosryhmät ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Arvioinnin mukaan valtion tuelle löytyy edelleen perusteita ja toimintaa tulee jatkaa. Ongelmallisena arvioijat pitivät järjestöjen rakennetta ja tavoitteiden epätäsmällisyyttä. Maa- ja metsätalousministeriö antoi kesällä 2002 Terra Consulting Oy:lle tehtäväksi arvioida Finfood ry:n ja Kotimaiset
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.