Keväisessä Marketanpuistossa järjestetään 16.-18.5. nyt kuudetta kertaa Viherympäristö-puutarhanäyttely. Tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut näyttely keräsi viime vuonna lähes 200 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 kävijää. – Vähintään samaan päästään varmasti myös tänä keväänä, uskoo näyttelypäällikkö PEKKA LESKINEN. – Viherympäristö-näyttely tunnetaan jo hyvin ja se on kasvattanut tasaisesti suosiotaan sekä kävijöiden että näytteilleasettajien keskuudessa.
Myös Kehä III:n varrella sijaitseva Marketanpuisto on todistanut toimivuutensa ja vetovoimaisuutensa näyttelyiden järjestämispaikkana. Hyvät liikenneyhteydet, helppo saavutettavuus ja toukokuiseen vihreyteen puhjennut kasvillisuus antavat loistavat puitteet esitellä piha- ja puutarhatuotteita.
– Näyttelyajankohtana toukokuun puoliväli on erinomainen. Silloin puutarhakauppa ja ihmisten innostus puutarhanhoitoon käy kuumimmillaan. Omaan pihaan pääsee jo pörräämään ja näyttelystä hankittuja tuotteita ja ideoita voi kokeilla saman tien kotiin päästyään, Pekka Leskinen kuvailee.
Viherympäristö-näyttelyssä on tänäkin vuonna esillä piha- ja puutarhatuotteita laidasta laitaan: koneista, laitteista ja työkaluista värikkäinä kukkiviin kasveihin. Lisäksi perjantai-päivälle on kasattu runsaasti ohjelmaa ja seminaareja piha- ja kiinteistöalan ammattilaisille, kun taas lauantain ja sunnuntain ohjelmatarjonta on kohdistettu harrastajille.
Perjantain seminaarien aiheita ovat Vesikasvit ja rantarakentaminen, Vuorovaikutteisuus viheralueiden kehittämisessä sekä Viheralueiden puhtaanapito ja jätehuolto. Harrastajia houkutellaan näyttelyyn maksuttomilla luennoilla ja tietoiskuilla, joiden teemoina lauantaina ja sunnuntaina ovat mm. Hyötypuutarha, Parveke ja terassi, Monikäyttöinen perenna sekä Hoitotöiden tehostaminen- koneet avuksi.
Viherympäristö-näyttelyn järjestää Viherympäristöliitto. Näyttely on avoinna perjantaina 16.5. sekä lauantainan 17.5. klo 10-19, ja sunnuntaina 18.5. klo 10-17. Näyttelypaikkojen myynti on parhaillaan käynnissä. Lisätietoja näyttelystä löytyy muun muassa internetistä osoitteesta www.vyl.fi. Marketanpuisto sijaitsee Kehä III varrella Espoossa, ajo Röylän liittymästä Porintien ja Turuntien välillä
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viherympäristö-puutarhanäyttely tuo taas koko piha- ja puutarhatuotteiden kirjon ihailtavaksemme Espoon Marketanpuistoon 16.-18.5. Ideoita ja uutuuksia pihanomistajille ja puutarhaihmisille tarjoilee 150 näytteilleasettajaa. Marketanpuiston vehreisiin maisemiin nousee jokaisen viherpeukalon pieni paratiisi puutarhakoneineen ja -laitteineen, työkaluineen, kalusteineen ja loistavina hehkuvine kasveineen. Tänä vuonna keskitytään erityisesti koneisiin, joilla haetaan helpotusta pihan hoitotöihin, kerrotaan hyötypuutarhan uusista mahdollisuuksista ja esitellään perennoja,
Syksyn suuri puutarhatapahtuma SYYSPUUTARHA avaa ovensa Espoon Marketanpuistossa lauantaina 21.8. Sunnuntaihin kestävästä kaksipäiväisestä puutarhanäyttelystä löytyy kaikki tarvittava pihan syystöihin ja leppoisaan loppukesän viettoon omassa puutarhassa. Juuri nyt eletään muun muassa parasta monivuotisten kasvien istutusaikaa, eivätkä tunnelmalliset kesä- ja syysillat puutarhasta nauttien vielä ole ohi, toteaa Pekka Leskinen Viherympäristöliitosta. Leskisen mukaan Syyspuutarha-näyttelyssä on hyvä käydä katsastamassa
Espoon Marketanpuistossa vietetään 23.8. viher-, kiinteistö- ja puutarha-alan ammattilaisille suunnattua näyttely- ja luentopäivää. Mukaan on ilmoittautunut yli 50 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät nimenomaan ammattiväelle tarkoitettuja tuotteita ja palveluja. Esillä on muun muassa puisto- ja kadunkalusteita, leikkivälineitä, kiinteistöpihojen ympäristötuotteita, koneita ja laitteita sekä koristepuita, pensaita ja perennoja. – Mukana Marketanpuiston ammattipäivässä ovat alan merkittävimmät yritykset ja yhteisöt.
Espoon Marketanpuistossa 1.-2.9. järjestettävässä viher- ja kiinteistöalan ViherTek-ammattinäyttelyssä nähdään taas alan mielenkiintoisimmat uutuustuotteet ja työmenetelmät. Tämän vuoden erikoisuus on ehdottomasti koneellisesta kiviladonnasta järjestettävä näytös. Työtä tehdään Marketanpuiston katualueella läpi koko näyttelyn. Aihetta käsitellään myös hotelli Kuninkaantiessä ennen näyttelyn avautumista järjestettävässä miniseminaarissa. Koneellinen betonikivien asennus on kovaa vauhtia tulossa Suomeen. Keski-Euroopassa sitä on käytetty jo pitkään
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.