Ison-Britannian hallitus on aikeissa auttaa kuluttajia ymmärtämään, mitätarkoitetaan ¤annoksella¤ kasviksia tai hedelmiä. Britannianelintarvikevirasto suosittaa väestölle viittä kasvis- tai hedelmäannostapäivässä, mutta monet kuluttajat eivät tiedä, mitä yksi annos käytännössämerkitsee.
Osaan elintarvikkeista on myöhemmin tänä vuonna tulossa merkki, jokakertoo, että tuotteen voi laskea yhdeksi päivän viidestä kasvis- taihedelmäannoksesta. Merkki on tulossa tuoreisiin ja pakastettuihinkasviksiin ja hedelmiin sekä hedelmätäysmehuihin. Sen sijaan lisättyäsuolaa, sokeria tai rasvaa sisältäville tuotteille sitä ei myönnetä.
Äskettäin julkistettu Britannian kansallinen ravintotutkimus paljasti,että keskivertobritti syö ainoastaan kolme kasvis- tai hedelmäannostapäivässä.
Suomessa Kotimaiset Kasvikset ry on kampanjoinut ”Puoli kiloa päivässä” -teemalla.Kampanjalla muistutetaan suomalaisia siitä, että kasviksia tulee syödä reilusti joka päivä. Päivittäisessä puolen kilon kasvisannoksessa on runsaasti luonnollisia terveyttä edistäviä suojaravintoaineita. Kasvikset ovat hyviä monien vitamiinien, hiven- ja kivennäisaineiden sekä antioksidanttien lähteitä. Kasvisten vähäinen energiamäärä ja runsas vesipitoisuus keventävät ruokavaliota ja estävät muun muassa liikapainon kertymistä. Kasvisten (vihannekset, hedelmät ja marjat) lisäksi on suositeltavaa syödä 2-5 perunaa päivittäin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Euroopan komission järjestämä äänestys EU:n uudesta luomulogosta on päättynyt. Voittajaksi kansalaiset äänestivät vihreällä taustalla olevan tähtien muodostaman lehtikuvion. Luomuasetus ja uudet pakkausmerkintävaatimukset astuvat voimaan heinäkuun 2010 alusta kaikissa jäsenmaissa. Kestää jonkin aikaa ennen kuin kaikissa tuotteissa näkyvät uudet pakollisetpakkausmerkinnät, sillä vuoden 2011 loppuun asti sallitaan myös vanhan luomuasetuksen mukaisten pakkausmateriaalien käyttö. EU:n luomulogo on heinäkuun…
Reilu kauppa sai uuden kansainvälisen merkin. Norsumerkin korvaava uusi logo näkyy ensin banaaneissa. Reilun kaupan edistämisyhdistys vaihtoi perjantaina vanhan norsulogon uuteen kansainväliseen sinivihreään tunnukseen. Uusi merkki näkyy ensimmäiseksi Reilun kaupan banaaneissa. Tämän vuoden loppuun mennessä kaikissa Reilun kaupan tuotteissa on uusi merkki. Kansainvälisen mainostoimiston Interbrandin suunnittelema merkki kuvaa vilkuttavaa ihmistä, joka symboloi Reilun kaupan järjestelmään…
Saarioinen siirtyi toukokuun alussa käyttämään uudistettua liikemerkkiä. Uusi merkki yhdistää Saarioisten aiemman virallisen tekstilogon sekä sen rinnalla käytetyn kukko-tunnuksen. Ajanmukaistetussa merkissä Saarioisten kukolla on entistä merkittävämpi rooli ja persoonallinen ilme. Saarioinen on kotimaisista elintarvikemerkeistä tunnetuimpia. Yritystä pitkään palvelleet kukko-tunnus ja Saarioinen-logo ovat viestineet perinteistä, laadusta ja maukkaasta ruoasta. Uudistetun liikemerkin myötä Saarioinen on edelleen tuttu,…
Kirsi-Marja ja Arto Hamosen piha valittiin vuoden 2015 Suomen Paras Piha -kilpailussa finaaliin. Piha on harmoninen kokonaisuus, mutta siinä on paljon yllätyksellisiä yksityiskohtia. Voit katso videon pihasta tästä. Kirsi-Marja Hamosen puutarhaharrastus alkoi vuonna 1997, kun pariskunta muutti omakotitaloon. Talo sijaitsee kuutisen kilometriä Mikkelin keskustasta Pieksämäen suuntaan. Tontin koko on liki 4000 neliötä, josta 1200 neliötä…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.