Biolanilta on tulossa ensi kesäksi neljä uutuuslannoitetta. Biolan Havu- ja rodolannoite on jauhemainen luomulannoite happamassa kasvualustassa viihtyvien kasvien lannoitukseen.
Biolanin Havu- ja rodolannoite maksaa n. 9 € purkki.
– Kasvin tarvitsemien ravinteiden lisäksi lannoite sisältää mykorritsaa eli sienijuurta. Mykorritsa on kasvin juurien ja sienen muodostama molemmille hyödyllinen kokonaisuus, jossa mykorritsojen avulla kasvit ottavat maaperästä ravinteita tehokkaammin. Mykorritsat myös suojaavat isäntäkasviaan taudinaiheuttajilta ja kuivuudelta sekä parantavat kasvin stressinsietokykyä, selvittää puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolanilta.
Biolan Puutarhalannoite on nestemäinen yleislannoitetiiviste kaikkialle puutarhaan. Se soveltuu niin avomaalla, kasvihuoneessa kuin ruukuissakin kasvaville kasveille.
– Lannoitetiiviste sisältää kaikkia kasvien tarvitsemia pää- ja hivenravinteita. Lannoitetiivistettä annostellaan 1 korkillinen/10 litraa vettä. Yhdestä pullosta lannoitetiivistettä saadaan 400 litraa valmista kasteluliuosta, toteaa Kerttula.
Biolan Amppelilannos on luonnonmukainen lannoite kesäkukille sekä hedelmiä tai marjoja tuottaville kasveille. Puikkomaisen rakenteen ansiosta Amppelilannos on helppo annostella ruukkuihin ja amppeleihin. Lannoite sisältää kaikkia kasvin tarvitsemia ravinteita. Lannoitteen korkea kaliumpitoisuus vahvistaa kasvia muun muassa kuivuutta ja tauteja vastaan sekä parantaa ravintokasvien sadon laatua.
– Amppelilannos on pitkävaikutteinen, lannoitepuikkoja lisätään kasvualustaan kerran kuukaudessa. Kesäkukille annetaan 2 kpl/taimi kerran kuukaudessa ja mansikalle 1 kpl/taimi kerran kuukaudessa, neuvoo Kerttula.
Biolan Nurmikkolannoite on pihanurmille tarkoitettu luonnonmukainen erikoislannoite. Nurmikkolannoite sisältää kalkkia, joten ylläpitokalkitus hoituu kätevästi lannoitteen levityksen yhteydessä. Koska lannoiterakeet ovat pienikokoisia, ne liukenevat nopeasti kasvien käyttöön.
Kerttulan mukaan Nurmikkolannoite lisää nurmikasvien elinvoimaisuutta ja vähentää näin sammaloitumista.
10 litran säkillinen riittää nurmikon vuotuislannoitukseksi 200 m2 :lle. Se maksaa n. 25 euroa.
– Nurmikkolannoitteen sisältämät pitkävaikutteiset ravinteet riittävät antamaan nurmikolle tuuhean kasvun koko kesäksi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Aurinkoinen sää kruunasi lapsille järjestetyn syystapahtuman, kun Sipoon ruotsinkielisen seurakunnan yrttimaahan istutettiin 699 uutta kukkasipulia. Jokainen esikoululaisista sai itse istuttaa neljä tulppaania. Keväällä yrttimaalla onkin odotettavissa värikäs kukkaloisto. Lapiot saivat kyytiä, kun parikymmentä esikouluikäistä päästettiin istutuspuuhiin. Monica Äijälän laatima istutussuunnitelma sisälsi niin puutarha- kuin villitulppaaneja. Lukumäärällisesti suurimman ryhmän muodostivat kultasahramit, joita istutettiin 240 kappaletta. Lisäksi
Vaaralliseksi kasvintuhoojaksi luokitellusta koloradonkuoriaisesta on tämän kesän aikana saatu jo neljä havaintoa. Viimeisimmät koloradonkuoriaishavainnot tehtiin viime viikonloppuna Enossa ja Lappeenrannassa. Osa nyt löydetyistä kuoriaisista on talvehtinut maassa, mikä osoittaa, että Suomeen voi kehittyä pysyvä koloradonkuoriaiskanta. Varsinkin Etelä-Karjalan alueelta kuoriaisia saattaa löytyä lisää. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta korostetaan, että nyt on tärkeää tarkkailla perunakasvustoja. Koloradonkuoriaisen löydöstä on viipymättä
Ensimmäiset syyskylmät muistuttavat tänään tulevasta talvesta. Lehtien haravoinnit ja kompostoinnit ovat vielä edessä. Talvella komposti tarvitsee erityisen paljon energiaa ja ravinteita hajotustoiminnan ylläpitämiseksi. Biolanilta on tullut uutuustuotteena Talvikuivike. Siihen on lisätty kompostoitumista nopeuttavaa typpeä. Typen lähteenä on kasviperäinen rypsirouhe. Biolan Talvikuivike on valmistettu suomalaisista raaka-aineista, kuituhampusta, havupuun kuoresta ja turpeesta. Kuivikkeessa hamppu ja turve imevät
Moni haluaisi jo päästä istuttamaan perunaa. Alkukesän juhlat lähestyvät mutta pahimmassa tapauksessa tuhansia tapahtumia joudutaan viettämään ilman herkullista varhaisperunaa. – Hätä ei ole tämän näköinen. Perunanviljelyn voi aloittaa jo huhtikuussa säkissä ja näin varmistaa ainakin ruoan osalta onnistuneet juhlat, sanoo puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolanilta. Biolan on tuonut markkinoille erityisesti parvekeviljelyyn sopivan Perunasäkin. Kerttulan mukaan Suomessa
Helmikuun alettua ovat kevään kukkaiset päivät taas askelen lähempänä! Kasviharrastaja Sisko Chasen lehtopuutarhassa kevät merkitsee kiireisintä kasvienihailuaikaa.
Tuija Kyllösen piha on rakennettu kalliorinteeseen, mikä tekee siitä vaikuttavan. Piha osoittautuikin Paras Piha -kilpailun nettiäänestyksessä hyvin suosituksi. Tuija Kyllösen piha sijaitsee uudella Sammalmetsän asuntoalueella Pyhtään Heinlahdessa, lähellä Suomenlahden rantaa. Talon paikka on louhittu kallion kylkeen ja piha on nouseva kalliorinne, joka päättyy kangasmetsään. Piha alkaa laajasta patiosta, joka rakennettiin yhtä aikaa talon kanssa. –
Pelto- ja puutarhakasvien geenivaratiedon keräämisessä ja säilyttämisessä kansalaiset ovat avainasemassa. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole ollut työkalua tiedon keräämiseen. Luonnonvarakeskus (Luke) on rakentanut Kasvinpolku-tietojärjestelmän, jonka avulla kansalaiset voivat ilmoittaa tiedot kasveista. Järjestelmä helpottaa myös tiedon hallintaa. Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilla olevalla sähköisellä lomakkeella kuka tahansa voi ilmoittaa tietoja arvokkaista vanhoista kasveista. Kasvi-ilmoituslomake on osoitteessa www.luke.fi/ilmoitakasvi. Ilmoituksia voi
Haitalliset vieraslajit ovat vakava uhka monimuotoiselle luonnolle. Nyt niitä halutaan torjua uuden vieraslajilain voimin, joka on parhaillaan lausunnoilla. Lain tavoitteena on yhdessä Euroopan laajuisten toimenpiteiden avulla estää kaikkein haitallisimpien vieraslajien tuominen Suomeen, niiden kasvattaminen sekä erityisesti luontoon leviäminen. Vieraslajit ovat ihmisen mukana uusiin paikkoihin levinneitä eliölajeja kuten puutarhakasveja, riistaeläimiä, vesieliöitä tai tuholaisia. Ne voivat
Bernerin GreenCare -lannoitesarjan uutuudet esiteltiin tänään. Helppokäyttöiset Puutarhan KESÄTM on ollut kotipuutarhureiden suosikki jo vuodesta 1960. Tulevaan kasvukauteen kotimainen GreenCare esittelee kätevät Puutarhan KESÄ™ Pore- ja Pallo -lannoitteet sekä ainutlaatuisen Puutarhan KESÄ™ -Kesäkukkamullan. Pinkit poretabletit kasvien iloksi Puutarhan KESÄ™ -tuoteperheen piristävin uutuus on helppokäyttöinen, pinkki kastelulannoite Puutarhan KESÄ™ Pore. Se toimii kuten vitamiiniporeet: tabletti laitetaan
Ekologinen Nelson City Garden on uusi tuotesarja, joka on suunniteltu erityisesti kaupunkilaisille, joilla on niukasti tilaa viljelyyn. Tuotesarja on valmistettu ympäristöystävällisestä materiaalista. Valikoimaan kuuluu mm. lapioita, esiliinoja ja istutusastioita. – Nämä tuotteet tekevät kaupunkiviljelystä helppoa ja mukavaa. Viime vuosina kiinnostus kaupunkiviljelyä kohtaan on kasvanut ennätysmäisen nopeasti, ja yhä useammat innokkaat viljelijät upottavat sormensa multaan
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.