Siirry sisältöön

Maaria Matsunaga

Unelmieni puutarhassa yhdistyvät hyötytarha ja kauniit kukkaistutukset. Innostun unohtuneista ja harvinaisista hyötykasveista ja nautin siitä, että saan vihannekset ja yrtit keittiööni omalta kasvimaalta. Luonteeltani olen utelias kulkija. Matkoillani vierailen erilaisissa puistoissa ja puutarhoissa. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Niistä voi myös poimia uusia ideoita, joita toteuttaa tykönään. 

  • Metsän antimia

    Ensin työ… …sitten huvi. Mustikkamaitoa nautiskellessa voikin ottaa sienikirjan esiin ja ryhtyä tutkailemaan millainen saaliista tuli.

  • Pieniä ja napakoita

    Vielä pari päivää ja sitten ne kerään. Kesäkurpitsojen hedelmien sanotaan olevan parhaimmillaan juuri tällaisina, pieninä ja napakoina. Yleensä ne ehtivät kyllä ihan huomaamattakin kasvaa isommiksi, jolloin ne käytetään viipaloituina tai halkaistuina, koverrettuina, uudelleen täytettyinä ja uunissa gratinoituina. Mutta aina silloin tällöin kannattaa kurkistaa, onko tulossa myös näitä pikkuzucchineja. Avomaankurkkujenkin lehtien alla pilkottaa pieniä hedelmiä. Nämäkin

  • Pionit sateen jälkeen

    Sateet riepottelivat vanhan pihan pioneja. Pullein niistä ravisteli terälehtiään ja taivutti raskaita kukkiaan maahan asti, muut pistivät kukkansa suppuun ja odottelivat rajuilmojen väistyvän. Nyt aurinko taas paistaa ja pionit (ja niiden emäntä) katselevat että mitenkäs tästä selvittiin. Ihan hyvin.

  • Kasvimaata laitellessa

    Kasvimaan ei tarvitse olla mitenkään erityinen: pienikin maaläntti kelpaa. Maa käännetään ja möyhennetään, poistetaan pahimmat rikkakasvien juuret, lisätään kompostimultaa ja muodostetaan halutunlaiset istutuspenkit. Kylvösuunnitelmakin saattaa muuttua töitä tehdessä, kun jostakin ilmaantuu uusia taimia tai siemeniä, jotka on saatava maahan. Toisaalta juuri se tekee kasvimaan laittamisesta hauskaa. Mikään ei ole kiveen lyöty, ja joka vuosi kaiken

  • Lehtiselleriä ja lamopinaattia

    Vihannesten taimet jäävät taimistoilla helposti kukkaloiston varjoon, mutta ehdottomasti nekin täytyy tarkastaa. Tomaattien, kurkkujen ja kesäkurpitsojen lisäksi voi tehdä hauskoja löytöjä. Tällä kertaa mukaan lähti varsiselleriä ja uudenseelanninpinaattia eli lamopinaattia. Omasta maasta napsaistu tuore varsiselleri on yllättävän hyvää sellaisenkin mielestä, joka on saanut kouluaikoina sellerikammon – todettu on! Uudenseelanninpinaatti taas tuottaa runsaan sadon eikä kuki

  • Marjapensaiden kukkia

    Oletko koskaan jäänyt katselemaan marjapensaiden kukkia? Pieniähän ne ovat, vaatimattomiakin kenties, mutta sellaisenaan varsin viehkeitä. Näiden pikku ihmeiden luo johdatteli tällä kertaa pullea kimalainen, joka imi kukista ahnaasti mettä: yllä karviainen ja alla mustaherukan sekä punaherukan kukat.

  • Tuoksuvat sinisateet

    Sinisateen eli visterian keväinen kukinta on paitsi upea näky, myös huumaavan tuoksuinen. Kukissa käykin varsinainen pörinä, kun kimalaiset ja muut pölyttäjät kilpailevat sen makeasta medestä! Nämä kuvat ovat Keski-Euroopasta, mutta meillä Suomessakin sinisadetta voi kasvattaa aurinkoisessa ja suojaisessa paikassa. Talvettamista suositellaan kylmässä varastossa tai kasvihuoneessa, ulkona se on hyvä suojata ainakin havuilla ja pakkaspeitteillä. Vaivalloista,

  • Puu kuin kirahvi

    Kasvin kukinta vie yleensä kaiken huomion, siinäkin tapauksessa, että kukinta olisi lyhyt. Mutta joskus käykin toisinpäin. Tämä Australiasta kotoisin oleva pensas, Phebalium whitei, kukkii kyllä viehättävän keltaisin kukin talvisaikaan ja varhain keväällä, mutta erityisen siitä tekee sen varsien ja lehtien alapinnan täplitys. Kun kasvi vielä on tuollainen hontelo rakenteeltaan, ovat japanilaiset nimenneet sen kirahvipuuksi, kirin-no-ki.

  • Saku Sammakon pikkuserkut

    Yllä olevassa kuvassa on japanilainen talvikamelia kukkanuppuja täynnä – ja lehdillään kolme sammakkoa. Löydätkö? Annan vinkin: kaksi sammakoista on vasemmassa laidassa ja yksi oikeassa. Löytämistä hankaloittaa se, että nämä veijarit osaavat maastoutumisen taidon, mitä pitempään ne paikoillaan pysyvät, sitä enemmän ne alkavat muistuttaa ympäristönsä värimaailmaa. Vihreämmällä lehdellä ne ovat vihreämpiä, ruskealla oksalla rusehtavia. Helpotan tehtävää:

  • Surinaa piiskuissa

    Olen viime päivinä ihastellut ikkunani edessä avautuvaa kullankeltaista näkymää, kun kultapiiskut ovat rävähtäneet täyteen kukkaan. Ja mikä surina ja pörinä niissä käykään! Pienet kimalaiset, mehiläiset, ampiaiset ja muut mettä etsivät eivät meinaa saada näistä kylläkseen. Perhosia on sen sijaan näkynyt hyvin vähän.

  • Herkullinen herukka-aika

    Vieläkö on herukoita puskissa? Viimeisiä viedään, mutta ihana on yhä kipaista aamulla pihalle ja kerätä tuoreet marjat suoraan pensaasta aamuviilin tai -jogurtin päälle. Toki niistä on riittänyt muuhunkin, mehuun ja ranskalaistyyliseen siirappiin, pakkaseenkin. Mustaherukoita tulee vähemmän kuin punaisia, joita riittää häkellyttävän paljon muutamastakin pensaasta. Oma suosikkini on kuitenkin valkoherukka, jossa on todella hienostunut maku. Niitä

  • Syysleimujen väriloistoa

    Vanhojen pihapiirien yksi ikisuosikeista on syysleimu, joka aloittelee kukintaansa näin heinä-elokuun vaihteessa. Aniliininpunaiset, violetit, valkoiset ja kaksiväriset kukinnot ovat näyttäviä tiiviiksi ryhmiksi istutettuina, mutta yhtä hyvin niitä voisi sijoitella sinne tänne muiden kukkien joukkoon. Syysleimun kukissa on voimakas tuoksu, joka houkuttelee luokseen myös erilaisia pörriäisiä ja pölyttäjiä. Jotakin aika hurmaavaa näissä mummolan pihalta tutuissa kukissa