Unelmieni puutarhassa yhdistyvät hyötytarha ja kauniit kukkaistutukset. Innostun unohtuneista ja harvinaisista hyötykasveista ja nautin siitä, että saan vihannekset ja yrtit keittiööni omalta kasvimaalta. Luonteeltani olen utelias kulkija. Matkoillani vierailen erilaisissa puistoissa ja puutarhoissa. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Niistä voi myös poimia uusia ideoita, joita toteuttaa tykönään.
Muutama viikko sitten Oma Pihan Facebook-sivuilla kerrottiin kärsimyspassion puhjenneen kukkaan ja mainittiin, että nuppuja tuskin huomaa ja sitten kukka onkin jo auki. Nämä sanat luettuani innostus hiipi mieleeni: josko ehtisin sittenkin nähdä kärsimyshedelmän kukassa? Nuppuja siinä jo näkyi… Ja siinä kävi juuri niin! Yhtäkkiä nupuista oli avautunut täyteen kukkaan. Ehdin onneksi ottaa pikkukameralla illalla kuvan,
Tässä vielä toinen maistiainen tulevasta: Kävin keväällä ihastelemassa japanilaisia ebineran-orkideoja kukkanäyttelyssä ja kasvattajan tykönä. Toinen toistaan kiehtovampia väriyhdistelmiä hempeän vaaleista vahvojen värien tykitykseen. Kukkien yksityiskohtia tutkaillessa ymmärsi hyvin, että näihin voi hurahtaa täysillä – mutta mielenkiintoista oli myös huomata, että suurin osa harrastajista oli iäkkäitä miehiä! Jokin näissä koukuttaa… Visiitistä lisää myöhemmin, tässä muutama herkkupala
Pientä esimakua tulevasta: Kävin tutustumassa japanilaiseen hanashoubujen eli japaninkurjenmiekkojen (Iris ensata) harrastajaan, jonka lajikevalikoima karttuu vuosi vuodelta omien kokeilujen myötä. Kukkia oli kotona kymmeniä ellei satoja ja lisää pellolla kosteikossa. Mielenkiintoinen ja silmiä avaava vierailu, josta lisää myöhemmin! Tässä muutamia esimerkkejä; kukkien väriskaala ulottui valkoisista ja keltaisista vaaleanpunaisen, sinisen ja liilan eri sävyihin. Leveyttä kukinnoilla
Ranskalaiselle hautausmaalle vievä tie kulki vihannespeltojen läpi. Suorissa riveissä kasvoi erilaisia kaalinpäitä, mangoldia, ruusukaalia, parsakaalia ja purjoa. Toisaalla olin jo nähnyt valtavia peruna- ja porkkanakasoja odottamassa kuljetusta. On talvivihannesten aika: lämmittävien ja ravitsevien pataruokien, keittojen, gratiinien aika.
Pyhäinpäivän tietämillä on mukava käyskennellä ranskalaisella hautausmaalla. Kovin erilaisiahan ne ovat kuin meillä: kivipaadet ovat isoja, ja hautaa koristavat kukkien lisäksi erilaiset muistolaatat, joihin on kirjattu läheisten viestejä: rakkaalle tädille, ystävälle, isälle ja äidille, ja niin edelleen. Kukat ovat pääosin ruukuissa. Pyhäinpäivänä haudoille tuodaan erityisesti krysanteemeja. Näky onkin tuolloin huikea: keltaista, punaista, oranssia, liilaa, kaikkea
Syksyinen kävelylenkki metsämäisessä puistossa. Metsämäisessä siksi, että metsästä tämä on kaukana, vaikka koostuukin lähes yksinomaan puista. Suurista, paksurunkoisista puista, joita ei ole leikattu muotoon, vaan jotka saavat kasvaa juuri niin kuin haluavat. Ainakin melkein, kyllä niistä puistossa kuitenkin aina huoli pidetään. Aikani käveltyäni istahdan penkille. Maa on keltaisenaan syksyn lehdistä, mutta kun kohotan katseeni, näyttää
Tänä vuonna ollaan saatu nauttia ihanan lumisesta talvesta. Toisten mielestä vähän liiankin pitkään, toisten mielestä juuri sopivasti. Mutta kaunista se on ollut, sitä ei kai käy kieltäminen. Väriä yleiseen valkoisuuteen ovat tuoneet kanervat, jotka ovat säilyneet hyvin aina huhtikuulle asti. Tämä pieni tuokiokuva on otettu pääsiäisen lumipyryjen aikaan.
Viirivehka on kaikille tuttu huonekasvi, joka ihastuttaa graafisuudellaan: vitivalkoiset kukinnot tummanvihreitä lehtiä vasten ovat komea yhdistelmä. Talvella on aikaa tutkiskella kasvia tarkemmin. Huomio kiinnittyy kukkavanoihin ja nuoriin lehtiin, jotka avautuvat hitaasti, hitaasti… kuin nuoret joutsenet ne nostavat päätään lehtien lomasta.
Kevättä odotellessa nautitaan lumesta, jäästä, pakkasesta ja auringonpaisteesta – kunnon talvesta siis! Kotimaan matkailuakin voi harrastaa: Heinolan Rantapuiston raitilla on esillä kansainvälistä jäätaidetta, teemana Liike. Tässä muutama taidonnäyte, lisää paikan päällä.
Muisto kesästä: kävelyhetki arboretumissa eli puulajistopuistossa. Ensin kaikki näyttää tutulta, on kuusia, tammia, pihlajia. Sitten puita alkaa katsella tarkemmin. Nehän ovat kaikki hiukan erilaisia. Matalaan pylvääseen kiinnitetty nimikyltti vahvistaa epäilyn: tuo on tuttu kotipihlaja, tuo taas makeapihlaja, tuo japaninpihlaja, tuo tuossa keltamarjapihlaja. Tästähän tulee varsinainen oppitunti! Matka jatkuu: Tässä on purppurakuusi, tuossa tavallinen kuusi, käärmekuusi
Ilahduin kovasti kuullessani, että vuoden 2018 vihannekseksi on valittu papu. Miten mainiota! Olen nimittäin suuri papujen ystävä. Vihreät pensaspavut, tarhapavut, härkäpavut, yläilmoihin suikertelevat punakukkaiset ruusupavut, kaikki käy. Paljon puhutaan papujen terveellisyydestä ja siitä, miten runsaasti niissä on valkuaista, mutta minusta parasta pavuissa on se, että ne ovat herkullisia. Suosikkireseptini vihreille pensaspavuille on yksinkertainen: keitän niitä
Syyssyrikästä (Buddleja davidii) tavataan aina mainita, että se on erinomainen perhoskasvi. Ja niin se toki onkin. Perhosten lisäksi sitä rakastavat kyllä monet muutkin pörriäiset, kuten ampiaiset, kimalaiset ja etelänpäiväkiitäjät. Jälkimmäisiä olen päässyt ihailemaan ikkunasta käsin: ne pörräävät tuoksuvaisten kukintojen ympärillä kuin minikokoiset kolibrit ja imevät makean meden pitkällä ja kapealla kärsällään. Miten hauska näky! Alla
