”Välimeren keittiön suosio on tuonut aurinkokuivatut tomaatit myössuomalaiseen ruokapöytään. Kauppojen hyllyillä on valinnanvaraa useampiakineri tuotemerkkejä, joiden laadussa on kuitenkin selviä eroja, paljastaatuoreen Kuluttaja-lehden testi. Testin mukaan selviä laatueroja onhavaittavissa tuotteiden tomaattisuudessa, mausteisuudessa, rakenteessa jaerityisesti suolan määrässä.
Valtaosa Suomeen tuoduista tomaateista on italialaisia. Useimmat tuotteeton säilötty kuivaamisen jälkeen öljyyn, joka on tavallisestiauringonkukkaöljyä. Tavallisia mausteita ovat yrtit ja valkosipuli.Lisäaineiden käyttö on aurinkokuivatuissa tomaateissa varsin hillittyä,yleisimmin käytetty lisäaine on sitruunahappo.
Suolaa huimia määriä Kuluttaja-lehden testissä vertailtiin 16 erilaista aurinkokuivattuatomaattimerkkiä. Tuotteista kolme arvioitiin hyväksi. Parhaatkokonaispisteet sai irtomyynnissä oleva italialainen De Bontade Pomodorialla calabrese. Muita hyviä olivat turkkilainen Svansø Välimeren keittiö jaitalialainen Castellino. Testin jumboksi jäi italialainen Minasso, jonkalaatu arvioitiin vain välttäväksi. Minasso oli nahkamaisen sitkeä, muttaeniten kritiikkiä aiheutti sen suolaisuus. Suolaa oli peräti 19,1prosenttia. Muut testitomaatti saivat arvosanan tyydyttävä.
Testin vähäsuolaisimpia olivat kreikkalaiset Royal Tsatsoulis Bros-tomaatit, joissa suolaa oli vain 0,3 prosenttia. Muiden tuotteidensuolapitoisuudet vaihtelivat 1,2 – 10,6 prosentin välillä. Testin mukaansuolamäärien huimat erot osoittavat, että aurinkokuivatun tomaatin eitarvitse olla tönkkösuolattu maistuakseen ja säilyäkseen.
Lisätietoja: Kuluttaja-lehti 2/2002″
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kesää kohti mentäessä suomalaisten kiinnostus tomaattiin jopa kolminkertaistuu verrattuna talvikauteen. Tuoreus, maku, turvallisuus ja hinta ovat kesätomaatin valtit. Vuositasolla tomaatin kulutus hipoo jo 11 kiloa henkeä kohden, mikä takaa tomaatille ykkössijan kasvisten suosikkilistalla. Yllättävää kyllä, myös sää säätelee tomaatin menekkiä. Kylmällä ja kolealla ilmalla tomaatin kysyntä laskee, mutta aurinko ja lämpö lisäävät tomaattien menekkiä. Kesäisinä
” Tomaatin ja tomaattivalmisteiden syönti vähentää muun muassa riskiä sairastua sydäninfarktiin. Tulos perustuu tomaatin sisältämään karotenoidiin lykopeeniin. Aivan viime vuosina tomaattien tarjonta on monipuolistunut myös maun osalta. Vaihtoehtoja on sekä voimakkaan että miedon tomaatin ystäville. Miedoimpia ovat keltaiset lajikkeet sekä paljon kuiva-ainetta sisältävät pihvitomaatit. Aromit puolestaan ovat voimakkaimmillaan pienissä kirsikka- ja luumutomaateissa. Tomaatti on nykytiedon
”Kotimaisuudesta kertova Hyvää Suomesta -joutsenlippu ja Puhtaasti Kotimainen-sirkkalehtilippu eivät ole mikä tahansapakkausmerkkejä, vaan niiden käyttöä valvotaan tarkasti. Auditointikoulutuksensaaneet tarkastajat kiertävät yrityksissä ja valvovat, että joutsenlipun sääntöjä noudatetaan. Kasvisten merkin laatu valvotaan pistokokein tukkuliikkeissä. Joutsenlipun tarkastajienkoulutuksessa perehdytään muun muassa arviointiprosessiin ja erilaisiin laatustandardeihin. Koulutusta antaa esimerkiksi Laatukeskus. – Suomalaisissa elintarvikeyrityksissä ei esiinny systemaattisia puutoksiajousenlipun käytössä, kertoo
Suomalaisten mielestä tomaatti on kesän suosituin elintarvike. Pussillinen punaisia päätyy lähes jokaiseen ostoskoriin. Syynä tähän voidaan pitää sitä, että tomaatit täyttävät lähes täydellisen kesäruoan kriteerit. Ne ovat mehukkaita, terveellisiä, aromaattisia ja ennen kaikkea sekä monikäyttöisiä että helppoja kesäkeittiössä. Ei ole ihme, että tomaattien kulutus jopa kolminkertaistuu kesäaikana verrattuna talven kulutukseen. Viikolla 21 eli 19.-25.5.2003 vietetään
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.