Kesällä on kesäkukkia, talvella on… ritarinkukkia! Komeisiin kukkiin syttyy kimaltava hehku heti, kun puunlatvoissa hiipivä talviaurinko suuntaa edes himmeän säteen kohti ikkunalautaa. Lasin takana häämöttävä lumi antaa arktisen taustan tropiikin väreille. Tästä alkaa talvinen tarina.
Euroopasta, etenkin Englannista, lähdettiin 1700- ja 1800-luvuilla pitkille ja vaivalloisille kasvienmetsästysmatkoille ympäri maailmaa. Etelä-Amerikastakin rahdattiin kotipuoleen kaikenlaista, esimerkiksi villejä ritarinkukkia, Hippeastrum-lajeja. Niistä saivat alkunsa ne lukemattomat jalosteet, jaloritarinkukat, joita me nyt ihaillen kasvatamme.
Sata vuotta sitten britit tuottivat parhaat jaloritarinkukat, mutta toinen maailmansota keikautti asiat sille tolalle, että amaryllisten jalostustoiminnan keskukseksi tuli Hollanti. Nykyään ostamme kaupasta paitsi Hollannin kasvihuoneissa, myös Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa jalostettuja ja lisättyjä amarylliksensipuleita. Eteläisen pallonpuoliskon etuna on eri kohtaan vuotta ajoittuva kasvukausi, jonka ansiosta siellä kasvatetut sipulit ovat virittyneet kukkimaan juuri oikeaan aikaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan syys- ja joulumarkkinoita ajatellen.
Virallisesti nämä kasvit ovat siis jaloritarinkukkia, Hippeastrum Hortorum-Ryhmän lajikkeita. Käytännössä me suomalaiset puhumme amarylliksista piittaamatta kasvitieteilijöiden toteamuksesta, jonka mukaan Amaryllis-sukuun kuuluu yksi ainoa laji, aitoamaryllis, A. belladonna, ja Hippeastrum-porukka on asia erikseen. Sitä paitsi nimitilanne on sama eri puolilla maailmaa, kaikki puhuvat amarylliksista.
Monen mielestä suurikukkaiset amaryllikset ovat ainoita oikeita amarylliksia. Kukat ovat salaattilautasen kokoiset, usein yli 20 cm leveät. Kokoluokituksen mukaan yli 16 cm leveä jaloritarinkukan kukka on suuri.
Kun ritarinkukkien sipulit tulevat marketteihin lokakuussa, moneen ostoskärryyn päätyy sievä pakkaus, jota koristaa punaisen kukan kuva. Kolmessa tapauksessa neljästä punainen amaryllis on ’Red Lion’. Tämä jo yli viisikymmenvuotias lajike on pysynyt pinnalla uusien jaloritareiden virrassa. Nuput ovat tummanpunaiset, tyvestä lähes mustat. Niistä avautuvat kukat ovat järkevän kokoiset ja syvän, puhtaan punaiset. ’Red Lion’ on täydellinen jouluamaryllis.
Joulunalusviikoilla valmiina ruukkukukkina myytävät punaiset amaryllikset ovat yleensä kuitenkin uudempia lajikkeita, kuten ’Red Knight’, ’Bull’ ja ’Merry Christmas’. Niiden kukkien puna kääntyy oranssin tai tiilen suuntaan. Vielä vähän oranssimpi on ’Orange Sovereign’. Vanhan ’Rilonan’ oranssi on puolestaan lohenväristä, herkkää ja läpikuultavaa.
Viinin- ja mustanpunakukkaiset ritarinkukat ovat pysäyttäviä. Kukka näyttää imevän valon ympäriltään kuin musta aukko. Tunnetuin tumma lajike on ’Benfica’ huppumaisine, ryppypintaisine kukkineen. Joulukukkanakin myytävä ’Carmen’ on samantapainen, mutta kukka on litteämpi. ’Royal Velvet’ kasvattaa pitkät varret ja avaa niiden päähän valtavat, samettisen viininpunaiset kukat, jotka eivät taatusti jää keneltäkään huomaamatta.
’Apple Blossom’ on ’Red Lionin’ ikätoveri, klassikkolajike ja tavallinen markettiamaryllis. Kukat ovat herttaisen vaaleanpunaiset ja valkoiset. Mitä enemmän on valoa kasvuvaiheessa, sitä voimakkaampi vaaleanpunaisesta tulee. Talvella ilman lisävaloa kasvatettaessa kukat tahtovat aueta laimean punertavanvalkoisina.
Edellistä reippaampi vaaleanpunainen on ’Candy Floss’, jonka kukkia elävöittää punainen kuviointi. Oikein vastaansanomatonta pinkkiä havittelevan on paras hankkia ’Pink Surprise’.
Valkoisissa ritarinkukissa on oma hienostunut hohtonsa. Lajikkeita on runsaasti, toinen toistaan kauniimpia vihreine nieluineen. Yleisimpiä joulukukkavalikoimissa ovat ’Matterhorn’, ’Athene’ ja ’Christmas Gift’, joita on äkkiseltään vaikea erottaa toisistaan. ’Wedding Dancen’ kukat ovat täysin avonaisina litteät ja omaperäisen pyöristyneen malliset.
Vielä on mainittava selvästi kaksiväriset ritarinkukat. Punavalkoinen vanharouva ’Minerva’ puolustaa aina paikkaansa herkkine suonikuvioineen. Erityisen upea ja kerrassaan eksoottinen on brasilialaissukuinen ’Gilmar’. Jämäkkäkukkainen ’Sydney’ edustaa modernia tyyliä.
Valmiiksi joulukukiksi hyödetään vain murto-osaa jaloritarinkukkalajikkeista, ja sortimentti on joka vuosi lähes sama. Jos haluaa katsella muitakin kuin edellä mainittuja suurikukkaisia lajikkeita, on viisainta tilata omat sipulit sellaiselta myyjältä, jolla on hyvä valikoima.
Kerrannaiskukkaisia jaloritarinkukkia on tiettävästi ollut jo 1930-luvulla, mutta myyntiin niitä on alkanut tulla vasta 1990-luvulla. Nykyään harrastaja saisi suhteellisen helposti kootuksi 20–30 kerrannaisen lajikkeen kokoelman.
Jokaiselle amarylliksia kymmenen viime vuoden aikana ostaneelle on varmasti tullut tutuksi valkoinen ’Alfresco’. Se on jo melkein yhtä tavallinen joulukukka kuin konsanaan punaiset amaryllikset. On hämmästyttävää, kuinka tennispallon kokoisesta sipulista ilmestyy peräjälkeen kolmekin kukkavartta, joista jokaisen päähän voi aueta viisi tai kuusi uhkeaa kukkaa. Kukissa on kolme kerrosta leveänpyöreitä kehälehtiä siistissä järjestyksessä, ja vaikka kukat ovat melko kookkaita, ne onnistuvat olemaan myös siroja, minkä ansiosta koko kasvi näyttää sopusuhtaiselta.
Joulukukkien myyntipöydillä näkee myös ’Nymph’-amaryllista, jonka pionimaisissa, valkoisissa kukissa on himmeänpunaista kuviointia. Alkuperäinen ’Nymph’ tuli myyntiin 1995, nykyään ”nymfejä” on erivärisin kukin varustettuna kokonainen perhe, kuten ’Pink Nymph’, ’Red Nymph’ ja ’White Nymph’ ja monta muuta.
Japanilainen ’Jewel’ on nimensäkin puolesta amarylliskokoelman jalokivi. Vahamaisen valkoiset, torvimaiset kukat voivat aueta yksinkertaisina tai sitten puolikerrannaisina, kuinka kulloinkin. Kukkien valkoisuus on niin tehokasta, että se näkyy oikeastaan parhaiten lyhyen talvipäivän sinisen hetken aikana. Lisäksi kukat tuoksuvat miedosti ja miellyttävästi, mikä on harvinaista, amaryllisten kukathan ovat yleensä tuoksuttomia.
’Blossom Peacock’ ja ’Flaming Peacock’ ovat niin ikään japanilaisia kerrannaiskukkaisia amarylliksia. Kukkien pohjaväri on valkoinen, kehälehtien reunat ovat värittyneet lämpimällä ruusunpunaisella. Kukat ovat pienemmät ja ehkäpäs vielä kauniimmat kuin hollantilaisilla ja eteläafrikkalaisilla lajikkeilla.
Pienikukkaisia jaloritarinkukkia pidettiin aikoinaan jalostustoiminnan harmittavina sivutuotteina. Vaikka muutamat ennakkoluulottomat hollantilaisjalostajat ryhtyivät kehittelemään niitä eteenpäin jo 40-luvulla, päähuomio pysyi suurikukkaisissa lajikkeissa. Vasta kahden viime vuosikymmenen aikana kiinnostuksen vaakakuppi on painunut pienikukkaisten puolelle, kun on tunnustettu niiden käytännöllisyys leikkokukkina ja pienten asuntojen koristeina, lisäksi harrastajat ovat innoissaan lajikkeiden monipuolisuudesta.
Pienikukkaiset amaryllikset tehtiin aluksi yksinkertaisella reseptillä, kun suurikukkaisia amarylliksia risteytettiin pikkuritarinkukan (H. striatum) eli ”maatiaisamarylliksen” kanssa. Ensimmäisiä lajikkeita oli ’Gracile’, joka sai sitten kunnian olla esiäitinä lukuisille uusille ritarinkukkasukupolville. Pienikukkaisia amarylliksia kutsutaan vieläkin gracilis-hybrideiksi, vaikka virallisesti ne kuuluvat samaan jaloritarinkukkien laajaan joukkoon kuin suurikukkaiset serkkunsakin.
Pienikukkaisten amaryllisten kukkien leveys on noin 9–12 cm, suunnilleen puolet suurikukkaisten lajikkeiden mitasta. Jos kukka on 13–15 cm leveä, puhutaan keskikokoisista (medium) amarylliksista. Käytännössä nämäkin lykätään usein pienikukkaisten kasaan periaatteella ”se joka ei ole suuri, on pieni”.
Ainakin vanhat gracilikset tekivät sivusipuleita, mikä ominaisuus periytyy ilmeisesti pikkuritarinkukalta. Vieläkin kasvaa ikkunoilla 60–70-luvuilla hankittuja pienikukkaisia jaloritarinkukkia, jotka ovat pysyneet hengissä sivusipuleiden ansiosta. Monesti näitä luullaan ”maatiaisamarylliksiksi”. Minulle on parin mutkan kautta päätynyt loistavan oranssikukkainen vanhahko lajike, joka on alkujaan lähtöisin Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan takavuosien maatiaisamarylliskeruusta. Se kasvaa lehdellisenä ilman täyslepokausia ja tekee sivusipuleita, vaikkei niin vauhdikkaasti kuin pikkuritarinkukka.
Vanhoista, edelleen viljelyssä olevista lajikkeista mainittakoon ’Bianca’, jota myydään nyt nimellä ’Green Goddess’. Tämä kapeatorvinen, puhtaan valkoinen ja vihreänieluinen amaryllis näyttää lähestulkoon liljalta.
Nykyisin pienikukkaisten amaryllisten väreissä ja tyyleissä riittää totisesti valinnanvaraa. On valkoisella tähtikuviolla varustettuja oranssinpunakukkaisia, maatiaisamaryllishenkisiä, kuten ’Baby Star’ ja ’Christmas Star’. On raikkaan kellertävä- ja vihertäväkukkaisia, esimerkiksi ’Luna’, ’Lemon Lime’ ja ’Moonlight’. Neonsävyinen pinkki häikäisee ’Neon’-lajikkeen kukissa ja neonpunainen ’Santa Cruzin’ kukissa. ’Charisma’ on punavalkoinen tavalla, jota ei ole ennen nähty.
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Amarylliksessä eli jaloritarinkukassa on sitkeä joulukukan leima. Uuden sipulin ostajat ja vanhan sipulin säilyttäjät tapaavat pohtia, millä konstilla saisivat kukinnan osumaan loppuvuoden juhlakauteen.
Puistoalppiruusu ’Nova Zembla’ (Rhododendron Catawbiense-Ryhmä) on ehkäpä kaunein alppiruusu, jonka tiedän. Tummat aniliininpunaiset kukat ovat tänä kesänä kestäneet jo muutaman viikon, kiitos viileiden säiden. Mikä on sinun mielestäsi kaunein alppiruusu vai voiko niitä edes laittaa kauneusjärjestykseen?
Tässä on lisäpaloja, tunnelmia, pohdintoja, kasveja, salaisia näkymiä ja historiallisia lampaitakin täydentämään artikkeliani Heale Gardenista. Jos haluat lukea varsinaisen artikkelin ensin, sen linkki löytyy lopusta. Voit myös hyvin aloittaa tästä.
Mikäli haluat kokeilla jotain erikoisempaa amaryllislajiketta, vielä saatat löytää puutarhamyymälöistä viimeiset ritarinkukan sipulit. Marketeista ja sekatavarakaupoista löytää hyvin myös perinteisiä punaisia ja valkoisia lajikkeita joita tuntuu vielä riittävän. Amarylliksen sipulilla menee noin 6-10 viikkoa kukintaan lajikkeesta riippuen, joten nyt on vielä mitä parhain aika istuttaa helposti kasvatettava jouluisen juhlapöydän kaunotar. Istuta amaryllis niin, että osa
Havukasvien merkitys korostuu syksyllä, kun muut kasvit vaipuvat talviuneen. Havut monine sävyineen ja kasvumuotoineen ovat tärkeä osa puutarhan ja luonnon monimuotoisuutta.
Ihana kevät on puutarhurin parasta aikaa – mutta niin voi olla syksykin. Vielä loka–marraskuussa, joskus jopa joulukuussa, ehtii hyödyntää syyshetket hempeän ja näyttävän kevätspektaakkelin luomiseen.
Hyviä pensaita ja puita, joihin tulee komean punainen ruskaväri, ovat useat pensasangervot, herukat, aroniat, tuhkapensaat, tuomipihlajat sekä kirsikat, kuten kuvan rusokirsikka. Tummalehtiset lajikkeet saavat usein kerrassaan upean syysvärin. Tässä otanta pensaista, perennoista ja maanpeittokasveista, joiden avulla saavutetaan monikerroksinen punainen ruska syyspihalle.
Harmaan sateiset lokakuun päivät voivat väsyttää, silloin on hyvä pitää katse jo ensi keväässä. Piilottelemalla tulppaaninsipuleita ympäri pihaa, saat keväällä taatusti kaunista katseltavaa.
PR-Taimistolta on turha hakea tavallisia metsäkuusen taimia. Jos sen sijaan osaa kysyä musta-, kulta- ja purppurakuusen yhdistelmää, niin sellainen löytyy.
Arboretum Mustila Kouvolan Elimäellä on kasvinystävän neljän vuodenajan klassikkoretkikohde.
