Siirry sisältöön

Amaryllis on myös yksi joulun tähdenmuotoisista klassikkokukista. Sen komeat torvikukat hehkuvat useimmin joulunpunaista tunnelmaa. Valkeista amarylliksistä voi yhdistellä vaikka jouluruusujen kanssa lumisenherkkiä istutuksia. Vaaleanpunasävyiset taas muistuttavat perhosia talven keskellä.

Amaryllikset kukkivat Talvipuutarhassa, Helsingissä.

Amaryllikset ovat oikeastaan nimeltään ritarinkukkia (Hippeastrum). Niiden latinankielinen nimi viittaa ’ritarin tähteen’ tai ’hevosmiehen tähteen’.

Joulunajan amaryllikset voi hankkia kauppojen vuosi vuodelta laajemmista valikoimista. Mahdollisimman nupullisena hankittu kasvi ilahduttaa pisimpään. Minimaalinen kastelu myös edistää tätä. Amarylliksen voi lisäksi istuttaa itse sipulina varhemmin syksyllä. Näin on kasvatettavissa vielä laajempi sorttimentti kukkasävyjä. Joululta säästetyt amaryllikset voi kukittaa uudelleen seuraavaksi vuodeksi tietyin hoitotoimin, kuten lepoajalla ja tietyn kauden reippaalla lannoituksella. Aina vain suositumpia ovat myös pitkät leikkoamaryllikset.

Näiden kuvien myötä toivottelen Hyvää Joulunaikaa lukijoille!

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *