Iloista ja keväisen lämmintä pääsiäistä!
Riippahernepuuhun ripustettujen kultamunien kera toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää pääsiäisen aikaa!
Portugalin vanhin kasvitieteellinen puutarha on lumoava myös talvella.
Ajudan kasvitieteellinen puutarha Lissabonissa on jäänyt mieleeni hiljaisena ja rauhallisena kasvitaivaana. Renessanssipuutarhojen tapaan se on jaettu kahteen terassiin, joista ylemmällä sijaitsee varsinainen kasvitieteellinen puutarha ja alemmalla levittäytyy laaja muotopuutarha. Barokkia puutarhassa on etenkin suihkulähteiden ja portaikkojen yksityiskohdissa.
Puutarha on erinomainen vierailukohde myös talvella. Lauha meri-ilmasto hellii kaukomaiden kasveja ja kaikkialla kukkii, vaikkakin vähäisemmin kuin keväällä. Kun lehtipuut ovat pudottaneet lehtensä, erottuvat puutarhan muodotkin selkeämmin. Uusimmassa Oma PIHA -lehden numerossa (1/2026) on luettavissa tarkempi puutarhamatkatarinani, tässä blogijutussa on hiukan esimakua lisäkuvien kera.
Samaisessa lehdessä on Henrietta Pitkäsen juttu rovasti Aspegrenin puutarhasta Pietarsaaressa, jonka luin suurella mielenkiinnolla: pappilan barokkipuutarha on nimittäin perustettu samoihin aikoihin kuin Ajudan kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha, 1700-luvun puolivälissä. Aspegrenin pappilapuutarha on pikkuisen vanhempi kuin Ajudan, mutta on kiehtova ajatella miten näitä kahta puutarhaa on rakennettu samoihin aikoihin Euroopan vastakkaisilla laidoilla.
Mutkan kautta niille saattaa olla yhteistä myös Carl von Linné, joka kuului Ajudan puutarhan suunnitelleen italialaisen luonnontieteilijän, Domingos Vandellinkin keskustelutovereihin. Pohjolassa on keskitytty hyötykasveihin ja etelässä tieteelliseen tutkimukseen, minkä lisäksi resurssitkin ovat olleet eri luokkaa, mutta siitä huolimatta: kiehtovaa!
Tässä tunnelmia talvisesta Ajudan kasvitieteellisestä puutarhasta:




Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
