Historialliset narsissit viehättävät aidon tuoksunsa ja tyylikkään ulkomuotonsa vuoksi. Mary Copeland -narsissi periytyy 1900-luvun alun Englannista, missä se sai nimensä jalostajansa W.M.F. Copelandin tyttären mukaan.

Moninkertaisten valkeiden terälehtien välistä räiskähtää näkyville pirteää keltaoranssia. Nämä narsissit asettuvat puutarhan pitkäaikaisiksi asukkaiksi tukevassa ja kevätkosteassa mullassa.
Vuolaammat sateet saattavat nuokahduttaa painavakukkaisia varsia, mutta ne eivät kuitenkaan katkeile. Kerrattukukkaisilla narsisseilla on teräväkärkiset nuput, jotka muistuttavat hauskasti linnunnokkia.
Luotettavaksi kasvajaksi ja kukkijaksi osoittautunut ´Mary Copeland´ on myös monen nykyisen kerratun narsissilajikkeen kantaäiti.
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra