Kävin eilen (16.3.) vaeltamassa +8 asteen aurinkoisessa säässä Hankoniemen metsäisessä luonnossa etsiskellen samalla merkkejä kevään edistymisestä. Metsätien vierustalla, missä olen keväisin kuvannut leskenlehtiä, niiden kasvu oli edistynyt vain parin kolmen sentin verran. Samassa paikassa havaitsin yllättäen leppäkertun eli seitsenpistepirkon. Kun se ei liikkunut, tökkäsin sen heinäkorrella ylösalaisin, jolloin leppäkertun jalat alkoivat vispata. Ehdin jo luulla sitä talven tappamaksi.
Korpimetsän komeaa sammalmattoa kuvattuani saavuin mäntykankaalle. Jostakin kuului siipien suhinaa: kaksi laulujoutsenta lensi ylitseni, varmaankin tutulle pesimäsuolleen, ajattelin. Hetken kuluttua näinkin ne siellä, vielä osittain jään peittämällä suolla.
Lumen ja jään sulaminen oli pannut vauhtia puron virtaan, joka kohisi, ryöpsähteli ja pärskytti vesipisaroitaan. Puron reunoilla oli vielä jäätäkin, joista osa oli kuin korukiviä tai jäisiä taideteoksia. Veden virtaus pyöritti puroon vaahtoa ja isoja kuplia, joista heijastui sinitaivas ja ympärillä olevat puut.
Olisikohan voimalinjan aurinkoisella etelärinteellä jo kyy paistattelemassa päivää, tuumailin. No olihan siellä, vaikka en meinannut huomata, kun se oli niin sykkyrällä.
