Ensin Sotkamon Taimiston liikeidealle naureskeltiin. Että oikein perhoskasveja. Ajatusmaailma muuttui kuitenkin nopeasti. Kasvivalinnoilla voi vaikuttaa muun muassa pihan lintulajistoon.

Dynaaminen istutus sijaitsee kumpareella, kuten oikeastaan kaikki Maaritin istutusalueet. Edessä preeriaväriminttu (Monarda fistulosa).

 

– Olen perennanaisia, Maarit Ärväs paljastaa. – Siitä huolimatta, että olen viettänyt suurimman osan puutarhurin urastani metsäpuun taimien parissa. 

Perhos- ja pörriäiskasveihin erikoistunut taimisto aloitti toimintansa vuonna 2017. Ajatus lähti siitä, että linnut ovat aina olleet Maaritin sydäntä lähellä ja niiden myötä myös hyönteiset. Ilman hyönteisiä ei ole lintuja. 

Valikoima ei näin ollen kata pelkästään perhoskasveja, vaan laajemmin hyönteisystävällisiä kasveja, esimerkiksi mesipistiäisiä ajatellen. 

Perhosystävälliset leikkokukat ovat niittymäisiä.

 

Idea omaan taimistoon 

– Oikeastaan varsinainen sysäys tuli, kun luin Riku Cajanderin kirjan. Siinä puhuttiin houkutinkasveista. Mietin, miksi niitä on hankala löytää myymälöistä, Maarit muistelee. 

– Hyönteisillä on monia positiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi kukkakärpäsen toukat osallistuvat kirvojen hävittämiseen. 

Maarit käytti vuoden taimistonsa kasvivalikoiman suunnitteluun. Tietoa oli vähän ja hajallaan. Kasvien täytyy olla myös sellaisia, että ne talvehtivat täällä kasvuvyöhykkeellä V. Jokatalvinen paksu lumipeite on onneksi hyvä pakkassuoja. Uusia lajeja on kokeilussa jatkuvasti. 

Siisteys ja järjestys olla pitää, Maarit Ärväs tuumaa.

 

Havainnolliset näytepuutarhat 

Maarit Ärväs elää niin kuin opettaa ja kehittää jatkuvasti uusia istutusalueita laajaan näytepuutarhaan, joka toimii hänen lapsuutensa mummolan pihalla. 

– Kukkapenkkien tekeminen ei ole taloudellisesti järkevintä, mutta sitten yritys ei olisi minun näköiseni. Tämä on itse aiheutettu työleiri. 

Lukemalla kansainvälisiä artikkeleita Maarit on jatkuvasti aikaansa edellä kasvivalikoiman ja istutustyylien suhteen. Viimeisimpiä lisäyksiä ovat dynaaminen istutus ja leikkokukkapenkki. 

– Leikkokukat ovat usein samoja kuin hyönteisystävälliset kukat. Pääpainon täytyy olla hyönteisissä, ei suurissa kukissa. Vähemmän jalostetut kukat tuottavat paremmin mettä ja siitepölyä. Tuoksukin usein laimenee jalostuksessa. 

Puutarhan uusien istutusten myötä Maarit on jo havainnut uusia lintu- ja hyönteislajeja. 

– Olemme täällä vaaran laella, lintujen muuttoreitillä. Tässä on otollinen paikka tutkia lajistoa. 

Maarit kaivoi pyöreän penkin viime kesän helteillä. Ajatus pienestä pyörylästä ei alun perin miellyttänyt, mutta korkeilla, keveillä kasveilla siitä tuli kivan näköinen.

 

Asiakkaat eivät hae peruskukkia 

Sotkamon Taimiston valikoimassa on eniten ruohovartisia taimia monivuotisista yksivuotisiin, sekä sellaisia puita ja pensaita, jotka toimivat pölyttäjien ravintokasveina. Vannoutunut perennanainen on alkanut lämmetä myös niittymäisen keveille kesäkukille. 

Yksivuotistenkin valikoimaan Maarit yrittää löytää jotakin muuta kuin mitä tavallisimmilta taimipihoilta löytyy, esimerkiksi jättiverbenaa (Verbena bonariensis) ja valkotupakkaa (Nicotiana alata), joka on perhoskasvina ylitse muiden. Maarit pakkaa keväisin satoja valkotupakan taimia niitä tilanneille. Usein vastaanottaja on mies. 

– Valtaosa hyönteisharrastajista on miehiä, Maarit paljastaa. – Asiakkaani ovat muutenkin sekä kiinnostavia että kiinnostuneita. Kaikenlaisia kysymyksiä tulee.  

Maaritin onkin täytynyt tehdä valintoja ajankäytön suhteen, jotta ei päädy olemaan töissä kellon ympäri viikon jokaisena päivänä. Motivoituneinkin yrittäjä voi palaa loppuun. 

– Asetan itselleni rajat, se on pakko. Aktiivinen facebook- ja instagram -päivittäminen aiheuttaa myös paljon tiedusteluja asiakkailta, ja vaikka vuorovaikutus innostaa, siihen kuluu aikaa. Välillä täytyy ehtiä palautua. 

Leikkokukkapenkki hohtaa kuin rasia jalokiviä. Aita suojaa istutuksia jäniksiltä.

 

Säilytä kipinä 

Uusi kausi on jo alkanut, joten taimistoyrittäjän seuraava loma koittaa elo–syyskuussa. Talvella ehtii taas lukea ja innostua uusista kasveista. 

– Puutarhurimieheni ajattelee, että voisi esilukea lehdet ja poistaa sivut, joista saan liikaa inspiraatiota, Maarit nauraa. – Taimistoni nimittäin työllistää perhettä melkoisesti. 

– Siitä huolimatta sanon uusille puutarhuriopiskelijoille: uppoudu alaan niin, että olet vielä 30 vuoden päästä yhtä tohkeissasi keväällä uusien siementen äärellä.

Luettavaa 

Puutarhan parhaat perhoskasvit
Riku Cajander

Luontopiha
Riku Cajander

Perhospuutarha
Kauri Mikkola & Hannu Tanner

 

Julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2022

Jaa artikkeli