Puihin ja pensaisiin jäävät marjat erottuvat syyspuutarhassa lehtien varistua. Väripilkkuja talveen valmistautuvassa pihapiirissä löytyy muun muassa ruusujen, koristeomenien, aronioiden ja happomarjojen oksilta.

Matalakasvuisen suikerotuhkapensaan marjat ovat kuin pikkuisia jouluomenoita.

 

Puutarha pukeutuu vuoden kierrossa moneen asuun. Keväällä saamme ihailla heleänvihreitä lehvästöjä ja värikkäitä kukintoja. Keskikesällä vihreys syvenee ja kasvustot rehevöityvät. Kesän vaihtuessa syksyksi puutarha muuttaa taas muotoaan, kun lehtipuut ja -pensaat alkavat erottua vihreästä massasta toinen toistaan upeampien syysvärien ansiosta. Talveen vaipuvaa puutarhaa värittävät vielä hetken oksilla pysyttelevät hedelmät, marjat ja siemenkodat. Pihaistutuksia suunniteltaessa kannattaa valita myös lajeja, jotka ilahduttavat myöhään syksyllä. 

Marjaomenapensaan oksilla riippuu paljon pieniä omenia vielä lehtien varistuakin.

 

Kiulukoita ja pikkuomenia 

Monet pensasruusut (Rosa) koristavat pihaa kukinnan lisäksi kauniilla syysväreillä ja komeilla pohjushedelmillä eli kiulukoilla. Kurtturuusun (R. rugosa) isoja, oranssinpunaisia, meheviä kiulukoita on perinteisesti kerätty ravinnoksi. Koska kurtturuusu on ajan mittaan levinnyt voimallisesti etenkin rannikon ja saariston luontoon, se on todettu haitalliseksi vieraslajiksi eikä sitä saa enää kasvattaa. Tavallisen kurtturuusun tilalle pihapensaiksi suositellaan tarhakurtturuusuja (R. Rugosa-Ryhmän lajikkeet), joista tosin monet tekevät kiulukoita villiä sukulaistaan vähemmän. Runsaasti syötäviä, punaisia marjoja kypsyttävät myös esimerkiksi omenaruusu (R. rubiginosa), koiranruusu (R. canina), orjanruusu (R. dumalis) ja luumuruusu (R. villosa). Mustia tai mustanpunaisia, kuivamaltoisia kiulukoita tekevät monet tarhapimpinellaruusut (R. Pimpinella-Ryhmän lajikkeet) sekä idänjuhannusruusu (R. ’Grandiflora’). 

Idänjuhannusruusu saa syksyllä kauniin syysvärin ja komeat mustat kiulukat.

 

Koristeomenat (Malus) kasvattavat pieniä, usein kirkkaan värisiä hedelmiä, joista saa kirpakkaa makua soseisiin ja mehuihin. Oksille jätetyt pikkuiset hedelmät houkuttelevat talvella lintuja pihapiiriin. Marjaomenapensas (M. toringo var. sargentii) on upea yksittäis- tai aidannepensas eteläiseen Suomeen. Kevätkesällä se peittyy valkoiseen kukkapilveen. Syksyllä oksia somistavat runsaslukuiset, marjamaiset omenat vielä lehtien varistua. Pensaat erottuvat punaisine hedelmineen kauemmaksikin. 

Myös purppuraomenapuiden (M. Purpurea-Ryhmä) alkukesän kukinta on kaunis ja runsas. Syksyyn väriä tuovat pienet hedelmät. Eräiden lajikkeiden hedelmät ovat hieman isompia, kuten ’Ranetka Purpurovajan’ parisenttiset, punaiset omenat. Paratiisiomenapuiden (M. Prunifolia-Ryhmä) ’Dolgon’ kirkkaanpunaiset ja ’Erstaan’ loistavankeltaiset omenat ovat tätäkin suuremmat. Koristeomenapuut menestyvät I–V-vyöhykkeillä, marjaomena ’Peräpohjola’ Torniossa asti.

Helmipihlajalla on valkoiset marjat ja viininpunainen syysväri.

 

Syötäviä marjoja 

Pihlajanmarjat ovat osa syksyistä luontoa. Jos rastaat ja muut linnut eivät popsi niitä nokkiinsa heti, marjat värittävät pihapiirejä ja metsänlaitoja pitkälle syksyyn. Marjat voivat olla muunkin värisiä kuin oranssinpunaisia. Siro-oksainen helmipihlaja (Sorbus koehneana) on kauneimmillaan syksyllä lehtien muututtua viininpunaisiksi ja marjojen saadessa valkoisen värityksen. Keltamarjapihlaja (S. aucuparia ’Xanthocarpa’) on kotipihlajan keltamarjainen muunnos. Molemmat menestyvät suotuisilla paikoilla Oulussa asti. Kokkola–Joensuu-linjalle saakka menestyvän arnoldinpihlaja ’Kirsten Pinkin’ (S. × arnoldiana) marjat ovat puolestaan vaaleanpunaiset. 

Aroniat ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Syksyllä pensas saa kiiltävien marjojen lisäksi komean syysvärin.

 

Orapihlajat (Crataegus) ovat valkokukkaisia, piikkisiä pensaita tai pikkupuita, joiden hedelmä on pehmeämaltoinen luumarja. Näyttäviä punaisia tai mustia marjoja voi kerätä ravinnoksi, joskin ne ovat melko mauttomia ja jauhoisia. Parhaan makuiset marjat on punamarjaisella iso-orapihlajalla (C. submollis). Se muistuttaa tavallista aitaorapihlajaa (C. grayana), marjat vain ovat suuremmat. Pikkupuuksi kasvavalla mustamarjaorapihlajalla (C. douglasii) on viininpunainen syysväri ja kiiltävänmustat isot marjat. Orapihlajat menestyvät V–VI-vyöhykkeillä asti.

Etelä- ja Keski-Suomessa menestyvät aroniat (Aronia) ovat ehkä komeimpia syyspuutarhan pensaita kirkkaanpunaisine lehtineen ja mustine marjoineen. Aroniat ovat helppohoitoisia ja kiitollisia kasveja, jotka viihtyvät monenlaisissa kasvupaikoissa. Kaunein kukinta, komein syysväri ja runsain sato syntyvät aurinkoisella paikalla. Marja-aronian (A. Prunifolia-Ryhmä) isot mustat, tertuissa riippuvat marjat säilyvät pitkälle syksyyn, jos niitä ei ole kerätty mehuihin ja hilloihin. Koristearonian (A. × prunifolia) ja musta-aronian (A. melanocarpa) marjat ovat pienemmät, mutta yhtä käyttökelpoiset. Puna-aronian (A. arbutifolia) marjat ovat kypsinäkin punaiset. 

Kiiltotuhkapensaan munanmuotoiset, kiiltävän mustat marjat säilyvät pensaassa oranssinpunaisten lehtien pudottuakin.

 

Kauniita mutta epäterveellisiä 

Tuhkapensaiden (Cotoneaster) kukinta on melko vaatimaton, mutta syyslehdet ja marjat ovat sitäkin värikkäämmät. Marjat ovat myrkyllisiä, joten niitä ei kannata maistella. Istutuksissa eniten käytetyn kiiltotuhkapensaan (C. lucidus) marjat ovat kiiltävän mustat, euroopantuhkapensaan (C. integerrimus) punaiset. Molemmat ovat kestäviä Oulussa asti. Matalakasvuiset tuhkapensaslajit ovat Etelä-Suomen kasveja. Hyvin menestyvien kivikkotuhkapensaan (C. nanshan), sulkatuhkapensaan (C. horizontalis) ja suikerotuhkapensaan (C. dammeri) varret peittyvät syksyllä kirkkaanpunaisiin marjoihin. 

Valkolumimarjan kuivamaltoiset ja myrkylliset hedelmät koristavat pensasta alkutalvelle asti.

 

Valkolumimarja (Symphoricarpos albus var. laevigatus) on vaatimattoman näköinen pensas, joka menestyy myös varjossa. Pienet vaaleanpunaiset kukat puhkeavat keski- ja loppukesällä oksiin. Valkoiset, kuivamaltoiset ja myrkylliset hedelmät, jotka ovat huomattavasti näyttävämpiä kuin kukat, säilyvät lehdettömässä pensaassa alkutalveen asti. Lumimarja menestyy etelästä Oulun korkeudelle. 

Kun istuttaa myrkyllisiä marjoja tekeviä pensaita pihaan, on hyvä kertoa perheelle tai toisille asukkaille, että juuri nämä pensaat ovat pelkästään koristekasveja ja marjat jätetään linnuille. 

Ainavihanta mahonia on eksoottinen puutarhakasvi sinihärmeisine marjoineen.

 

Piikikkäät kaunottaret

Piikikkäistä happomarjoista (Berberis) on tarjolla useita lajeja ja lajikkeita. Lehdet voivat olla vihreät, keltaiset, purppuranpunaiset tai kirjavat. Happomarjat kukkivat kesäkuussa keltaisin kukin, jotka muodostuvat edellisen kesän versoihin. Syksyllä lehdet saavat kirkkaanpunaisen värityksen. Pitkälle syksyyn pensasta somistavat pienet punaiset marjat ovat kuin veripisaroita, jotka erottuvat muuten jo värittömässä puutarhassa. Aurinkoisilla ja kuivilla paikoilla viihtyvät happomarjat menestyvät Etelä- ja Keski-Suomessa. 

Mahonia (Mahonia aquifolium) on varjoisten paikkojen piikikäs kasvi, jolla on kiiltävät, ainavihannat lehdet ja kaunis keltainen kukinta toukokuussa. Osa lehdistä saattaa syksyllä muuttua loistavanpunaisiksi. Huomiota herättävät myös sinihärmeiset, eksoottiset marjat. Marjoissa olevat siemenet ovat lievästi myrkyllisiä, mutta kirpeänhapanta hedelmälihaa voi käyttää esimerkiksi hillojen ja viinien maustamiseen. Hapanta maata vaativa mahonia menestyy IV-vyöhykkeellä asti. Keväällä lehdet saattavat ruskettua, jos maa on vielä jäässä ja aurinko paistaa suoraan lehdille. 

Euroopansorvaripensaan värikkäät kotahedelmät ovat kuin pieniä lyhtyjä.

 

Komeita kotahedelmiä 

Sorvarinpensaita (Euonymus) viljellään pääasiassa värikkäiden kotahedelmien ja lehtien komeiden syysvärien takia, kukinta ei juuri herätä huomiota. Meillä yleisimmät lajit ovat parin kolmen metrin korkuiseksi kasvava euroopansorvaripensas (E. europaeus) ja ainavihanta, matalaksi jäävä kääpiösorvarinpensas (E. nanus var. turkestanicus). Molemmat menestyvät V-vyöhykkeellä asti ja saavat syksyllä kauniin punaisen värityksen sekä hauskat punaiset siemenkodat. Muita meillä menestyviä lajeja ovat hieman aremmat tuuheaoksainen pallesorvarinpensas (E. alatus) ja nuokkuvaoksainen, isohedelmäinen kirsikkasorvarinpensas (E. planipes). 

Helppohoitoinen ja nopeakasvuinen japaninkelasköynnös (Celastrus orbiculatus) kasvaa hyvin Etelä-Suomessa ja on pärjännyt Oulun korkeudellakin, jossa varret tosin voivat kylminä talvina paleltua maahan saakka. ”Puuntappajanakin” tunnettu kelasköynnös kannattaa istuttaa kehikkoon tai sitä varten pystytetyn paalun viereen, sillä voimakkaasti kietoutuvat varret saattavat tukahduttaa muut kasvit. Lehdet saavat syksyllä kullankeltaisen värin. Lehtien varistua paljastuvat emiköynnösten oranssinkeltaiset, marjamaiset kotahedelmät, joiden haljetessa punaiset siemenet tulevat näkyviin. Toisinaan samassa kasvissa on sekä hede- että emikukkia, jolloin pölyttävää hedeköynnöstä ei tarvita. 

Japaninkelasköynnös saa kauniin keltaisen syysvärin ja oranssinkeltaiset, marjamaiset kotahedelmät.

 

Julkaistu Oma PIHA -lehdessä 6/2020

Jaa artikkeli