Loppukesällä tulevat kukkaan monet loistavat perhoskasvit, kuten keltakaunokki (Centaurea macrocephala). Nyt on liikkeellä paljon perhosia ja ne hyötyvät yltäkylläisestä mesibaarista.

Kukinnan jälkeen tulevat siemenet ja monena talvena olen ihaillut tiklejä, jotka tulevat syömään siemeniä tästä ja muistakin ohdakkeen tyylisistä kasveista.


Seuraava ihana keltainen on sitruunaperhonen. Harmaakäenkukan (Lychnis coronaria) etu on pitkä kukinta-aika; uusia kukkia avautuu jatkuvasti, kukinta on kestänyt jo puoli kesää! Sitruunaperhosia on myös liikkeellä koko kesän ja harmaakäenkukka näyttää olevan erityisesti niiden mieleen.


Kaukasiankirahvinkukka (Cephalaria gigantea) on kauniin kermanvaalea. Kukissa pörrää jatkuvasti pörriäisiä ja perhosia.

Kuukausi sitten kuvasin nokkosenvarsia täynnä neitoperhosen mustia toukkia, sitten toukat muuttuivat perhosiksi ja niitä liitelee nyt puutarhassa aivan valtavasti.


Pihani parhaat perhoskasvit ovat minttuja: yksi vanha reippaasti leviävä minttu ja sitten tämä harmaaminttu (Mentha longifolia), joka hurmaa viileänvioleteilla, isoilla kukinnoillaan. Siinä on valtava perhosliikenne; neitojen lisäksi amiraaleja, herukkaperhosia, hopeatäpliä… ihan kaikkia.

Mutta tosiaan: perhosia ei ole, ellei toukilla ole ravintoa. Nokkonen on niin nokkos- ja neitoperhosen kuin muun muassa amiraalinkin toukkien ravintokasvi. Ei siis perhospuutarhaa ilman villejä nokkospöheikköjä! Siihen ei voi luottaa, että ”kyllä niitä jossakin täällä lähistöllä on”. Vaalikaamme siis nokkostakin. Itsekin niitä kyllä kitken, mutta maltilla.

Jaa artikkeli