Olen jo joitakin vuosia hehkuttanut orjanruusun (Rosa dumalis) kauneutta kaikille kiinnostuneille ja varmaan monille niillekin, joita ei kiinnosta. Se on luonnonkasviksi tavattoman koristeellinen. Kävin juuri äsken nappaamassa siitä ylläolevan kuvan. Taustalla hehkuu japaninkirsikka (Prunus Sato-Zakura -Ryhmä).
Orjanruusu kasvaa luonnossamme, ainakin täällä lounaissaaristossa se on suorastaan yleinen. Pihallani kasvaa useita yksilöitä, joista osan olen karsinut pois. Orjanruusun ainoa huono puoli on sen hyökkäävä piikkisyys. Piikin kärjessä on väkänen, jonka avulla se tarttuu vaatteisiin. Ja kun ruusun lonkerot ulottuvat metrien päähän, ei se voi kasvaa sellaisessa paikkassa, josta kuljetaan ohi. Toisaalta orjanruusu ei kuulu juuristolla leviäviin lajeihin, se tekee ainoastaan siementaimia, ja niitä putkahteleekin paikoista, joihin linnut ovat niitä kiulukoita syödessään pudotelleet.
Yksi pihani orjanruusuista kasvaa valtavana puskana aurinkoisella paikalla. Kun pääsin tontin raivauksessa tähän kohtaan, aloin miettiä ruusua ja sen komeutta. Päätin, että se ansaitsee ruusupergolan. Sen lisäksi viereen syntyi ruusutarha, pieni tosin, mutta ei nimi tarhaa pahenna.
Orjanruusun kukinta osuu samaan ajankohtaan kuin kaikilla muillakin ruusuilla eli keskikesään. Yksinkertaiset vaaleanpunaiset kukat ovat tavattoman kauniit. Pergolaan nostettuna oksien kaarevankaunis kasvutapa korostuu. Kuvassa ruususta oikealle kasvaa kameliajasmike (Philadelphus × virginalis), josta tulee iso puska ison ruusun viereen.
Orjanruusu voi tehdä syksylläkin muutaman kukan, mutta nyt sen koristearvo on kirkkaanpunaisissa, pitkulaisissa kiulukoissa. Ruotsiksi orjanruusu on nyponros eli ”kiulukkaruusu”, johtuisiko jokavuotisen runsaasta määrästä kiulukoita, joita voi käyttää ravinnoksi. Olen jonakin vuonna tehnyt niistä hyytelöä yhdessä pihlajanmarjojen kanssa, pihlaja näkyykin kuvassa taustalla.
