Punainen, oranssi, keltainen – nämä mielletään yleensä tämän vuodenvaiheen sävymaailmaksi.
Kukkapenkeissä näkyy kuitenkin nyt myös paljon vaaleanpunaista! Näitä pinkkejä kasveja yhdistää lisäksi runsaskukkaisuus.
Korkeahko komeamaksaruoho (Sedum) on omiaan aurinkoiselle paikalle. Massaistutuksissa maksaruoho luo herkänsävyisiä kukkameriä. Se sointuu hyvin myös yksittäiskasviksi syksyisiä ruukkuistutuksia monipuolistamaan esimerkiksi heinien kanssa.

Syyshortensia (Hydrangea paniculata) vaaleanpunertuu usein jossakin kukintansa vaiheessa. Nykyisin on lisäksi jalostettu useampia hortensialajikkeita, joiden pinkki punertavuus on alituista.

Perinnevaaleanpunaista tarjoilee rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis). Sen suopainen nimi juontuu ajasta, jolloin sen juuriraastetta käytettiin pesuaineen valmistamiseen. Kasvin voi hyvinkin löytää esimerkiksi aurinkoiselta pientareelta, jonne se on vaeltanut jostakin lähiseudun villiintyneestä puutarhasta.

Millaisia viimeaikaisia värihavaintoja sieltäpäin löytyy?
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö