Olen tänä vuonna seurannut tavallista tarkemmin piiskupuskan muodonmuutoksia.

Alkukesästä piiskupuskaan kiinnitti oikeastaan huomiota siksi, että niiden keskelle oli eksynyt huipelot kissankellot, joiden vaaleanliila sävy erottui uskomattoman kauniina vielä nupullaan olevien, kellanvihreiden piiskujen rinnalla.

Kukinnan aikaan piiskupuska oli hyörinää ja pörinää täynnä, kun erilaiset kimalaiset, ampiaiset, mehiläiset ja perhoset kilpailivat niiden medestä. Ehdottomasti yksiä parhaita pörriäiskasveja!

Syksyllä ihastelin piiskujen uutta ilmettä. Miten pörröiset niistä olikaan tullut, ruskean ja valkoisen sävyissä oli jotakin tavattoman rauhoittavaa.

Ensilumen kuorruttamina piiskut näyttäytyivät jälleen uudessa valossa, sinisenharmaassa ja kuulakkaassa. Ne jaksoivat kannatella lunta vielä muutaman kerran, mutta sitten ne alkoivat taipua tältä vuodelta. Ensi keväänä nähdään taas!

Jaa artikkeli