Kevät on jo edennyt mukavasti ajoittaisista räntäkuuroista huolimatta. Ulkona pensaiden ja puiden silmut pullistuvat ja alkavat pikkuhiljaa vihertyä. Kotona yläkerrassani olevassa ”talvisäilössä” ovat olleet niin pelargoniat kuin daaliatkin, sekä yksi japaninvaahtera jonka silmut alkoivat puhjeta jo pari viikkoa sitten. Siirsin tämän ruukussa kasvavan vaahteran verannalle jossa sen lehdet ovat nyt jo näin komeat. Kyseinen japaninvaahtera on Acer palmatum ’Deshojo’ jonka lehdet puhkeavat näin keväällä hieman aniliininpunaisina ja kesää kohden muuttuvat tummanvihreiksi. Syksyllä pikkupuu saa jälleen komean syysvärityksen aivan kirkkaanpunaisena. Hieman varjossa oleva lasiveranta on huomattavasti parempi paikka japaninvaahteralle koska kovin paahteisessa kasvihuoneessa sen herkät lehdet saavat helposti palovammoja ja muuttuvat siten ruman laikukkaiksi. Kesän puu saa viettää pihapaviljongin suojissa sateilta ja suuremmilta sään vaihteluilta. Japaninvaahtera olisi mitä ihanin väriläiskä puutarhaan istutettuna, mutta valitettavasti se on liian arka Suomen oloihin, Ahvenanmaata sekä Lounais- ja Etelä-Suomea lukuunottamatta.
Luonto ja kasvit ovat olleet lähellä sydäntäni koko elämän ajan. 1920-luvulla rakennetun puutalovanhuksen mukana tuli lähes puolen hehtaarin villi metsäinen tontti (vyöhykkeellä III-IV), joka käynnisti puutarhainnostuksen vuonna 2002. Aistien tarhassa -kolumneissa saan ilokseni jakaa sanoin ja kuvin puutarhaelämän ihanimpia aistielämyksiä. Lisäksi kirjoitan etenkin hyötypuutarha-aiheisia artikkeleita. Alati laajenevan lavatarhan myötä perennapuutarha on saanut rinnalle omavaraisempaan elämään tähtäävän potagerin ja hedelmäpuita. Luontoyhteys rikastuttaa elämää, ja jokainen omalla pihalla vietetty hetki lataa ihmisen täyteen uutta energiaa!
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Kevätesikot (Primula veris) ovat tulleet kukkaan. Tässä niitä kasvaa luonnostaan, olen lisäillyt niille kaveriksi narsisseja, keltavuokkoa, jouluruusuja ja varjoliljoja. On toinenkin kevätesikko, joka on ollut kukassa jo viikkokausia. Etelänkevätesikko nimittäin. Nimestään huolimatta se ei ole kevätesikkolaji, vaan aivan oma lajinsa, Primula elatior. Sille onkin otettu käyttöön toinen nimi, joka aiheuttaa varmaan jatkossa vähemmän sekaannuksia (tai
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Lumien sulettua alkaa kevään mieluisin toimi: tarkkailla mullasta nousevia sipuli- ja muiden varhaisten kasvien versoja, nuppuja ja jo kukkiakin. Tässä hienoviritteisessä havainnoinnissa ollaan tekemisissä kevätkasvien herkän voiman kanssa, joka riemastuttaa aina. Olemalla läsnä vuodenaikojen mukaan muuttuvalle omalle puutarhalle, naapurimetsälle tai kaupunkikävelyreitille, saa huomaamiensa yksityiskohtien kautta lämmintä ja syvempää yhteyttä lähitienoisiin. Esimerkiksi lumikellonkukkien vihreät merkinnät ovat
