
Tulppaanien piippoja, syyssahramit kukkivat jo.
Puutarhamyymälöissä on edelleen lukuisia kukkasipulipusseja odottamassa pääsyä rakastavaan kotiin. Pussissa versomaan lähteneet sipulit täytyy istuttaa äkkiä multaan.
Tulppaaneille ja muille keväällä kukkiville tekisi hyvää päästä viileään ja pimeään, jotta ne eivät innostu heti kasvamaan, mutta hätähousulle sopii sekin, että annetaan niiden versoa ja katsotaan, mitä tulee. Huoneenlämmössä ne kukkivat äkkiä eivätkä kovinkaan runsaina. Mutta onhan maasta nousevia versonkärkiä riemastuttavaa tarkkailla.

Uusimmassa Oma PIHA -lehdessä 6/2018 on Pirkko Kahilan mainio juttu syyskylvöistä ja muista syyspuuhista puutarhassa. Siinä neuvotaan mm. kylmäkäsittelyä kaipaavien siementen kylvö.
Parissakin blogissa on tullut vastaan lämmittäviä ajatuksia: talvivalkosipulit istutetaan nyt eli uusi kasvukausi aloitetaan. Ja tomaattihullu on vasta päässyt korjaamaan viimeisen sadon – reilun kuukauden päästä hypistellään jo uusia siemenkatalogeja ja suunnitellaan kylvöjä pian uudenvuoden jälkeen!
Melko hykerryttävää näin marraskuun aluksi, eikö vain.
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra