
Työpäivä alkaa.
Oma PIHA -lehden järjestämän Suomen Paras Piha 2017 -kisan voitti paraislainen saaripiha, Lola ja Ove Winqvistin piha Kuggössä. Käynti Kuggön saarella oli mukava kokemus, asunhan itsekin Turun saaristossa. Päivä alkoi laivamatkalla omasta saaresta mantereen puolelle ja toisella laivalla Kuggön saarelle.

Lossimatka Nauvosta Paraisille.
Laiva- ja lossimatkat ovat toki mukavia, etenkin kesällä, mutta saaristossa matkustamiseen kuluu aikaa. Lähden kotoa aamuvarhaisella, perillä Kuggössä olen vasta iltapäivällä.

Kuggön satama.
Näin tammikuussa on virkistävää katsoa kesäkuun kuvia. Miten vehreää! Kylläpä Suomi on paratiisi, jos se onkin välillä myös Siperia.
Yksi lempikuvani ei mahtunut lehtijuttuun, niinpä laitan sen tähän.

Japaninvaahtera ja taustalla venevaja.
Winqvistien pihalla kasvaa paljon talvenarkoja kokeilulajeja, etenkin erikoisempia puita ja pensaita. Japaninvaahtera on viihtynyt ja talvehtinut avomaalla jo monta vuotta. Kuvassa se toistaa punamullatun venevajan sävyä, alhaalla siintää merenlahti. Meikäläisittäin hyvin nykyaikaisen pensaan ja perinnerakennuksen sekä jylhän luonnonmaiseman liitto on erittäin kiinnostava. Siinä on niin vastakohtaisuutta kuin yhteensointuvuuttakin.

Pariskunta rannassa.
Onnittelut Lolalle ja Ovelle tälläkin foorumilla, artikkelin heidän pihastaan pääset lukemaan uusimmassa Oma PIHA -lehdessä (1/2018).
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö