Pihlaja-angervo, tarkalleen ottaen viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) on voimakaskasvuinen koristepensas joka levittäytyessään voi koitua ongelmaksi asti. Se leviää vauhdilla maavarsiensa avulla joten versoja saattaa pulpahdella pintaan milloin mistäkin ja siten sen hävittäminen voi olla puutarhasta hankalaa – etenkin jos se saa kasvaa ravinteikkaassa maassa. Oman taloni syrjällä, hyvin karulla paikalla lähes suoraan kallion päällä se on kasvanut hyvin hillitysti, joten omaa pihaani se ei ole pahemmin haitannut. Olenkin antanut sen kasvaa paikoillaan vapaasti. Itse en ole sitä pihalle istuttanut, se on kasvanut seinustalla aina. Alasleikkausta pensas kestää hyvin, ja näin keväällä katkon surutta oksia maljakkoon. Koko talven läpi oksissa on pulleat vihreät silmut ja pihlaja-angervo onkin pihallani juuri se ensimmäinen pensas joka keväällä puhkeaa lehteen. Juuri siitä syystä rakastan pihlaja-angervoa, lisäksi syksyllä siihen tulee usein kaunis punaisen ja violetin sävyinen syysväritys. Mikäli pihallasi kasvaa kurittamista kaipaava pihlaja-angervopensas tai -aidanne, suosittelen leikkaamaan kauniita vihreitä oksia kevätkodin koristukseksi. Lehdet puhkeavat sisällä lämpimässä jopa muutamassa päivässä ja kasvavat pikkuhiljaa yhä suuremmiksi. Ne säilyvät maljakossa hyvänä useita viikkoja. Sisällä kasvaessaan lehdistä tulee huomattavasti sirommat ja vaaleammat kuin ulkona puhjetessaan, mutta juuri siinä ilmava sulkamainen kauneus piileekin.
Pihlaja-angervoa kevätasetelmiin
Lue myös
Marraskuun vivahteita
Kotimaisten kielten keskus kertoo vanhajuurisen ’marras’ -sanan viittaavan sekä luonnon kuihtumisen että edesmenneiden muistamisen aikaan. Ollaan jo lepokaudella, jonka myötä kuitenkin tapahtuu vielä paljon, mutta hienoviritteisesti. Maatumisen tärkeä prosessi esime
Kaikenlaisia kuvia
Me Oma PIHA -lehden tekijät teemme lehteä suurella sydämellä ja toivomme, että se näkyy. Aitous ja jonkinlainen kotikutoisuus näkyvät varmaan parhaiten kuvissa. Olemme ylpeitä siitä, että emme osta kuvia kuvapankeista, […]
Lokakuun alppikärhöjä
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset
Syksyn punaisia havaintoja
Vuodenaikaiset värikävelyt ovat hauska tapa olla kartalla lähiympäristön muutoksista. Teemaväri voi olla vaikkapa punainen ja havaintokysymys, missä kaikissa muodoissa sitä kävellessä tai puutarhaa kiertäessä kohtaa. Talvella luonnon punaiset yksityiskohdat olivat [&hellip
Kanerva-ajan kauneutta
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais