
Seurasin lauantaina (10.10.) parinkymmennen tilhen pihlajanmarjaruokailua pienessä, mutta komean ruskaisessa pihlajassa Hangon Itäsatamassa. Paikka on aivan laitureiden läheisyydessä, missä liikkuu jatkuvasti ihmisiä ja autojakin. Senpä takia tilhet eivät ehtineet saada montaakaan marjaa nokkiinsa, kun ne taas pelästyivät ja pyrähtivät kallioisella mäellä kasvaviin puihin, mutta palasivat hetken kuluttua takaisin. Oheisessa neljän kuvan sarjassa seurasin yhtä parveen kuulunutta tilheä, kun se noukki tertusta marjan.
Pihlajanmarjoilla herkutellessaan tilhiparvi on iloisesti sirisevä, huomiota herättävän värikäs näky. Jos tilhien pesimäalueella pohjoisessa on niukasti pihlajanmarjoja, linnut lähtevät syksyisin etsimään marjoja etelämpää, jolloin näemme niitä parvina etelärannikollakin. Marjojen loputtua tilhet voivat vaeltaa talven aikana jopa Välimeren alueelle saakka.
Lisäys: Keskiviikkona 14.10. tilhiparvi oli siirtynyt syömään marjoja lähellä Itäsatamaa olevasta aroniapensaasta. Alla olevat kolme kuvaa on otettu siis 14.10.
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he
Millaista värienergiaa jättikukkainen ryhmäruusu ’Peace’ hehkuukaan! Sen terälehtien sävytys elää kukan ikävaiheen mukaan, kuten ruusunkatselija voi kuvista huomata. Tämä alun perin ranskalainen, maailman eniten istutettuihin puutarharuusuihin lukeutuva ihmetys o