Auringon paahteessa viihtyvä tyrni on paitsi terveyttä edistävä marjakasvi myös hopealle välkehtivä koristepensas. Elokuun 2007 aikana tuodaan esille myös toistaiseksi tuntemattomampia ampiaisyrttejä. Nämä matalahkot, monivuotiset kukkakasvit viihtyvät tyrnin tavoin runsaassa valossa. Niiden siniset kukat houkuttelevat loppukesän päiväperhosia, ja kukinta voi kestää yli kaksi kuukautta.
Monikäyttöinen tyrni
Alkuperäiseen kasvillisuuteemme kuuluva tyrni (Hippophaë rhamnoides) on todellinen monikäyttöpensas, jota istutetaan terveellisten marjojen, hopeisen lehdistön ja maansitomiskyvyn takia. Lisäksi kasvi menestyy karussakin maassa eikä kaipaa jatkuvaa leikkaamista. Kirpeät marjat keitetään mehuksi tai niistä valmistetaan marmeladia. Kotimaiset tyrnilajikkeet menestyvät Pohjois-Suomessa saakka ja ne ovat terveitä. Pensaat kasvavat 2–5 metriä korkeiksi, mutta niiden kasvutapa, tiheys ja piikkisyys vaihtelevat lajikkeen mukaan.
Tyrnin varhain keväällä puhkeavia pikkukukkia tuskin huomaa, sen sijaan oranssit marjat erottuvat hyvin talvellakin. Jotta marjoja kehittyisi, emikasvien joukkoon istutetaan muutama pölyttävä hedepensas. Syksyllä kypsyvät marjat sisältävät poikkeuksellisen paljon C-vitamiinia, noin 200 mg / 100 g marjoja. Siemenistä puristetaan öljyä, joka alentaa kokonaiskolesterolia ja haitallista LDL-kolesterolia. Samalla tyrniöljy lisää hyvän HDL-kolesterolin pitoisuutta. Tyrniöljy on hyväksi iholle, limakalvoille, sydämelle, verisuonistolle, verenkierrolle ja elimistön puolustusjärjestelmälle.
Pioneerikasvina tyrni kiiruhtaa ensimmäisenä vedestä nouseville rannoille ja sitoo hiekan pitkillä juurivesoillaan. Se sopiikin eroosioalttiiden rinteiden sitomiseen – toisaalta se ei sovi hentojen kasvien seuraan juurivesojen vuoksi. Kasvupaikan on oltava aurinkoinen, kun taas maa voi olla yhtä hyvin niukkaravinteista kuin multavaa. Koska tyrni sitoo typpeä juurinystyräbakteerien avulla, se selviää vähällä lannoituksella. Se viihtyy sekä kuivalla kanervakankaalla että kosteassa rantahietikossa ja kestää erinomaisesti tuulta ja suolaa.
Ampiaisyrtit ovat uutuusperennoja
Perhoset ja kimalaiset hyörivät ampiaisyrttien sinisissä kukissa, joita puhkeaa keskikesästä pitkälle elokuuhun, jopa syksyyn. Nämä ärhäkästi tuoksuvat kasvit ovat läheistä sukua mausteina käytettäville mintuille. Ne viihtyvät hehkuvassa auringon paisteessa ja maassa, joka on vettä läpäisevää, keskiravinteisesta ja reilusti kalkittua. Kun kasvualustaan lisätään paksulti multaa, kasvit eivät kärsi kuivuudesta. Useimmat ampiaisyrtit menestyvät hyvin koko Suomessa. Ne leviävät siementämällä ja lähellä mullan pintaa kasvavilla maavarsillaan.
Keskimäärin 70-senttinen siperianampiaisyrtti (Dracocephalum sibiricum) sopii kukkaniitylle ja isojen perennojen seuraan, missä se saa levitä vapaasti pitkillä juuriversoillaan. Voimakkaasti kasvavien taimien istutusväliksi riittää 40 senttiä. Sekä sinivioletti kukinto että hammaslaitaiset lehdet ovat pitkät ja kapeat.
Seuraavat ampiaisyrtit ovat siperianampiaisyrttiä matalampia ja hillitymmin leviäviä, niinpä ne istutetaan 30 sentin välein. Lisäksi niiden kukinto on lyhyt, mutta isokukkainen. Altainampiaisyrtti (Dracocephalum grandiflorum) ja kallioampiaisyrtti (D. rupestre) ovat 20–40 senttiä korkeita ja pyöreähkölehtisiä. Isoampiaisyrtin (D. ruyschiana) lehdistö sen sijaan on lähes neulasmaisen kapea, ja siitä tulee puolisen metriä korkea.
Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry kullekin kasvukauden kuukaudelle. Valitut pensaat, puut ja perennat ovat hyviksi havaittuja monivuotisia koriste- ja hyötykasveja. Nimikkokasvien valinnalla halutaan myös muistuttaa, että monivuotisten kasvien taimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan roudan sulamisesta maan jäätymiseen saakka.
