Heinäkuun nimikkoperennaksi valittu päivänkakkara yhdistetään kauneimpaan keskikesään ja pilvettömältä taivaalta helottavaan auringonpaisteeseen. Luonnossa päivänkakkarat kasvavatkin kuumuutta väreilevillä kedoilla ja tuoreilla niityillä. Lämpimiä muistoja ja mielleyhtymiä herättävä valkoinen päivänkakkara ja pirteän punainen punapäivänkakkara koristavat myös monen suomalaispihan perennapenkkiä.
Toinen heinäkuun nimikkokasvi on tornionlaaksonruusu, pohjoissuomalaisten vanha suosikkipensas. Se on luonnossamme villinä kasvavan metsäruusun tiheän kerrannaiskukkainen muunnos, joka kukkii peräti 3–4 viikkoa – paljon kauemmin kuin yksinkertainen metsäruusu.
Pohjoisen sitkeä kukkija
Pohjois-Suomessa paljon käytetty tornionlaaksonruusu (Rosa majalis ’Tornedal’) menestyy hyvin lähes koko Suomessa. Juhannuksen jälkeen kukkaan puhkeavan pensaan vaaleanpunaisissa, kerrannaisissa kukissa voi tuntea häivähdyksen eksoottisten mausteiden tuoksusta.
Sukulaisensa metsäruusun tavoin tornionlaaksonruusu pärjää sekä karuilla kasvupaikoilla että hikevissä tai kosteissa lehtometsissä. Parhaaseen kukoistukseensa pensas kehittyy runsaassa valossa ja syvämultaisessa, ravinteikkaassa maassa.
Syksyllä tornionlaaksonruusun himmeät, melko kapeat lehdet muuttuvat komean oranssinkeltaisiksi. Kiulukoita tornionlaaksonruusu ei tuota, mutta pensas näyttää silti koristeelliselta vielä talvellakin, kun huurre kuorruttaa sen kaarevat, kaakaonväriset oksat.
Uloimmat versot piikittömiä
Tornionlaaksonruusulla on miellyttävä, pensaan hoitoa helpottava erityispiirre: uloimmat kukkivat versot ovat latvaosistaan piikittömät! Pikkuisten litteiden kukkien alla ei piile sitä kuulua piikkiä pistävää.
Jopa pari metriä korkea tornionlaaksonruusu kasvattaa kohtalaisesti juurivesoja eikä leviä rikkakasvin tavoin. Sille riittääkin taimen koosta riippuen puolen metrin tai metrin istutusväli.
Päivänkakkarat kukkivat pitkään
Puolisen metriä korkea päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) kukkii kesäkuun puolivälistä pitkälle heinäkuuhun. Kauan kestävä ja runsas kukinta tuottaa paljon itäviä siemeniä, joiden avulla päivänkakkarat leviävät helposti uusille kasvupaikoille. Taimitarhoilla viljellään kotimaisten luonnonvaraisten päivänkakkaroiden lisäksi keskieurooppalaisia lajikkeita.
Päivänkakkara sopii istutettavaksi puutarhaan 35 sentin välein, kunhan otetaan huomioon sen voimakas leviäminen. Kasvi menestyy ohuehkossa, niukkaravinteisessa ja kuivassa
multakerroksessa, mutta myös tuore maaperä käy. Runsaasta lannoituksesta ei ole hyötyä, vaan se päinvastoin tekee varsista hontelot ja helposti lamoavat.
Isopäivänkakkaralla näyttävyyttä
Isopäivänkakkarat (Leucanthemum x superbum) ovat tavallisen päivänkakkaraa isompikukkaisia risteymiä. Myös ne kukkivat pitkään keskikesällä. Terälehtien lakastumisen jälkeen alasleikatut kasvit kukkivat vielä toistamiseen syyskesällä.
Isopäivänkakkaroiden kasvualustan tulee olla hyvin vettä läpäisevä, 30-40 senttiä syvä ja keskiravinteinen. Isopäivänkakkarat istutetaan 30 sentin etäisyyksin ja jaetaan muutaman vuoden välein. Vain 25-40-senttiset lajikkeet eli prinsessankakkarat istutetaan 25 sentin välein. Ne eivät kaipaa tukea, kun taas korkeimmat, noin metrin mittaiset, isopäivänkakkarat kaatuvat herkästi etenkin kasvaessaan liian ravinteikkaassa maassa.
Punapäivänkakkarasta perennapenkin pirteä väriläiskä
Punapäivänkakkara (Tanacetum coccineum) kuuluu nykyisin pietaryrttien sukuun, joten sitä pitäisi oikeastaan kutsua punapietaryrtiksi. Vanha nimi on kuitenkin tutumpi. Kukkavarsineen noin 70 sentin korkuisen lajin pitkulaiset lehdet ovat pietaryrtin tavoin kapealiuskaiset.
Vaaleanroosa- tai karmiininpunakukkainen punapäivänkakkara on selvästi talvenarempi kuin valkokukkaiset päivänkakkarat, mutta näyttävä kukinta houkuttaa istuttamaan sitä aurinkoisten perenna- ja kesäkukkaryhmien väriläiskäksi. Taimet sijoitetaan hyvin salaojitettuun kohopenkkiin 30 sentin välein.
Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry kullekin kasvukauden kuukaudelle. Valitut pensaat, puut ja perennat ovat hyviksi havaittuja monivuotisia koriste- ja hyötykasveja. Nimikkokasvien valinnalla halutaan myös muistuttaa, että monivuotisten kasvien taimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan roudan sulamisesta maan jäätymiseen saakka.
