Syksy on parasta istutusaikaa. Puutarha-ammattilaiset tietävät sen hyvin, ja siksi uusilla viheralueilla käykin nyt melkoinen vilske. Tavallisilta puutarhaharrastajilta ja pihanomistajilta syksy istutusajankohtana on sen sijaan unohtunut melkein kokonaan. Onkin aika palauttaa syksyn kunnia istutussesonkina. Pihalla voi touhuta, vaikka päivät lyhenevät ja viilenevät sekä maa on kosteaa ja vettäkin sataisi. Juuri nämä olosuhteet varmistavat taimien kasvuun lähdön. Puutarhaliitto ja Taimistoviljelijät ovatkin liikkeellä ”Syksy on parasta istutusaikaa” -teemalla.

Syksyn olosuhteet sopivat hyvin istutukseen, sillä maa on kosteampaa kuin keväällä eivätkä auringon paahde ja kuumuus rasita kasveja. Selvitään vähällä työllä. Usein pihaihmisen kevät on hyvin kiireinen ja silloin otollisin istutusaika on lyhyt. Senkin vuoksi osa töistä kannattaisi siirtää edeltävään syksyyn. Syksyllä istutetut kasvit ovat keväällä valmiina lähtemään nopeaan kasvuun.

Valikoima runsaimmillaan

Syysistutuksiin on tarjolla laaja valikoima kotimaisia taimia. Tämä on merkittävä etu asiakkaille. Sesongin pidentyminen keväästä syksyyn helpottaa taimitarhatuotannon sopeutumista kysynnän vaihteluihin. Kun markkinat syksyllä tasoittuvat, paranee esimerkiksi muotikasvien saatavuus. Nyt kannattaa kysyä myös niitä kasvilajeja, jotka kevätruuhkassa pääsivät loppumaan.

Aina kasvivalintojen teko ei ole helppoa ja niistä on tarpeen keskustella. Syksyllä puutarhamyymälöissä on kevättä enemmän aikaa neuvoa asiakkaita. Jos haluaa teettää pihasuunnitelman, on juuri oikea aika olla liikkeellä. Ammattisuunnittelijoiden työhuippu on keväällä, mutta vielä tässä vaiheessa he voivat ottaa uusia töitä vastaan.

Usein kasvivalinnoissa tulee osin tiedostamattakin suosineeksi sellaisia kasvilajeja, jotka ovat näyttävimmillään juuri valintahetkellä. Istutusten jaksottaminen koko kesälle varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn auttaa varmistamaan, että runsaan kevätkukinnankin jälkeen pihasta löytyy hienoja kasveja. Nyt syksyllä taimivalintoja tehdessä kannattaa erityistä huomiota kiinnittää kasvien syysväreihin. Ruskaretki voimakkaissa väreissä kylpevään omaan pihaan on todellinen elämys.

Myös hyötykasveista voi tehdä aidanteita

Loppusyksy sopii erinomaisesti pensasaidan istuttamiseen, sillä tavallisesti paljasjuurisina myytävien aitataimien pitää istutettaessa olla lepotilassa. Paljasjuurisista taimista rakennettu aidanne onkin laitettava aluilleen joko syksyllä kasvun päätyttyä tai keväällä ennen kasvun alkua.

Erityisesti pienen pihan omistajan kannattaa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja valita pihalleen pensaita, jotka sekä suojaavat että tuottavat maukasta satoa. Oikeilla valinnoilla pensasaitaan saadaan suojaava lehdistö, näyttävä kukinta ja maukkaat marjat. Matalan aidanteen saa vaikkapa pystykasvuisista herukkalajikkeista, karviaisesta, marjasinikuusamasta ja kurtturuususta. Jos tarvitaan korkeampi kasvusto, istutetaan tuomipihlajia, marja-aroniaa tai tyrniä.

Jotta aidanne tuottaisi satoa, pensaiden annetaan kasvaa vapaasti leikkaamatta versojen latvoja joka vuosi. Näin kasvit kukkivat runsaasti ja tuottavat hedelmiä. Pensaita leikataan vain tarvittaessa poistaen vanhoista kasveista huonosti kukkivat versot.

Aidanteeseen saa halutessaan väriä ja kukintaa keväästä syksyyn eri kasveja yhdistelemällä. Esimerkiksi aurinkoiselle kasvupaikalle sopivat marjatuomipihlaja, aronia, kurtturuusu ja tyrni. Tuomipihlajat ja aroniat kukkivat valkoisina alkukesällä, kurtturuusut tuottavat kiulukoita keski- ja loppukesällä. Syksyllä erottuvat aroniat ja tuomipihlajat tulenpunaisessa syysvärissään. Alkutalvella tyrnin varistettua hopeiset lehtensä paljastuvat C-vitamiinia pursuavat oranssit marjat.

Paljasjuuristen aitataimien lisäksi puutarhamyymälöistä saa edelleen myös astiataimia, joiden istutuskausi kestää varhaisesta keväästä maan jäätymiseen. Syysistutus nopeuttaa kasvuun lähtöä keväällä. Taimet heräävät kasvuun heti ilmojen lämmettyä ja hyödyntävät kaiken maahan kertyneen veden.

Mitä istuttaisin?

Myöhäisimmät perhosia houkuttelevat kasvit kukkivat lumen tuloon saakka. Muun muassa kallio- ja peikonnauhukset, asterit, syysleimut, sädepäivänhattu, punahattu ja komeamaksaruoho antavat ravintoa loppukesällä pihoihin lehahtaville amiraaleille ja neitoperhosille. Kun laiduntamisen seurauksena syntyneet kukkaniityt ja kedot vähenevät, kotipiha tarjoaa suojaa ja ravintoa monille lajeille

Monikäyttökasvit ovat paitsi koristekasveja myös tärkeitä ravinnonlähteitä sekä ihmisille että eläimille. Marjojen ja hedelmien runsaudesta riittää syötävää esimerkiksi pikkulinnuille, oraville ja siileille. Ruusujen kiulukat, pihlajien ja tyrnien marjat säilyvät pitkälle talveen, jolloin ruokaa ei ole luonnossa koskaan liikaa

Pihlaja on yksi maailman kauneimmista puista. Pihlajat kukkivat runsaasti alkukesällä. Marjatertut alkavat punertaa jo loppukesällä ja koristavat puuta vielä sydäntalvella huurteen kuorruttaessa tummanharmaat oksat. Lehdistön syysväri vaihtelee keltaisesta oranssin- ja viininpunaiseen. Punamarjaisten sijasta voi istuttaa myös kelta- tai valkomarjaisia pihlajalajeja.

Perennoilla eli monivuotisilla kukkakasveilla on sekä kauniit kukat että upeat syysvärit. Kukinta kestää tavallisesti vain pari, kolme viikkoa. Sen sijaan lehdistön muodot ja värit tarjoavat silmän iloa koko kasvukauden. Esimerkiksi töyhtöangervo hehkuu syksyllä tummanpunaisena. Keväällä silmut puhkeavat heleänvihreiksi lehdiksi, jotka vähitellen tummuvat ruohonvihreiksi

Ainavihannat havupuut ja pensaat muistuttavat keskellä talvea vihreydellään tulevasta keväästä. Kartiotuijat viihtyvät koko kesän kukkivan pensashanhikin ohella aurinkoisella kasvupaikalla. Tuijat menestyvät myös varjossa kosteahkossa maassa. Kuivimmille paikoille taas istutetaan katajia ja mäntyjä.

Istutusvinkkejä

· Taimet kastellaan perusteellisesti niin, että maa kastuu koko juuriston syvyydeltä.
· Kastele kuivalla säällä kerran, pari viikossa runsaalla vedellä.
· Jotta vesi menisi juuristolle eikä valuisi pois, taimen ympärille tehdään loiva kastelusyvennys. Ennen talvea kuoppa tasoitetaan, sillä jäätyvä vesi voi vahingoittaa kasvia.
· Savimaalla ja notkelmissa liika vesi voi tuottaa ongelmia. Savimaa salaojitetaan ja taimet istutetaan loivaan kumpuun.
· Hiekan, kuorikkeen tai muun karkean aineksen lisäys maahan helpottaa veden imeytymistä maahan ja tekee maan ilmavaksi.
· Lähes kaikki monivuotisten kasvien taimet ovat astiataimia. Niitä voi istuttaa varhaiskeväästä myöhäissyksyyn eli silloin kun maa on sula.
· Poista ruukku tai pussi ennen istutusta multaan.
· Astiataimia ei yleensä leikata istutettaessa.
· Paakkutaimien verkkoa ei poisteta, se maatuu aikanaan. Avaa kuitenkin kiristävät solmut.
· Paljasjuuriset aitataimet myydään tavallisesti 10 taimen nipuissa. Juuret on kiedottu kosteaan turpeeseen ja muovipussiin. Aitataimet istutetaan lehdettöminä keväällä tai syksyllä.
· Useimpien pensaiden versot leikataan oksasaksilla noin 10-20 senttiä versojen haaroittumiskohdan yläpuolelta. Leikkaus varmistaa pensaan haaroittumisen alhaalta saakka.
· Havukasveja ja alppiruusuja ei leikata.

Jaa artikkeli