Syksyn istutusviikkojen tunnuslause ”Syksy on parasta istutusaikaa” pitää erityisen hyvin paikkansa tänä vuonna. Vaikka säät eivät ole lomalaisia hellineet, istutettaville taimille olosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvät. Sateisen kesän ja syksyn ansiosta taimia ei tarvitse kastella. Kasvit juurtuvat nopeasti ja kasvavat rehevästi.
Syksyn Istutusviikot alkavat elokuun viimeisenä viikonloppuna. Taimia voi istuttaa aina maan routaantumiseen asti.
Ammattilaiset ja viisaat laiskurit istuttavat syksyllä
Puutarha-alan ammattilaiset ovat aina osanneet käyttää syksyn erinomaiset olosuhteet hyväkseen ja istuttaneet suuren osan taimista silloin. Syksy sopii hyvin istutukseen, sillä maa on kosteampaa kuin keväällä, eivätkä auringon paahde ja kuivuus rasita kasveja. Selvitään vähällä työllä.
Vähitellen myös puutarhaharrastajat ovat oppineet istuttamaan taimia loppukesällä ja syksyllä. Kotipihoillakin halutaan säästää työtä. Lisäksi syksyllä istutetut kasvit ovat keväällä valmiita lähtemään nopeaan kasvuun. Usein myös kotipuutarhurin kevät on niin kiireinen, että osa töistä halutaan siirtää syksyyn.
Runsaasta valikoimasta loistoa loppukesään
Sekä astiataimien että alkusyksystä myös paljasjuuristen taimien valikoima on loppukesällä runsaimmillaan. Taimitarhojen ”sato” on silloin valmistunut. Syksyllä voi kaupasta taas löytyä niitä kasveja, jotka kevätruuhkassa pääsivät loppumaan.
Oikeilla kasvivalinnoilla pihaan saa pitkään kestävän syksyisen väriloiston. Monet perennat ja pensaat kukkivat yhä. Puuvartisten kasvien hedelmät koristavat oksia pitkälle talveen. Aivan pian kasvit hehkuvat myös kaikissa ruskan väreissä.
Jos pihaan haluaa juuri tietynlaisia ruskan sävyjä, kannattaa kasvit valita syksyllä. Varsinkin puilla ja pensailla syysväri vaihtelee jopa yksilöittäin, joten valinta on tehtävä silloin, kun syysvärit näkyvät.
Nyt on oikea aika myös pihasuunnitelmien teettämiseen. Puutarhasuunnittelijoiden työhuippu osuu kevääseen, mutta nyt otetaan uudet työt vastaan. Sama pätee viheralueiden rakentajiin. Ensi kevään urakoiden suunnittelu on alkamassa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Nyt onkin aika nautiskella sesongin kukista. Ritarinkukat (Hippeastrum) ovat varsinaisia juhlapöydän kuningattaria kaikissa muodoissaan ja väreissään. Ritarinkukat eivät ole pelkästään vain punaisia tai valkoisia, sillä näinkin ihana vihreä lajike Evergreen on melkeinpä modernin ja keväisen näköinen. Tätä kukkaa katsellessani mietiskelin että koskahan kukkakauppiaat keksivät hyödyntää vihreitä ritarinkukkia pääsiäissesongin aikaan? Luonnossa ritarinkukat
Ystävänpäivä lähestyy ja keskustelu leikkoruusuista käy vilkkaana Euroopassa. Ympäristöaktivistit ovat ottaneet ruusujen pitkät kuljetusmatkat hampaisiinsa. Ruusuja lennätetään Eurooppaan kaukaa. Kenia Afrikassa, Ecuador Latinalaisessa Amerikassa ja moni maa Aasiassa kasvattaa ruusuja sellaisessa mittakaavassa ja niin edullisesti, että kukkia kannattaa kuljettaa Euroopaan saakka. Lentokoneiden aiheuttama kasvihuoneilmiön kiihtyminen on viime aikoina ollut muutenkin tapetilla. On syytä muistaa, että
Keto-orvokit (Viola tricolor) maalaavat näihin aikoihin kallioita sinisiksi. Kukintansa huippuaikoina orvokkijoukko voi tarjota intensiivisen värielämyksen karullakin kasvupaikalla. Keto-orvokit ovat yksilöitä väriensä suhteen. Kun tätä kukkaa lähestyy, löytyy monia liukuvasti toisiinsa liittyviä sinisen sävyjä ja myös uljasta liilaa. Kukan väreissä on hohtavaa syvyyttä, jota pilvinenkään päivä ei sammuta.
Viikonloppuna järjestettiin monilla paikkakunnilla tempauksia valtakunnallisten Puutarhapäivien tiimoilta. Tänä vuonna Puutarhaliiton lanseeraamaa tapahtumaa vietettiin teemalla ”Puutarhan lumoa”. Viileä sää ei näyttänyt ainakaan pääkaupunkiseudulla haittaavan viherpeukaloiden kesän odotusta. Tapahtumat keräsivät odotetusti väkeä ja puutarhamyymälöissä kesäkukkien myynti lähestyy huippuaan. Gardenia –luontokeskuksen kevättapahtumassa Helsingissä syntyi pihalle turveharkoista kolmessa tunnissa komea valtaistuin. Valtaistuimen rakentamiseen tarvittiin 110 turveharkkoa, tukikeppejä, vettä
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.