Mustikasta saatiin viime vuonna keskimääräistä runsaampi sato ja sitä poimittiin myyntiin lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna, kaikkiaan kolme miljoonaa kiloa. Tämä käy ilmi luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulotiedustelusta (MARSI), jossa ovat mukana tärkeimmät marja- ja sienikauppaa harjoittavat yritykset.

Poimintatuloa mustikasta kertyi koko maassa 4,1 miljoonaa euroa eli luonnonmarjoista eniten. Mustikan terveysvaikutukset ja myös sen hyvät vientimahdollisuudet ovat kohottaneet marjan arvoa. Eniten mustikkaa poimittiin Lapin läänin metsistä.

Ulkomaalaisten poimijoiden merkitys marjojen talteenotossa oli viime vuonna suuri, varsinkin Lapin ja Oulun läänien alueella. Alun perin mustikan ja puolukan poimintaan tulleet marjanpoimijat keräävät nyt jo muitakin marjoja ja sieniä.

Puolukkaa kerättiin viime vuonna myyntiin 3,6 miljoonaa kiloa. Määrä ei yltänyt aivan edellisvuoden tasoon. Puolukan myyntimäärät jakautuivat melko tasaisesti Oulun ja Lapin läänien sekä Länsi-Suomen kesken. Poimintatuloa kertyi kaikkiaan 3,8 miljoonaa euroa.

Lakkaa kerättiin eniten Lapin läänin soilta, mutta huono sato pudotti kokonaismyyntimäärän 73,8 tonniin. Poimintatuloa kertyi 0,6 miljoonaa euroa.

Muiden luonnonmarjojen kaupallinen merkitys on vähäisempi. Eniten kerättiin myyntiin variksenmarjaa, 33 tonnia. Karpaloa saatiin kokoon 11 tonnia. Metsävadelman poiminta myyntiin on tyypillisesti vähäistä, mutta viime vuonna sitä kerättiin poikkeuksellisen paljon, 1,7 tonnia.

Luonnonsienistä herkkutatti on ylivoimaisesti tärkein kauppasieni. Sen sato oli viime vuonna keskinkertainen. Herkkutattia poimittiin myyntiin sama määrä kuin edellisvuonna, yli 350 tonnia. Herkkutatti tulee myyntiin yleensä tuoreena, sillä sienet pilaantuvat nopeasti ja ne vaativat nopean jatkokäsittelyn. Herkkutatti on hyvä vientisieni. Poimintatuloa kertyi 1,4 miljoonaa euroa.

Rouskuja kerättiin myyntiin edellisvuotta enemmän. Haaparousku on arvostetuin suolasieni. Sitä poimittiin myyntiin 114 tonnia. Kangasrouskua kerättiin 39 tonnia ja karvarouskuakin vähäinen määrä.

Kantarellisato oli runsas ja satokausi pitkä. Myyntiin sitä kerättiin 29 tonnia, mikä on 2000-luvun paras tulos. Suppilovahveroa kasvoi pitkälle myöhäissyksyyn saakka. Myyntiin sitä poimittiin 28 tonnia. Korvasientä saatiin kokoon tavanomainen määrä 23 tonnia.

Luonnonmarjoista kertyi viime vuonna kaikkiaan poimintatuloa 8,7 miljoonaa euroa ja luonnonsienistä lähes kaksi miljoonaa euroa. Luonnonmarjoista saatiin eniten tuloa Lapin läänissä ja luonnonsienistä perinteisesti Itä-Suomessa.

Jaa artikkeli