Kohta alkaa siemenluetteloiden loputon pläräys. Sitä jatkuu muutaman viikon, sitten odotellaan siementen saapumista. Ensi kesänä pitäisi ainakin kasvattaa jotain värjäyskasvia, morsingon ja keltamataran lisäksi ehkä väriresedaa. Yksi asia on kuitenkin varma. Se on punajuuri.
Punajuuri on muiden juuresten tapaan melko helppo kasvatettava, vähään tyytyväinen ja luotettava. Kunnon suomalaisen perusluonteenpiirteethän ne siinä. Ilmankos kasvi tuntuu kuin hyvältä ystävältä.
Maasta nousevat nuoret lehdet ovat herkullisia salaatissa. Vanhempieni taannoin autoillessa Alpeilla he löysivät nälissään, lounasajan jo päätyttyä pienen kioskin joka tarjoaa päivän annosta lähinnä rekkamiehille. Ruoka-aineet olivat jo lähes loppu ja kokki pyöritteli päätään. ”Omelettia”, äitini ehdotti. Kokin silmiin syttyi ajatus. ”Ja jotain salaattia”, lisäsi äiti. ”Hmmm”, sanoi kokki ja painui takahuoneen kautta kasvimaalle.
Annokset tuotiin eteen. Omeletti oli herkullinen, samoin salaatti, lajiketta äiti ei kuitenkaan tunnistanut. ”Punajuuren lehtiä”, kokki viittoili kohti kasvimaata.
Toden totta, mikä hyötykasvi. Näin talvella punajuuri lämmittää borssikeiton muodossa niin, että nokka valuu. Kunnon borssikeitto on kipakan mausteinen, mutta punajuuren viehko maku tulee siinä silti esiin. Ihan pelkästä punajuuren mausta voi nauttia kohokkaan tai laatikon muodossa, ne sopivat erinomaisesti paistetun lohen seuralaisiksi.
