Ruostekukan (Crocosmia x crocosmiiflora) ei pitäisi talvehtia Suomessa, ainakaan hyvin. Mutta helsinkiläispihalla se näyttää selviytyneen talvesta, jopa ihan reippaasti.
Viime kesänä ruukussa ostettu ruostekukka oli niin muhkea, että jaoin sen kolmeen osaan. Istutin jakotaimet kuumaan kukkapenkkiin, kuumaan siksi, että penkin kukissa on leiskuvat värit, toisaalta siksi, että penkki on kivimuurin etelänpuolella, mahdottoman kuuma ja kuivakin.
Kukat olivat jo ostettaessa nupullaan, joten syksyllä nautin kellanoransseista tulenlieskamaisista kukista ruusujen ja syyssädekukkien lomassa. Ruostekukan lehdet ovat kuin miekan terät, ja ne tuovat ryhtiä kukkapenkkiin, joten kasvi on hyvinkin ansiokas.
Syksy tuli ja talvisuojaus unohtui. Talvi ei ollut Helsingissä kova, mutta vähäinen lumi ja ailahtelevat lämpötilat eivät varmaankaan olleet helppoja kasveille. Joskun tammikuussa laitettiin joulukuusen oksat lähinnä ruusujen peitoksi, kun en edes toivonut ruostekukan olevan enää hengissä.
Aika varhain keväällä, jo toukokuussa kävi kuitenkin selväksi, että ruostekukka on sitkeämpi kuin luulinkaan. Sen pikkuiset, vihreät miekanterät puskivat ylös maasta reippaasti kahdesta kohdasta niistä kolmesta, joihin olin kukkaa istuttanut. Nyt heinäkuun puolivälissä lehvästö on jo komea pöheikkö, kukkanupuista ei tosin vielä ole tietoa. Ja ne syyssädekukat ovat tyystin hävinneet, minne lie!
Ruostekukat ovat noin 25 senttiä maan tasosta kohollaan olevassa penkissä, lähellä penkin etureunaa, joka muodostuu kivenmurikoista. Paikka on hyvin tuulensuojainen talon ja muurin muodostama kulmaus, ja takana oleva kivimuuri kerää lämpöä lähes hellelukemiin jo toukokuun alkupuolella. Kohollaan oleva penkki on kuiva kasvupaikka, johon vesi ei jää seisomaan.
Ruostekukka on myöhäinen kukkija, jos kukkia tulee, niin ehkä vasta elo-syyskuussa. Lehdet ovat silti niin komeat, että kukista viis – mutta kyllä pari kukkaa kruunaisi syyspuutarhan!
