Olemme kasvattaneet ja selvitelleet pioneita pian 20 vuotta, ja nyt viimein tuli tilaisuus koota aiheesta kirja. Aloitimme ostamalla pioneita melkein aina, kun niitä vastaan tuli. Pian huomasimme, että ei siitä tule mitään. Melkein kaikki kotimaassa myydyt pionit olivat iloisesti sekaisin.
Että saisimme selville edes joitain pionilajikkeita niiden oikeilla nimillä, aloimme tilata pioneita Saksasta. No, osoittautui, että niistäkin oli ainakin kolmasosa ihan mitä sattuu. Vuosien varrella olemme hankkineet pioneita myös Itävallasta, Ranskasta, Englannista, USA:sta, Kanadasta ja mistä vielä. Nämä ovat siis pionin juurakoita, jotka on pitänyt johdattaa kaksien terveystarkastusten ja tullin hyllyjen kautta oman puutarhan multiin – joskus 20 asteen talvipakkasissakin.
Pionin siemeniä on kertynyt niin monista lähteistä, että en jaksa edes muistaa. Vuosien mittaan on sitten kertynyt onnistumisia ja epäonnistumisia ja paljon kasvatuskokemusta, ja salapoliisitaitoja, kun on yritetty löytää nimet kauniille kasveille.
Puutarhaystävillä siellä täällä olimme nähneet matalaa, kerrottukukkaista pionia, joka kukki tarhapionien aikaan, mutta ei ollut tarhapioni. Nettikeskusteluissa samasta pionista käytettiin monia nimiä, joista ¤Juhannuspioni¤ oli suosituin. Kun sitten olimme tutkimassa Helsingin yliopiston Kasvimuseon pionin luonnonlajien näytteitä, katseemme osui kerrottukukkaiseen näytteeseen: se oli ilmiselvä ¤Juhannuspioni¤ ja kerätty Alajärven pappilan puutarhasta vuonna 1917.Amanuenssi Arto Kurtto oli huvittunut, ja sanoi, että olipa hyvä, että sillekin näytteelle löytyi jotain käyttöä, yliopiston kokoelmissa kun ei yleensä säilytetty tällaisia koululaisten kasvioista saatuja näytteitä. Iloisia olimme mekin, sillä nyt tiesimme, että ¤Juhannuspioni¤ oli kuulunut suomalaisiin puutarhoihin viimeistään jo 1910-luvulla. Siitä pääsimme veilä paljon vanhempiin aikoihin.
