Jos paikka osaisi kertoa tarinoita, millaisia tarinoita syntyisikään? Vanha puisto kertoisi puutarhureista, työvälineiden kehityksestä ja kenties lisäisi loppuun pari romanttista hetkeä. Tienvarsi kuvailisi hevosia, isäntiä ja peukalokyytiläisiä.
Maisema muuttuu, vanhat polut umpeutuvat ja uusia tulee tilalle. Jokapäiväisiä näkymiä ei tule pohtineeksi, mutta ne vasta ovatkin tarinan arvoisia. Nuoren ja vanhan kertomuksia vertaamalla näkee, millä tavalla ympäristömme muuttuu. Omaa kotipihaa, katua ja puistoa kannattaa dokumentoida kirjoittamalla, ottamalla kuvia ja piirtämällä niin, että kotiseututietoa riittää jälkipolvillekin.
Kotiseutuyhdistys voisi perustaa tarinakansion, johon kerätään seudun ympäristötietoa. Valokuvien, piirrosten ja kirjoitusten kerääminen ja yhteen saattaminen on varsinainen kulttuuriteko. Näin kerätään palasia palapeliin, jonka monet osat muutoin unohtuisivat historian hämärään. Seikkaperäiset paikallistarinat tuovat uudisasukkaillekin tärkeää tietoa, joka auttaa seudulle juurtumisessa.
Puutarhataiteen Seura ja Puutarhaliitto vaalivat ja kehittävät suomalaista puutarha- ja ympäristökulttuuria. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura kerää tietoa kansankulttuuristamme yleensä. Jos aihe todella kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteys näihin yhdistyksiin.
Pienin voi kuitenkin olla suurinta. Paikallisen puutarhahistorian näyttelyn kerääminen vaikkapa kotikunnan kirjastoon nostattaa monia muistoja esille asukkaiden mielissä. Voipa tuloksena syntyä uusi seura tai kerho.
