Tuulessa mukavasti kahisevat järviruo¤ot, kukkivat lumpeet ja laineiden liplatus ovat kesää parhaimmillaan. Koko rannan valloittava, runsaana rehottava ruovikko ei kuitenkaan ole mikään ilo silmälle. Sitä paitsi rannan liian tuuhea viidakko haittaa niin uimista, veneilyä kuin muutakin kesäistä menoa. Ruovikon osittainenkin poisto kohentaa rannan ilmettä yllättävän paljon ja samalla tulee omalta osaltaan parantaneeksi myös vesistön tilaa. Niittotalkoot lämpimänä kesäpäivänä voivat olla kesän kohokohta, jota muistellaan pitkään vielä jälkeen päinkin – talkoisiin kuuluvista grillintuoksuista illanistujaisista puhumattakaan.

Järviruokojen (Phragmites australis) ja muun rantakasvillisuuden runsas kasvu kielii veden rehevöitymisestä. Tosin matalilla rannoilla tai luonnostaan runsasravinteisissa vesissä kasvillisuus saattaa rehottaa ilman ihmisen toiminnasta johtuvaa ravinnekuormitustakin. Juuri järviruo¤ot muodostavat niin sanotun kaislikon, jonka oikeampi nimitys on kuitenkin ruovikko. Varsinainen järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) on savipohjaisissa vesissä viihtyvä kortekasvi, joka ei järviruo¤on tapaan muodosta kasvustoja ¤kuivalle¤ maalle.

Puhuttiinpa sitten kaislikoista tai ruovikoista, paras keino rantakasvillisuuden kurissa pitämiseksi on säännöllinen niittäminen. Niitto on kuitenkin vain mahdollisen rehevöitymisen oireiden hoitoa, eikä vaikuta rehevöitymisen syihin.

Jollei niitto kohdistu omaan rantaan, kasvillisuuden niittämiseen tarvitaan rannan omistajan lupa. Etenkin laajaa niittoa suunniteltaessa on otettava huomioon niin lintujen pesintäajat kuin naapurisopukin.

Kaikkea ranta- ja vesikasvillisuutta ei yleensä ole syytä poistaa, vaan vain häiritsevä, ylimääräinen kasvillisuus pyritään hävittämään. Jolleivät kasvit sitoisi ravinteita, vedet saattaisivat rehevöityä entistä pahemmin. Liiallinen kasvillisuuden hävittäminen voi aiheuttaa jopa haitallisten leväkukintojen runsastumista.

Niitto tehoaa varsinkin ilmaversoisiin kasveihin, kuten järvikaislaan, järviruokoon ja järvikortteeseen (Equisetum fluviatile). Sen sijaan kelluslehtiset kasvit ovat niittämällä vaikeammin hävitettäviä, sillä ne kasvavat yhä uudelleen esiin juurtensa ravinnevarastojen turvin. Uposkasvien niittämisen hyötykin on kyseenalaista, sillä monet niistä lisääntyvät nopeasti palasistaan – uusia kasvustoja saattaa tulla näkyviin jopa viikon kuluttua niitosta.

Oikea ajoitus on onnistuneen niiton edellytys

Jotta niitosta olisi mahdollisimman paljon hyötyä, on se tehtävä heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin välisenä aikana. Silloin ravinteita on eniten juurten yläpuolella sijaitsevissa kasvinosissa, kuten versoissa, mutta kasvit eivät ole vielä alkaneet varastoida ravinteita juuriinsa seuraavaa kasvukautta varten. Jos intoa riittää, voi niiton tehdä useammankin kerran kesässä. Ensimmäinen niitto kannattaa ajoittaa kesäkuun lopulle ja tehdä seuraavat niitot kolmen, neljän viikon välein.

Yleensä niiton vaikutukset näkyvät viimeistään parin vuoden kuluttua, jolloin kasvillisuus on jo harventunut ja yksittäiset kasvit ovat kooltaan aiempaa pienempiä. Tiheä kasvusto häviää hitaammin kuin harva, vaikka niitä niitettäisiinkin samalla tavalla. Runsasravinteisessa vedessä niiton vaikutukset näkyvät hitaammin kuin niukkaravinteisimmilla rannoilla.

Viikate heilumaan

Matalassa vedessä kasvit voi katkoa vaikka sirpillä tai puukolla. Kätevin työväline vedenalaisessa niitossa on kuitenkin pieni ja terävä, mutta tarpeeksi pitkävartinen viikate. Kahluusaappaat tai vaikkapa vanhat tennistossut ovat hyvä suoja jaloille kahluuhommissa. Viikatteelta ne eivät kuitenkaan suojaa, joten työskennellessä tulee olla varovainen. Etenkin ruokojen teräviltä lehdiltä on myös hyvä suojautua työkäsinein.

Mitä syvemmältä eli lähempää juuristoa järviruo¤ot tai muut kasvit saa leikattua poikki, sen parempi. Esimerkiksi järviruo¤on tyngän kasvuunlähdön edellytykset heikkenevät, koska valoa on syvemmällä vähemmän ja ravinteitakin kasvi menettää niitetyn verson myötä. Varren katkaisu myös estää juurakkoa saamasta happea, mikä osaltaan estää tehokkaasti uutta kasvua.

Vaikka vedessä kahlaamista ei niitettäessä voikaan välttää, kannattaa pohjan pöyhintää kuitenkin varoa, jotta ravinteet eivät lähtisi ylen määrin liikkelle eivätkä sekoittuisi veteen. Silti veden ohimenevä sameneminen on lähes aina seurauksena niittopuuhista.

Niitetyt kasvit hyötykäyttöön

Niitetyt kasvit on syytä korjata vedestä pois vihoviimeistä kortta ja vartta myöten, jotta ravinteet saadaan pois kierrosta. Niitto sujuu mukavasti ja tehokkaasti vaikkapa siten, että yksi niittää ja toinen kerää niitetyt kasvit saman tien pois vedestä. Niitettyjen kasvien keruussa hyvä työväline on esimerkiksi teräspiikkiharava. Niittojätteet voi korjata pois myös veneestä käsin.

Niittojätteitä ei kannata jättää lojumaan vesirajaan tai sen lähettyville, vaan ne on vietävä tarpeeksi kauas rannasta, jotta ravinteet eivät pääsisi valumaan takaisin veteen. Märät ja siksi painavat kasvit voi jättää kuivumaan rannalle vähintään 20 metrin etäisyydelle tulvarajasta. Muutaman päivän ajan kuivunutta niittojätettä on sitten kevyempi kuljetella vaikkapa kottikärryjen avulla.

Niitetyistä kasveista saa hyvää maanparannusainetta joko kompostoimalla tai käyttämällä ne hyödyksi sellaisenaan. Ensin kasvit kannattaa kuitenkin pieniä esimerkiksi oksasilppurilla tai omin käsin vesurin tai kirveen avulla. Pienityn niittojätteen voi sekoittaa sellaisenaan maahan tai käyttää vaikkapa kateviljelyyn, jollei komposti kaipaa kuivaa ja ravinnepitoista seosainetta. Niittojäte kelpaa myös karjan rehuksi, kunhan siinä ei ole mukana myrkyllisiä kasveja, kuten suokortetta (Equisetum palustre) tai myrkkykeisoa (Cicuta virosa).

Jaa artikkeli