Kotipuutarhasta saattaa löytyä yllättävän monenlaisia kasvupaikkoja. Puutarhakirjoista löytyy neuvoja eri olosuhteisiin sopivien lajien valintaan, mutta entä jos kasvi on jo ehditty istuttaa vääränlaiseen paikkaan?

Kasvupaikkavaatimuksiin on tärkeää perehtyä jo ennen kasvien hankintaa, jotta ostos ei jäisi ainoastaan yhden kesän iloksi. On kuitenkin melko yleistä, että taimi istutetaan omien mieltymysten mukaiselle paikalle, eikä sinne minne se itse haluaisi. Vuoden parin jälkeen kotipuutarhurin mieli saattaa kuitenkin muuttua – kituvaa kasvia kun ei ole mukava katsella.

Epäonnistuneita lajivalintoja saattaa paljastua myös esimerkiksi talven aikana ostetulta tontilta. Tai ehkä kasvi on alun perin ollut suotuisassa paikassa, mutta olosuhteet ovat muuttuneet ajan mittaan, esimerkiksi varjostavia elementtejä on tullut kuvioihin tai ne ovat poistuneet.

Väärästä paikasta parempaan

Mitä siis tehdään, kun kasvi kärsii epäedullisesta kasvupaikasta? Huonokuntoinen kasvi voidaan siirtää parempiin oloihin tai sitä voidaan auttaa selviytymään nykyisellä paikalla. Valotilannetta pystytään muokkaamaan valitsemalla ympäröivät kasvit tarvittavan korkeuden mukaan. Maata parantamalla kasvien viihtyminen edistyy joissakin tapauksissa huomattavasti.

Kasvien siirrossa on aina omat riskinsä, sillä juuristo joutuu erityisen kovalle koetukselle. Juuria olisi hyvä saada mukaan mahdollisimman paljon, jotta asettuminen uuteen paikkaan olisi nopeaa ja veden saanti turvattu. Vanhan kasvin juuristo on kuitenkin usein laajalla alueella, joten käytännössä sitä on mahdotonta kaivaa maasta kokonaan. Juuriston rakenteen perusteella voidaan päättää, minkä muotoista paakkua aletaan irrottaa. Esimerkiksi ruusulla juuret kasvavat syvälle, alppiruusulla ne puolestaan ovat pinnassa.

Siirrä vasta syksyllä

Maa kannattaa kastella huolellisesti ennen kuin kasvi kaivetaan ylös. Tällöin maa-aines ei varise pois vaan juurten ote maahan säilyy. Mitä nopeammin kasvi siirretään uuteen paikkaan sen parempi, väliaikainen säilytys paahteisella nurmikolla saattaa olla tuhoisaa. Uudelleen istutuksen jälkeen kastelu on ehdottoman tärkeää.

Syksy on useimmilla kasveilla turvallisinta siirtoaikaa. Myöhään syksyllä kukkivien lajien siirto kannattaa kuitenkin jättää seuraavaan kevääseen. Periaatteessa kasvin paikkaa on mahdollista vaihtaa kesälläkin, mutta epäonnistumisen vaara on hyvä tiedostaa.

Kesällä kasvi käyttää voimavarojaan ensisijaisesti versojen kasvuun ja kukintaan. Juuriston nostaminen mahdollisimman kokonaisena on siis hyvin keskeistä, koska repaleisella juuristolla kasvin on vaikea saada kohisevaan kasvuunsa riittävästi vettä ja ravinteita. Myös siirretyn kasvin runsas kastelu kuumina hellepäivinä on ensiarvoisen tärkeää. Syksyllä voimakkain kasvuvaihe on ohi, joten kasvi ei ole yhtä herkkä juurten katkeamiselle kuin kesällä. Silloin maassa on yleensä myös mainio kosteustilanne ja kasvi ehtii juurtua uuteen paikkaan ennen talvea.

Jaa artikkeli