Siirry sisältöön

Etelä-Suomessa tuomet ja kirsikat ovat täydessä kukkaloistossaan. Lämpimien säiden vuoksi kukinta saattaa tänä vuonna olla ohi nopeasti, joten nyt on aika lähteä varta vasten ihastelemaan kukkien kuorruttamia puita. perimätiedon mukaan tuomen kukat kertovat kylvöajan.

Prunus -sukuun kuuluvat niin tutun valkokukkaiset tuomet kuin vaaleanpunakukkaiset rusotuomet sekä monet eri kirsikat. Metrin korkuiseksi jäävä kääpiömanteli on sekin tuomen hurmaava pikkuserkku. Monet suvun lajeista ovat kauneimmillaan keväällä, kun ne peittyvät tuoksuviin kukkiin.

Tuomella on pitkät perinteet suomalaisessa maisemassa. Pensaaksi tai pieneksi puuksi kasvava tuomi on sukua niin luumuille, persikoille kuin manteleille, mutta niiden hedelmien herkullinen maku ei ole periytynyt tuomelle: mustat marjat ovat toki syötäviä, mutta maistuvat monen mielestä karvaille.

Perimätiedon mukaan kasvimaan aratkin siemenet uskaltaa kylvää, kun tuomi kukkii. Tänä vuonna kukinta on alkanut poikkeuksellisen varhain. Jos vanhan kansan uskomus ei vakuuta, voi papu- ja kurkkurivien ylle levittää kylvöharson ja nauttia meden tuoksuisista kevätilloista sellaisinaan.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *