Lännen Tehtaat joutunee vähentämään joidenkin luomukasvien viljelyä, sillä markkinat eivät vedä, sanoi johtaja PEKKA KURRI torstaina Jokioisilla. Kurri toteaa, että teollisuus on täysin riippuvainen markkinoiden käyttäytymisestä niin luomussa kuin muissakin tuotteissa. – Ostaja ei ole valmis maksamaan ”luomulisää”, vaikka mielipidetiedustelujen tulokset ovat erittäin suotuisia luomutuotteille, korostaa Kurri.

Torstaina järjestettiin MTT:llä Jokioisilla seminaari, joka päätti kolmivuotisen Pyhäjärvi-Instituutin hallinnoiman ”Luomua Lännestä” –hankkeen. Johtaja Pekka Kurri piti hanketta onnistuneena. – Luomuvihanneksia on onnistuttu viljelemään teollisuudelle luotettavasti. Raaka-aineen määrä on perunaa lukuun ottamatta onnistuttu saamaan ja myöskään laatu ei ole muodostunut juurikaan ongelmaksi. Luomuvihanneksien sopimushinnat ovat olleet liki kaksinkertaiset tavanomaisesti viljeltyihin vihanneksiin nähden.

– Kasvien soveltuvuudessa teollisuuden luomuksi on suuria eroja. Kasvukauden säällä on luomuviljelyssä korostunut merkitys onnistumiseen. Luomutuotteiden sopimusviljelyä on vaikea lisätä nopeasti, totesi Kurri.

Kurri piti luomuviljelyn haasteena varmuutta tavoitesadon laadusta ja määrästä. – Rikkaruohot, taudit ja tuholaiset tuhoavat koko sadon helposti. Ravinteiden puutteellinen hallinta voi myös rajoittaa satoa.

Kurri pohti seminaarissa, kuinka saadaan lupaavasti alkanut luomutuotanto säilymään. – Suurkeittiöillä ei ole juurikaan rahaa tai mahdollisuutta ostaa kalliimpaa luomua. Ruokateollisuusostajat, kuten kansainväliset lastenruoan valmistajat, ovat luopumassa luomuraaka-aineista ja siirtämässä ostojaan halvempiin maihin.

– Tavalliset luomun käyttäjät tuntevat ”vain” tuorevihannekset luomusta. Kuitenkaan pelkät vihannekset eivät tee luomuruokaa, vaan luomua pitäisi olla kaikki tai ei mitään.

Pekka Kurri arvioi, että Lännen Tehtaat joutunee vähentämään pakostakin joidenkin luomukasvisten viljelyä. – Seuraamme tilannetta, emmekä panosta nyt ylimääräistä luomuviljelyn kehittämiseen.

– Luomuperunalla on hyvät näkymät, ja myös luomupinaatilla on kysyntää. Muiden vihannesten kohdalla markkinanäkymät ovat heikot.

Lännen Tehtaiden sopimusviljelyala on 10.000 hehtaaria. Siitä valtaosa on sokerijuurikasta, jonka sopimusviljelijöitä on 700. Vihannesten sopimusviljelijöitä on 250, ja heistä puolet viljelee hernettä. Vihannesten ja perunan yhteinen sopimusmäärä on 27-28 miljoonaa kiloa, josta porkkanaa on 10 miljoonaa kiloa. Lastenruokaan vihanneksia käytetään 2 miljoonaa kiloa, josta luomuvihannesten osuus on 300 tonnia.

Jaa artikkeli