Kankaisten Öljykasvit Oy:n tuottama kylmäpuristettu Virgino-rypsiöljy on ACNielsenin tuoreen raportin mukaan noussut neljänneksi suurimmaksiruokaöljyksi. Sen euromääräinen myynti oli kesäkuun loppuun päättyneen 12kuukauden aikana peräti 1,68 miljoonaa euroa ja markkinaosuus 11,7prosenttia. Luomunosuus Virginon tuotannosta on kasvanut jo 22,5 prosenttiin. Sitä myytiinviimeisen 12 kuukauden aikana 377 000 euron arvosta.

-Ilahduttava markkinaosuuden kehitys johtuu käsityksemme mukaan siitä, ettäkuluttajat ovat vuosien varrella alkaneet yhä enemmän arvostaa kotimaisenkylmäpuristetun rypsiöljyn tutkituista terveysvaikutuksia, linjaakehitysjohtaja TUULA PUPUTTI Kankaisten Öljykasveista.

Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet vastaajista kohottiterveysvaikutukset tärkeimmäksi öljyn valintakriteeriksi. Puputti sanoo,että kuluttajilta tulee runsaasti myönteistä palautetta öljypullon kaulassaolevasta tietopaketista, joka numeroituna toimii myös takuutodistuksena.

Ykkössijaa pitävän yrityksen markkinaosuus on AC Nielsenin raportin mukaan27,1 prosenttia. Hopeatilaa ja pronssitilaa pitävät tukkurit puolestaankilvoittelevat 16,7 ja 12,5 prosentin markkinaosuuksissa maahantuomillaanrypsi- ja oliiviöljyillä.

Tutkimustoiminta jatkuu

Kankaisten Öljykasvit Oy on vuosien varrella teettänyt kolme kliinistätutkimusta, joiden mukaan korvaamalla tyydyttyneitä rasvoja sisältäviälevitteitä ja ruoka-aineita pystytään Virgino-öljyllä alentamaan verenLDL-kolesterolia ja kohottamaan hyvän HDL-kolesterolin arvoja.

Yksi keskeisiä tutkimuksen tuloksia on ollut Virginon sisältämienvälttämättömien linoli- ja alfalinoleenihappojen eli tunnetuimmin omega6-ja omega3 -rasvahappojen suhteellinen koostumus.

Seuraavaksi yritys on mukana tutkimuksessa, jossa muun muassatarkastellaan kylmäpuristetun Virgino-rypsiöljyn vaikutuksia verenhyytymiseen jarasva-arvoihin. Kohonneet triglyseridiarvot ovat varsinkin suomalaisenaikuisväestön ongelma. – Herää kysymys, onko tämän päivän hyviäkin rasvojavierastava ja hiilihydraatteja suosiva ruokavalio johtanut ihmisiä harhaan?Monipuolinen perusruoka ja hyvänlaatuiset rasvat kohtuullisesti käytettynäpitävät ihmisen terveenä ja työkykyisenä, toteaa toimitusjohtaja TIMOKÄMÄRI.

Hämeenlinnalainen Kankaisten Öljykasvit on kymmenen toimintavuotensa aikanakehittänyt kasviöljyn valmistustekniikkaa, joka säilyttää rypsinsisältämän luontaisesti tasapainoisen ravintoainekoostumuksen sekärypsiöljyn terveydelle edulliset vaikutukset. Yhtiö on harjoittanut myösmäärätietoista tutkimustoimintaa sekä viljelijäkoulutusta. Yrityksen rypsinsopimusviljelyala ylittää tänä vuonna 2000 hehtaaria

Jaa artikkeli