Finfood Luomun organisoima Aurinkokiertue haastaa erityisesti lapset,nuoret ja heidän perheensä pohtimaan ruokavalintojaan ja niiden vaikutuksiaympäristöön. Aurinkoista kampanjaa vietetään viikoilla 13-15,yhteistyökumppaneina ovat Luonto-Liitto ja Suomen 4H-Liitto. Kiertueellevoi osallistua kaupoissa, kouluissa, päiväkodeissa ja kauppakeskuksissa.

Kiertuepassina toimii Aurinkopassi, jolla kuluttajia opastetaanluonnonystävän ostoksille.- Ruokakaupassa kärryyn kannattaa valitahuhti-toukokuussa luomutuotteita, joiden pakkauksista passiin voi kerätäAurinkomerkkejä, neuvoo markkinointipäällikkö PÄIVI RÖNNI Finfood Luomusta.Palautettujen Aurinkopassien kesken arvotaan Kesäyön aurinkomatka Lappiinsekä luomutuotepalkintoja. Kilpailuaika kestää toukokuun loppuun.

Armas Apila ja virtuaalinen auringonkukka

Päiväkodeissa kiertueen aiheen pariin johdattelee opetuspaketti, jokasisältää muun muassa kaksi erilaista julistetta, tarinan Armas Apilanluomumaatilasta sekä erilaisia väritys- ja askartelutehtäviä. Kiertueellajaetaan Luonto-Liiton tuottamaa Kevättuuli -kevätseurantakorttia. Kesälläkiertueesta muistuttaa 4H-Liiton auringonkukan kasvatuskilpailu.Virtuaalista auringonkukkaa kasvatetaan netissä osoitteessawww.finfood.fi/luomu .

Aurinkokiertueelle valmistuu uusi ruoka – ja ympäristöaiheinen lautapeli,joka tutustuttaa ruuantuotannon ja kuluttamisen ympäristövaikutuksiin.Pelipohjaan ja kysymyksiin voi käydä tutustumassa netissä osoitteessawww.finfood.fi/luomu. Samasta osoitteesta voi tilata lautapeliä ja muutakampanjamateriaalia.

Kauppakeskustapahtumia eteläisessä Suomessa

Aurinkokiertueen kauppakeskustapahtumat käynnistyvät 28. maaliskuutaVantaalta Kauppakeskus Jumbosta. Aurinko ja Leppäkerttu nousevat silloinestradille ja jakavat luomu- ja ympäristötietoa yhdessä yhteistyökumppanienja luomuviljelijöiden kanssa.

Kauppakeskustapahtumat järjestetään seuraavasti:
28.3 (pe) 15-19 Kauppakeskus Jumbo, Vantaa
29.3. (la) 11-15 Kauppakeskus Lippulaiva, Espoo
29.3. (la) 11-15 Kauppakeskus Koskikeskus, Tampere
29.3. (la) 11-15 Kauppakeskus Itäkeskus, Helsinki
12.4. (la) 11-15 Kauppakeskus Iso-Omena, Espoo
12.4. (la) 11-15 Kauppakeskus Mylly, Raisio
12.4. (la) 11-15 Kauppakeskus Myyrmanni, Vantaa. br>

Jaa artikkeli