Camelina Sativasta eli ruistankiosta puristettu Camelina-öljy pienentäätehokkaasti haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuutta veressä. Samalla sesuurentaa merkittävästi ihmiselle välttämättömien rasvahappojen osuuttaveressä. Tällaisia tuloksia saatiin Oy Foodfiles Ltd:n jaKansanterveyslaitoksen toteuttamassa tutkimuksessa, jossa selvitettiinCamelina-öljyn käytön vaikutusta veren kolesterolipitoisuuteen jarasvahappokoostumukseen.

Camelina Sativa on Välimeren ja Keski-Aasian maista peräisin olevauusvanha viljelykasvi. Sen viljelystä kiinnostuttiin uudestaan1980-luvulla, sillä kestävyytensä ja satoisuutensa lisäksiCamelina-kasvista puristettu öljy sisältää runsaasti omega-3-sarjanrasvahappoja, joilla on todettu olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia.Öljy on erityisesti hyvä välttämättömän alfalinoleenihapon lähde.

Rypsi- ja oliiviöljyn veroinen

Foodfilesin ja Kansanterveyslaitoksen toteuttamassa tutkimuksessaCamelina-öljyn vaikutuksia verrattiin rypsi- ja oliiviöljyyn. Tutkimukseenosallistui 68 tervettä, 28 – 65-vuotiasta henkilöä, joilla oli kohonnutseerumin kolesterolipitoisuus. Tutkittavat satunnaistettiin kolmeenryhmään, joista yksi käytti Camelina-öljyä, toinen rypsiöljyä ja kolmasryhmä oliiviöljyä 30 grammaa päivässä kuuden viikon ajan. Koehenkilöteivät tienneet mihin öljyryhmään he kuuluivat.

Öljyn käyttö pienensi seerumin LDL-kolesterolipitoisuutta merkittävästikaikilla öljyryhmillä. Camelina-öljyä käyttäneellä ryhmällä verenLDL-kolesterolipitoisuus pieneni 12,2 prosenttia, rypsiöljyryhmällä 5,4prosenttia ja oliiviöljyryhmällä 7,7 prosenttia. Camelina-öljyäkäyttäneellä ryhmällä alfalinoleenihapon osuus veren rasvahapoista olimerkittävästi suurempi kuin kahdella muulla öljyryhmällä; 2,5 kertaasuurempi kuin rypsiöljyä käyttäneillä ja neljä kertaa suurempi kuinoliiviöljyä käyttäneillä.

Tutkimusjohtaja ESSI SARKKISEN mukaan tutkimustuloksista voi vetää senjohtopäätöksen, että Camelina-öljy alentaa veren kolesterolia yhtätehokkaasti kuin rypsi- ja oliiviöljy.

Kuluttajat eivät vielä tunne Camelina-öljyä

Suomessa Camelina-öljyä valmistaa Camelina Oy, joka on toiminutHelsingissä vuodesta 1998 lähtien. Camelina-tuotesarjaan kuuluvat öljy,luomuöljy, kastike, pikkelsi, rouheet ja siemenet, jotka ovat olleetmarkkinoilla vuoden verran. Toimitusjohtaja KARITA ALÈNIN mukaan tuotteitaon tällä hetkellä saatavissa vasta suurimpien kaupunkien hyvinvarustetuista päivittäistavaraliikkeistä, eivätkä kuluttajat vielä tunneniitä kovin hyvin. – Pyrkimyksemme on vakiinnuttaa Camelina-öljyerikoisöljyksi, Alén kertoo.

Raaka-aineensa Camelina hankkii 60 sopimustuottajalta, jotka tänä vuonnaviljelevät Camelina-kasvia 300 hehtaarin alalla. Yrityksen omistavatRaisio Yhtymä Oyj, Sitra, Innofinance Oy, MTK, Janakkalan Piensiemen sekäyrityksen avainhenkilöosakkaat. Sen liikevaihto oli vuonna 2001 lähes 100000 euroa. Camelina on parhaillaan käynnistämässä yhteistyötä RaisioYhtymän kanssa. Raisio Yhtymän suunnitelmissa on hyödyntää Camelina-öljyäomissa tuotteissaan.

Jaa artikkeli