Vain kymmenen minuutin matkan päässä teknologiakaupunki Oulusta sijaitseeSuomen pohjoisin Hyvää Suomesta -ravintola Maikkulan Kartano. Kartanovastaanotti kotimaisuudesta kertovan sertifikaatin KauhajoenRuokamessujen yhteydessä pidetyssä iltatilaisuudessa perjantaina 30.elokuuta. Sertifikaatin luovutti Finfood – Suomen Ruokatieto ry:ntoiminnanjohtaja TIINA LAMPISJÄRVI.

Hyvää Suomesta -ravintolan tunnus kertoo, että ravintola käyttää kaikissaaterioissaan ainoastaan suomalaista lihaa, maitoa ja munia sekä niistävalmistettuja tuotteita. Muita kotimaassa tuotettavia raaka-aineitaravintola käyttää aina, kun niitä on hyvälaatuisena saatavina.

Oulunjokivarressa sijaitsevassa Maikkulan Kartanossa ollaan ylpeitäsuomalaisista raaka-aineista.
– Alusta asti oli selvää, että suomalaisiinraaka-aineisiin perustuva ruoka on se meidän juttu, muistelee kartanonisäntä, yrittäjä MIKKO KEISU, joka on yhdessä perheensä kanssa luotsannutravintolaa vuodesta 1999 lähtien.
– Kun raaka-aineet tulevat täältäkotimaasta, niiden jälkiäkin on helpompi seurata. Tunnemme tuottajat,joilta käyttämämme laadukkaat raaka-aineet tulevat, Keisu toteaa.

Kotimaisuutta suosivien ravintoloiden määrä kasvaa

Maikkulan Kartano on kymmenes Hyvää Suomesta -ravintolan tunnuksenkäyttöoikeuden saanut ravintola. – Tämän vuoden alusta käyttöön otetturaaka-aineiden kotimaisuudesta kertova alkuperämerkki on herättänytkiinnostusta, kertoo tuotemerkkipäällikkö MINNA RUONI Finfoodistatyytyväisenä. – Joutsenlippuravintoloiden määrä saattaa hyvinkin vielänousta vuoden loppuun mennessä, hän uskoo.

Hyvää Suomesta -ravintolan tunnuksen käyttöoikeus edellyttää, ettäravintolassa käyttävästä lihasta, maidosta ja munista sekä niistävalmistetuista tuotteista on alkuperätodistukset tavarantoimittajilta.Ruonin mukaan Hyvää Suomesta -ravintoloiden lukumäärän kasvua onrajoittanut se, että moni ravintola kokee raaka-aineiden alkuperätiedonhankkimisen liian hankalaksi.

Maikkulan Kartanon Mikko Keisu myöntää, että alkuperätietojen hankkiminenon vaatinut aktiivista työtä. -Tietojen hankkiminen ei ole ollut mutkatonjuttu. Tiedot ovat olleet hajallaan, eivätkä ne ole olleet kovin helpostilöydettävissä.

Keisu ei ole kuitenkaan kovaa työtä säikähtänyt, vaan toivoo, ettätulevaisuudessa asiakkaille voitaisiin antaa raaka-aineista vieläsuomalaista alkuperääkin täsmällisempiä tietoja. – Olemme kehittelemässäsellaista raaka-aineketjua, että voisimme tulevaisuudessa kertoaasiakkaillemme, kuka käyttämämme raaka-aineet on tuottanut. Tarkoitus on,että tuottaja saisi kasvot, ettei se olisi pelkästään jokin tukkukauppa,vaan konkreettinen maatila.

Ravintoloiden toimintaa valvotaan

Kotimaisen ruuan ystävät tunnistavat kaikki Hyvää Suomesta -ravintolatravintolan pääovissa olevasta joutsenlipputarrasta sekä seinälläkomeilevasta sertifikaattitaulusta. Hyvää Suomesta -ravintolan tunnuksenohella Finfood – Suomen Ruokatieto ry voi myöntää ravintolalle HyvääSuomesta -aterian tunnuksen. Se kertoo, että tunnuksella merkityissäaterioissa käytetään ainoastaan suomalaista lihaa, maitoa ja munia sekäniistä valmistettuja tuotteita. Finfood valvoo Hyvää Suomesta -tunnuksiakäyttävien ravintoloiden toimintaa säännöllisillä tarkastuskäynneillä.

Jaa artikkeli