Espoon Marketanpuistossa vietetään 23.8. viher-, kiinteistö- ja puutarha-alan ammattilaisille suunnattua näyttely- ja luentopäivää. Mukaan on ilmoittautunut yli 50 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät nimenomaan ammattiväelle tarkoitettuja tuotteita ja palveluja. Esillä on muun muassa puisto- ja kadunkalusteita, leikkivälineitä, kiinteistöpihojen ympäristötuotteita, koneita ja laitteita sekä koristepuita, pensaita ja perennoja.

– Mukana Marketanpuiston ammattipäivässä ovat alan merkittävimmät yritykset ja yhteisöt. Ylimääräinen markkinahössötys on karsittu pois ja keskitytty puhtaasti asiaan. Muita kuin puutarha-alan tuotteita myyviä kauppiaita ylimääräisine tilpehööreineen ei näyttelyalueelle ole huolittu, kertoo SEPPO NÄRHI Viherympäristöliitosta.

– Marketanpuiston ammattipäivä järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Tapahtumasta on tarkoitus rakentaa foorumi, jossa ammattilaiset solmivat yhteyksiä viher- ja kiinteistöalan tuotteita ja palveluja tarjoaviin yrityksiin.

– Viher- ja puutarha-alan ammattilaisten lisäksi tapahtuman odotetaan vetävän Marketanpuistoon muun muassa isännöitsijöitä, arkkitehteja, ympäristösuunnittelijoita, urakoitsijoita ja kiinteistönhoitoyrityksissä työskenteleviä, luettelee Närhi.

– Näyttelyn lisäksi ammattipäivä koostuu maksuttomista luennoista, alan ensimmäisestä viheralan käytettyjen koneiden ja työvälineiden huutokaupasta ja kahdesta miniseminaarista. Miniseminaarien osanottomaksu on 30 euroa + alv.

– Maksuttomien luentojen teemoina ovat niityt ja kansi-istutukset. Toinen miniseminaareista keskittyy Helsingin Viikissä käynnissä olevaan katupuiden kasvualustatutkimukseen. Kantava kasvualusta -seminaarissa kuullaan tutkimuksen uusimmat tulokset.

– Kasvit katuympäristön suunnittelussa -miniseminaarissa puolestaan muistutetaan muun muassa kasvien tulevan hoitotarpeen huomioon ottamisesta. Asiaan perehdytään Helsingin kaupungin katuosaston käyttöön ottaman ohjeistuksen näkövinkkelistä. Ammattipäivä päättyy käytettyjen koneiden ja työvälineiden huutokauppaan.

– Jos joku puutarha- tai viheralan ammattilainen ei vielä ole tutustunut Marketan näyttelypuistoon, nyt se kannattaa tehdä., sanoo Seppo Närhi.

– Puiston parasta antia on nähdä piha- ja puistorakentamisen ratkaisut ja elementit aidossa ympäristössään, ulkona säiden ja kävijöiden armoilla. Marketanpuistoon on rakennettu kymmeniä ympäri vuoden puistossa esillä olevia näyttelyosastoja, joista useimmissa on ammattipäivänä esittelijät paikalla. Kesän aikana on valmistunut muutama uusi osasto. Myös puiston betoni- ja luonnonkivituotteiden sekä puutuotteiden valikoima on tänä vuonna täydentynyt.

Marketanpuiston ammattipäivä on avoinna 23.8. klo 9.00-18.00. Sisäänpääsy asiakaskutsukortilla tai lippuluukulta ostettavalla pääsylipulla, hinta 5 euroa. Marketanpuisto sijaitsee Espoossa Kehä III varrella, ajo Röylän liittymästä.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Marketanpuiston yhdistys, Viherympäristöliitto, Taimistoviljelijät ja Viheraluerakentajat.

Jaa artikkeli