
Pinkki, kerrottu kesäbegonia, tuttavallisemmin annansilmä, olisi minusta vahvoilla kesän hempein kasvi -kisassa. Ja myös silloin, kun etsitään helppohoitoisimpia kesäkukkia. Kerrottuina annansilmiä ei tule usein vastaan, enimmäkseen vain rotevampia ruusubegonioita.
Näissä pienissä kukissa on kuitenkin aivan omanlaisensa charmi. Niiden tiheiksi rulliksi taipuneita terälehtiä katsoessa mieleen tulee kyllä myös ruusu: jokin 1700- tai 1800-luvuilta peräisin oleva superkerrottu ihanuus, jollaisen saa nähtäväkseen, kun tekee kuvahaun ´Queen of Denmark´ -ruususta vuodelta 1826.

Englantilaiset kutsuvat akileijojen pulleita puutarhamuotoja isoäidin myssyiksi, mutta tätä kukkasta voi sanoa viktoriaanisen ladyn hatuksi. Sellaiseksi, joka on katettu niin yltäkylläisesti kukilla, että muistuttaa kermakakkua.
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö