Vaikka kevätkukat ovat minulle kasveista mieluisimpia, krookuksia en ole istuttanut aikoihin. Sille voi keksiä monenlaisia syitä, ennen kaikkea: miksi istuttaa krookuksia, kun myyrät ja kauriit kuitenkin tulevat ja syövät ne. Sitä turhautumista, kun juuri aukeamaisillaan olevat nuput ovat yön aikana kadonneet tihulaisen vatsaan. Ehkä myös yleisimmät krookusvärit ovat kärsineet inflaation nähtyinä toistuvasti rinnakkain istutettuina.
Viime keväänä huomasin katselevani uudella kiinnostuksella erään vanhanpuoleisen, keltaisen talon nurmella loistavia krookustuppaita. Kukat olivat tavallisimpia värejä, liiloja ja kiiltävänkeltaisia, mutta miten hauskasti ne valaisivatkin varhaiskeväisen pihamaan ennen narsisseja ja tulppaaneja. Niissä kirkastui krookusten, lumikellojen ja kevättähtien perimmäinen idea.
Viimeisen sysäyksen antoi muutaman vuoden takaisesta puutarhalehdestä uudelleen luettu ja etenkin katsottu artikkeli: viehättäviä sävyjä paljastui yhtäkkiä runsain mitoin…
Sattui vielä niin, että kasvikaupasta löytyi syksyn viimeinen pussillinen ´Tricolor´ -sahrameja (Crocus sieberi), eikä enää edes ajatus jonakin keväänä koittavasta myyräuhasta voinut estää istutusta. Sipuleista pisti esiin pieniä hampaita, valmiina haukkaamaan tiensä läpi keväthangen.
