Pihatarinat ja inspiroivat kertomukset puutarhaelämästä
Nämä tarinat, kokemukset ja ajatukset herättävät pihan henkiin. Sukella suomalaisen pihaelämän kauneuteen ja monimuotoisuuteen – löydä tietoa, vinkkejä ja inspiraatiota.
-
-
Pihatarinat
Päivänkakkaroita selkärepussa hakkuuaukealta kotipihalle
Viime sunnuntaina (9.6.) kuvasin omalta osaltani kesän ensimmäiset päivänkakkarat luontolenkkini varrella olevalla hakkuuaukealla (ylin kuva). Tänään keskiviikkona lähdimme Elsan (7 v.) ja Juliuksen (9 v.) kanssa pyöräillen tuolle samaiselle hakkuuaukealle, jonne on matkaa yhteen suuntaan 3,5 kilometriä osin huonokuntoista metsätietä. Puolimatkassa kuuntelimme käpytikan pesäkolosta kuuluvaa poikasten piipitystä. Kolmessa päivässä aukean päivänkakkarat olivat avanneet kukkansa niin,
-
Pihatarinat
Hangon puistotyöntekijät ahkeroivat hellesäässä
Hetki sitten otetuissa kuvissa Hangon kaupungin puistotyöntekijät ahkeroivat 30 asteen hellesäässä. He olivat rakentamassa kirkolle johtavien portaiden alapäähän jo perinteeksi tulleita petuniakukkapylväitä. Kesän kuluessa petuniat kasvavat ja täyttävät upealla kukinnallaan koko kasvualustan. Muutenkin Hangon kaupungin puistoissa on ollut alkukeväästä lähtien runsaasti kauniita istutuksia, joihin on liittynyt myös mielenkiintoisia ympäristötaideteoksia, kuten puistolammen vesihiisi sekä lammen ”syvyyksistä”
-
Kasvuvyöhyke I
Ahti nousi valtakunnastaan
Hangon kaupungin puistolammella Ahti on noussut valtakunnastaan. Viime maanantaina (13.5.) lammella käydessäni totesin itsensä vedenhaltijan eli Ahdin kelluvan keskellä lampea vihreä ahdinpartainen (viittaa vedessä kasvavaan kasviin) puku päällään ja kolmiteräinen atrain vasemmassa kädessään. Haltijan päässä oleva kruunu välkehti kirkkaassa auringonpaisteessa. Iäkkään haltijan pitkä, vaaleaksi muuttunut parta on ollut aikoinaan kaiketi myös samaa vihreää ahdinpartaa, jota
-
Pihatarinat
Lisääntynyt lämpö ja vesisateet vauhdittavat kasvua
Pitkään jatkuneiden pakkasöiden takia ainakin pari viikkoa myöhässä ollut kevät on vihdoinkin saanut vauhtia, kun lämpötila näyttää pysyttelevän nyt yölläkin plussan puolella ja päivät ovat olleet melko aurinkoisia, mutta toisaalta vettäkin on välillä ropsauttanut sopivasti. Varsinkin sateiden takia lumet alkoivat sulaa todella ripeästi. Eikä aikaakaan, kun eteläänpäin olevan kukkamaarinteen mullasta työntyneet ensimmäiset krookukset avasivat jo
-
Kasvit
Messuista tietää kevään alkaneen
Kevät etenee mahdottoman pieni askelin, hyvä kun sitä edes huomaa. Talvi pitää sinnikkäästi kiinni, pakkanen ja lumi pysyvät kiusanamme. Kevään tulon tietää ainakin siitä, että pidetään puutarhamessuja. Messukevät alkoi viime viikonloppuna Turussa, huomenna alkavat Helsingin messut ja seuraavana viikonloppuna ovat Lahden messut. Näissä kaikissa Oma piha -lehti oli ja on mukana. Onneksi kevät saattaa löytyä
-
Kasvit
Tulppaanien lumoissa
Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa on meneillään vuotuinen Tulppaanien lumo -näyttely 24.3 saakka. Nettikauppa Villi niitty, joka myös myy vanhojen sipulikukkien sipuleita ja mukuloita, on hyötänyt sipulit kukkaan juuri näyttelyä varten. Esillä on historiallisia lajikkeita 1500-luvulta alkaen ja villilajeja, joita harvemmin meillä tavataan. Usein puhutaan kasvitieteellisestä tulppaaneista, kun oikeasti tarkoitetaan villilajeja. Harhaanjohtava nimitys lienee tullut vieraista kielistä,
-
Pihatarinat
Kävelylenkki Tammisaaren vanhassa kaupungissa
Hankoniemen maisemia verhosi tänään aamusta alkaen sankka usva, mikä ei ollut hälvennyt vielä keskipäivälläkään, kun ajelimme kauppareissulle Tammisaareen. Usvasta huolimatta jäin hetkeksi kameroineni kiertelemään vanhan kaupungin kapeita katuja. Tuon alueen useimmat säilyneet rakennukset ovat peräisin 1700-luvun lopulta ja 1800-luvulta. Historia ulottuu kuitenkin 1500-luvun pieneen Tammisaaren kalastajakylään, jolle kuningas Kustaa Vaasa antoi kaupunkioikeudet samalla kuin Helsingillekin.
-
Pihatarinat
Kukkamaan sisilisko
Terassimme edessä olevassa kukkamaarinteessä, jota kylläkin peittävät pääosin havukasvit, on asunut sisilisko jo usean kesän ajan. Se ilmestyi vähän sen jälkeen, kun tulppaanisipuleilla herkutelleen myyrän kohtaloksi tuli Fiskarsin pistolapion heilahdus. Kun muitakaan myyriä, jotka tilaisuuden tullen ottaisivat varmasti sisiliskon saaliikseen, ei ole näkynyt, on sympaattisen oloinen sisilisko saanut elellä ja paistatella päivää varsin rauhassa. Kolosta
-
Pihatarinat
Luonnonmarjojen poimintaa nyt ja ennen
Tämän sivuston Uutiset-palstalla on 5.2.2013 päivätty juttu otsikolla ”Kaupalliseen marjanpoimintaan kaivataan pelisääntöjä”, missä ilmaistaan tarve saada lähinnä ulkomaisille poimijoille koulutuksen kautta paremmat tiedot ja ohjeet jokamiehenoikeuksien perusteella tapahtuvaan luonnonmarjapoimintaan. Pieniä kahnauksiahan on esiintynyt jonkin verran, kun ulkomaalaisia on ilmaantunut paikallisten asukkaiden tutuille marjamaille. Vaikka metsissä pyöriikin vuosittain muutamia tuhansia lähinnä thaimaalaisia, maastoon jää edelleen valtavasti
-
Pihatarinat
Urpiainen pihabongauksen runsain laji
BirdLife Suomen viime viikonloppuna järjestämässä kahdeksannessa pihabongauksessa havaittiin 95 lintulajia. Keskimääräisen pihan lajimäärä oli 8 lajia. Runsain laji oli yllättäen urpiainen. Alustavien tulosten mukaan peräti joka kuudes havaittu lintu oli urpiainen, vaikka useimpina talvina se ei ole ollut kymmenen runsaimman lajin joukossa. BirdLife Suomen nettisivuilla mainitaan, että urpiainen on oppinut käymään ruokintapaikoilla vasta runsaat parikymmentä
-
Pihatarinat
Puolivuotiskatsaus
Nyt tuntuu toden teolla vuodenkierto lähteneen käyntiin. Kevääseen on pari kuukautta, puolen vuoden kuluttuahan on jo juhannus ohi ja ollaan heinäkuun helteissä, toivottavasti! Laitankin sen kunniaksi muutaman heinäkuisen kuvan paahdepenkistäni, vaikka Eeron jääpuikkokuvat ovatkin hyytävän hienoja. Kesäasia on ajankohtainen siksikin, että nyt mietitään Oma PIHA -lehden kevään asiakaslahjaa. Nämä erikoisen kirkkaansiniset sinilaukat ovat tilaajalahja parin