Visakoivu on kiehtova puu vaikkapa omaan puutarhaan. Se voi olla myös rahakasvi puutarhayrittäjälle, joka miettii uusia tuotantokasveja. Visakoivikon tuotto on kymmenkertainen normaaliin koivumetsään verrattuna. Visakoivut ovat pääsääntöisesti rauduskoivun muunnoksia. Niitä on monta tyyppiä, ja visastuminen on usein vaikea havaita – varmuudella sen tietää sitten, kun puu on kaadettu, opastaa jalostusmetsänhoitaja JAAKKO NAPOLA Haapastensyrjän jalostusasemalta Lopelta.
– Visa on mutaation tuloksena syntynyt, siemenen kautta periytyvä muunnos. Visautuminen synnyttää puuaineeseen tavanomaista leveämpiä ydinsäteitä ja poikkeuksellisesti suuntautunutta solukkoa. Ilmiöön liittyy myös kuoren osien jääminen rungon sisään, mikä erottuu puuaineessa ruskeina täplinä ja juovina. Visautuminen hidastaa puun normaalia kasvua.
Metsäntutkimuslaitoksen Haapastensyrjän jalostusasema Lopella tuottaa visakoivun jalostettua siemenviljelyssiementä metsäkylvöön ja taimien kasvatukseen. Visaa esiintyy selvästi eniten rauduskoivulla. Huomattavasti harvinaisempana visautumista on tavattu hieskoivulla, harmaa- ja tervalepällä, pihlajalla, raidalla ja vaahteralla.
– Visakoivu on hyvin monimuotoinen puu, jonka erottaminen tavallisesta rauduskoivusta voi olla joskus vaikeaa. Visautumisen ulkoiset tuntomerkit voivat vaihdella huomattavasti eri puuyksilöiden välillä. Ulkoisesti visalta näyttävästä puusta ei välttämättä löydy visakuviota. Toinen äärimmäisyys on se, että ulkoisesti normaali rauduskoivu osoittautuukin kaadettaessa visakoivuksi; pitkästä ja sileästä rungosta huolimatta poikkileikkauspinnasta löytyykin mitä hienoin visakuvio. Todellinen tilanne todetaan vasta, kun puu on kaadettu, painottaa Jaakko Napola.
– Visakoivun tärkeimmät tuntomerkit ovat kasvutapa ja rungon pinta. Runko on normaalia rauduskoivua lyhyempi ja voimakkaasti kapeneva, yleensä myös hieman lenko. Silmumuodostus on epänormaalin runsasta, josta aiheutuu puun haaroittuminen ja monesti pensasmainen kasvutapa. Latvus on haaroittumisesta johtuen pyöreähkö ja usein tasapäinen. Oksat ovat yleensä paksuja ja koukeroisia. Puu on myös usein kallistunut siihen suuntaan, missä on ollut eniten kasvutilaa ja valoa. Visakoivun kasvutapa ja ulkomuoto muistuttavat paljon omenapuuta.
– Visakoivun rungon pinta on yleensä kyhmyinen; siinä on usein muhkuroita, rengasmaisia paksunnoksia, harjanteita ja kauloja. Erityisesti rungon tyvessä kaarna on yleensä runsaasti halkeilevaa ja paksua. Visautumisen merkkejä voi esiintyä joissakin rungoissa vain muutaman metrin matkalla tyvessä, toisissa rungoissa niitä esiintyy aivan latvanhaaroihin saakka. Pahkaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa visaan.
– Visapuun lustot ovat aaltoilevan epäsäännöllisiä, ruskeat visasolut muodostavat usein poikkileikkauspinnassa V-kuvion, Mikäli tämä kuviointi jatkuu tasaisena yli koko pinnan, syntyy tähtimäinen kuvio eli niin kutsuttu visankukka. Pinnansuuntaisessa leikkauksessa näkyy linssimäisiä kuvioita. Puuaines on tiivissyistä ja erittäin painavaa, tuoreena jopa 930 kg/m³.
Visautumisen alkamisajankohta vaihtelee. Joissain taimissa on havaittavissa merkkejä visautumisesta jo taimitarhalla, mutta usein selvät tuntomerkit erottuvat vasta myöhemmin. Taimissa ja pienissä puissa, sekä oksien tyvillä näkyy usein jo nuorena epänormaali tyvipaksunnos, jonka perusteella voidaan päätellä taimen olevan visaa. Yleensä visautuminen alkaa kymmenen vuoden ikään mennessä.
– Yleisimmät rungon kyhmyjen esiintymistavan mukaan määriteltävät visatyypit ovat paukura- ja kaulavisa. Huomattavasti harvinaisempia ovat juomu- ja rengasvisa; joskus mainitaan myös pahkavisa. Monet rungot ovat päätyyppien sekoituksia, yleisin on paukura- ja kaulatyyppien välinen sekamuoto
– Visan vuosituotto on nykyhinnoilla laskien teoriassa kymmenen kertaa suurempi kuin tavallisimpien metsäpuiden. Visakoivikoin kiertoaika on 45 vuotta ja tuotto on 135000 euroa hehtaari. Vuosituotoksi voidaan laskea 3000 euroa.
– Kovien taloudellisten faktojen lisäksi visan kasvatuksen lisäämisen puolesta puhuvat pehmeät arvot, visakoivu kaikessa monimuotoisuudessaan on myös kaunis ja mieltä kiehtova ympäristöpuu, korostaa Jaakko Napola.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kesäkukkaistutuksesta saa näyttävän ja tyylikkään käyttämällä kasveja, joiden koristearvo perustuu kauniisiin lehtiin. Lehtikasvit ovat myös oiva tausta värikkäille kukille. Kasvit kesäisiin istutuksiin valitaan yleensä värikkäiden kukkien perusteella. Monet tutut kesäkukat, kuten petuniat, orvokit ja lumihiutaleet, peittyvätkin kukkapilveen taitavan kasvattajan käsissä. Mutta silloin kun kukat eivät ole kasvissa pääosassa, pääsevät lehtien värisävyt ja muodot esille aivan
Kesän korvalla suomalaiset siirtyvät sankoin joukoin viettämään aikaa ulkona. Tämä näkyy myös Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan kyselyssä, jossa selvitettiin suomalaisten suunnitelmissa olevia kodin ja kesämökin hankintoja: listan kärkipään valloittivat pihaan ja puutarhaan liittyvät tuotteet. Selkeäksi ykköseksi kyselyssä nousivat taimet, joita kertoi Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ostavansa liki neljäsosa, eli 23 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi suosituimpiin sijoituskohteisiin kuuluivat puutarhakalusteet
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.