Siirry sisältöön

Vuosi on vaihtunut, tammikuu on jo hyvässä vauhdissa, ja maisema on yhä vain vihreän ja ruskean kirjoma. Ruoho vihertää, mansikan lehdet napottavat paikoillaan vihreämpänä kuin kesällä ja maata pitkin levittäytyvä ajuruoho näyttää raikkaan vihreältä.

Pitääkö tällaiseen tosiaan tottua! Suurella osalla kasvustosta ei näytä olevan mitään hätää. Melkein kaikkia kotoisia koristekasveja kasvatetaan myös Englannissa ja Saksassa, ja ne ovat viihtyneet sikäläisissä ”talvissa” satoja jos ei tuhansia vuosia. Siltä puolen meidän ei tarvitse olla huolissamme.

Sehän tässä nyt ajatteluttaa, että kovat pakkaset voivat tulla varoittamatta. Tänään ulkoilman lämpötila on +3 astetta, yhtä hyvin se voisi olla -18 astetta. Jos ilmat nyt äkkiä kylmenevät, ovatko puut ja pensaat riittävän syvässä lepotilassa? Perennoilla maan suojissa tuskin on mitään hätää.Jos talvet pitemmän päällekin jäävät näin leudoiksi, toinen kiusa voi olla, että keskieurooppalaiset kasvitaudit ja tuholaiset pääsevät helpommin asettumaan myös meille. Tavallisestihan talviset pakkaskaudet tekevät selvää niistä.

Toivotaan siis, että talvi vielä tulee ja askel kerrallaan.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *