Pieniä vihannesten siemenpakkauksia eli annospusseja myydään puutarhamyymälöissä, tavarataloissa ja ruokakaupoissa. Vain sertifioitua tai virallisesti hyväksyttyä vihanneskasvin siementä saa markkinoida. Markkinoitavan lajikkeen pitää kuulua EU:n yleiseen vihanneskasvien luetteloon.
Yleisesti viljellyille vihanneskasveille, kuten persiljalle, porkkanalle, punajuurelle, tomaatille, kurkulle ja kurpitsalle on asetettu vähimmäislaatuvaatimukset. Kaikki lajit eivät kuulu siemensäädösten piiriin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi tillillä ei ole virallisia laatuvaatimuksia. Siemenkauppaa säätelevät siemenkauppalaki ja maa- ja metsätalousministeriön antamat asetukset.
Vihanneskasvien siemenpakkauksissa on oltava seuraavat pakolliset tiedot: laji, lajike, pakkaajan tiedot tai tunnistenumero, pakkauksen sulkemiskuukausi ja – vuosi tai viimeisen itävyyden määrittämisajankohta, siemenluokka sekä suomeksi tai englanniksi teksti ”EY:n määräysten mukaan hyväksytty kylvösiemen”.
Annospusseihin ei tarvitse merkitä pakkauksen painoa, mutta yleensä pusseissa on joko paino, siementen kappalemäärä tai siementen riittävyys tietylle alalle. Itävyyden määrittämisajankohta kertoo, milloin erästä on viimeksi otettu virallinen näyte. Yleensä vihannesten pikkupakkauksissa myytävät siemenet ovat siemenluokaltaan standardisiementä, ST. Siemenluokka kertoo, että kyseisen lajin ja lajikkeen tuottanut viljelys on tarkastettu kasvukauden aikana ja että siemennäyte on täyttänyt laatuvaatimukset. Siemenen peittauksesta on oltava merkintä pakkauksessa.
Vihannespakkauksissa viimeisen voimassaoloajan ilmoittaminen ei ole pakollista, mutta se on hyvä merkitä lajeilla, joilla itävyys alenee nopeasti. Ellei voimassaoloaikaa ilmoiteta, kannattaa ostajan tarkistaa pakkauksen sulkemisajankohta tai viimeisen itävyyden määrittämisajankohta. Kasvatusohjeetkaan eivät ole pakollisia pakkausmerkinnöissä, mutta kylväjä lukee mielellään tiedon parhaasta kylvöajankohdasta ja siemenen kylvösyvyydestä.
Suomessa noudatettava ankaran vastuun periaate tarkoittaa sitä, että myydyn siemenen on vastattava pakkausmerkintöjä. Jos epäilee saaneensa väärää lajiketta, kannattaa ottaa yhteyttä ostopaikkaan tai Eviran siementarkastus- ja luomuvalvontayksikköön. Siemenpakkaus vakuustodistuksineen on hyvä säästää viljelyn ajan, jotta erä voitaisiin tarvittaessa jäljittää.
Siemenerän itävyys ilmoitetaan useimmissa pakkauksissa, mutta se ei ole pakollista. Erän on joka tapauksessa täytettävä ns. lajin itävyysvaatimus, jotta sitä voitaisiin markkinoida. Tomaatin tulee itää vähintään 75 %:sti, vaikka siemenpakkauksessa ei itävyyttä olisi ilmoitettu. Itävyyden laatuvaatimus vaihtelee lajeittain, esim. porkkanalla itävyysvaatimus on 65 % ja kurkulla 80 %. Itävyysvaatimukset on määritetty maa- ja metsätalousministeriön vihanneskasvien siemenkauppaa koskevassa asetuksessa. Asetus on saatavissa internetin kautta http://wwwb.mmm.fi/el/laki/kara/x/p000113.pdf
Suurin osa siemenistä tuodaan EU-maista joko valmiiksi pakattuina annospusseina tai isommissa pakkaamoille tarkoitetuissa erissä. Vihannesten siemeniä ei tarvitse erikseen tarkastuttaa Evirassa, kun erä on jossain EU-maassa jo tarkastettu ja hyväksytty. Jos pakkauksiin merkitty voimassaoloaika on umpeutunut, on erän itävyys ennen markkinoinnin jatkamista määritettävä uudelleen Eviran siementarkastus- ja luomuvalvontayksikössä. EU:sta tuotavien siementen osalta pusseihin ei tarvitse merkitä itävyystietoa, mutta Suomessa pakattaviin siemenpusseihin itävyystieto merkitään.Kukkien siemenille ei ole vihannesten siementen tavalla lainsäädännön asettamia laatuvaatimuksia. Kuitenkin niiden pakkauksissa on oltava merkintä lajista ja lajikkeesta sekä mielellään pakkaajasta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antoi neljä markkinointikieltoa tarkastamattoman siemenperunan torimyynnistä sekä kymmenen markkinointikieltoa sertifioimattoman siemenen markkinoinnista lehdissä tai internetissä vuonna 2011. Kirjallisia huomautuksia annettiin muun muassa siemenpakkaamoiden puutteellisuuksista. Vuonna 2011 Evira ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset tekivät 181 siemenkaupan valvontatarkastusta. Valvonnan yhteydessä havaittiin, että torikauppiaat saattavat yhä edelleen myydä ruokaperunaa tarkastamattomana siemenperunana, vaikka se on lainvastaista. Tarkastamattoman
Luomuvihannesten laajamittainen tuotanto teollisuuden raaka-aineeksi edellyttää tehokkuutta, toimitusvarmuutta ja korkeaa laatua. MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Kuopion yliopiston ja Pyhäjärvi-instituutin hankkeet osoittivat, että viljelyn hankalimmat haastajat – riittävä ravinteiden saanti sekä satoa uhkaavat rikkakasvit ja tuholaiset – ovat hallittavissa. Aihetta käsittelevä seminaari on tänään Jokioisilla. Luomukukkakaalin sato oli yhtä korkea ja laadukas kuin tavanomaisessa tuotannossa
Kotimaiset valoviljellyt kurkut ja tomaatit ovat tänä olleet tänä talvena hintakuopassa edelliseen vuoteen verrattuna. Espanjan kylmäkausi on nyt nostanut tuontivihannesten hintoja, ja kotimaistenkin vihannesten hintoja on saatu 50 senttiä ylöspäin, toteaa tuoteryhmäpäällikkö ERKKI KINANEN Inex Partners Oy:stä. Kanarialla on ollut tomaatista ylitarjontaa. Sen hinta hollantilaisissa tukuissa on ollu 4,5-5 euroa 6 kg:n laatikko. Manner-Espanjanjan laadukkaasta
Kevään ja alkukesän viileät säät ovat hidastaneet avomaavihannestenistutuksia ja kylvöjä sekä kasvustojen kehitystä. Varhaisvihannesten satoon noin viikon normaalista myöhässä. Kuivuus ei ole päässyt kasvustojakiusaamaan, sillä sadetta on tullut useimmilla alueilla vähintäänkinriittävästi. Kotimaista avomaan kiinankaalia on ollut tarjolla jo parin viikon ajan.Satoa on kasvatettu Ahvenanmaalla harsojen alla, mutta myös mantereella,erityisesti Mikkelin alueella kiinankaalin sadonkorjuu on ollut
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.