Vielä ehtii juomaan päiväkahvit pihalla; toppatakit päällä, hanskat kädessä ja pipo päässä. Aurinkoisena päivänä on hyvä nauttia valosta ja ruskan väreistä, jotta niitä saadaan kerättyä varastoon talven varalle.
Kesä ei ole ainoa sopiva aika pihalla istuskeluun. Ravintoloiden terasseilta voi varastaa idean: kiedotaan huopa ympärille ja nautitaan tunnelmallisesta hetkestä viltin lämpimässä. Ihan vielä ei antauduta talven armoille, jolloin linnoittaudutaan kodin lämpöön ja vietetään lähes kaikki aika sisällä.
Syksy tarjoaa lisäksi yllin kyllin koristeita puutarhan kahvipöytään: punaisia ja keltaisia lehtiä voi laittaa korkeaan lasimaljaan, josta ne eivät lennä tuulen mukana pois. Ruusun- ja pihlajanmarjoja voi ripotella pitkin pöytää.
Syksyn puutarhapuuhat lämmittävät. Lehtien haravoinnissa tulee jopa kuuma, ja lehtikasassa pomppivien lasten posket punoittavat. Reippaan työn lämmittämänä ei tule heti kylmä, vaikka hetkeksi istahtaakin juomaan kupin lämmintä mehua ulkona.
Ei meidän tarvitse teeskennellä englantilaisen elokuvapiknikin eleganssia olkihattuineen – ollaan vaan rehellisesti pipot päässä ja kaulaliinat tiukasti kiedottuina, mutta nautitaan silti pihasta yhtä kaikki!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Useimmille syyskukkasipuleille sopivin istutusaika on syys-lokakuu, kun maa on viilentynyt alle 10 asteeseen. Pienikokoiset kukkasipulit, kuten helmililjat ja lumikellot, istutetaan ensin, mutta tulppaaneja ehtii istuttaa aina roudan tuloon asti. Kompostilla, mykorritsoilla ja biohiilellä saadaan uutta potkua sipulikukkien kasvuun. – Kukkasipuleiden istutusaika on saattanut unohtua, kun sateisen loppukesän jälkeen olemme saaneet nauttia poutaisista syyspäivistä. Kukkasipuleiden olisi
Puolukasta ja sienistä on tänä vuonna saatu keskinkertaisia satoja. Sateinen kesä on sopinut etenkin kanttarelleille ja suppilovahveroille, joista saadaan hyvä sato. Puolukoiden määrä vaihtelee metsästä riippuen, ja pienelläkin alueella voi marjojen määrissä olla suuria eroja. Metsäntutkimuslaitoksen satotutkimuksen mukaan sienisato on tänä syksynä ollut keskinkertainen. Kokeneet sieniharrastajat ovat voineet iloita siitä, että sienien kirjo on ollut
Syksy on parasta aikaa istuttaa pensasaita. Istutuksessa käytetään paljasjuurisia taimia, jotka ovat lepotilassa eli ne ovat lakanneet kasvamasta. Taimi on saanut jo ruskavärityksen ja varistaa lehtiään. Paljasjuurisia aitataimia ja astiataimia voi istuttaa niin kauan kuin maa on sula. Istutettavat taimet kastellaan perusteellisesti koko juuriston syvyydeltä. Syysistutuksen hyviä puolia on, etteivät taimet syksyllä haihduta yhtä paljon
Suositun Pihakalenterin postitukset ovat nyt käynnissä. Pihakalenterin julkaisua on aikaistettu aiemmista vuosista, jotta sitä voidaan käyttää myös joululahjana. Pihakalenteri 2008/2009:n vuosi alkaa huhtikuusta, jolloin uusi kausi puutarhassakin pääsee alkuun. Tekijöinä ovat puutarha-alan rautaiset ammattilaiset. Aarno Kasvi valottaa taas puutarhan hoidon saloja kokeneen puutarhurin otteella. Hänen vinkkinsä ovat aivan kalenterin alkusivuilla. Teemaliitteinä Pihajuhlat, Pensaiden leikkausopas ja
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.