Talvi on huonekasvin stressaavinta aikaa. Valoa on vähän ja viherkasvien kasvu pysähtyy ilman lisävaloa. Innokas kotipuutarhuri saattaa antaa kasville kohtalokkaan hoidon kastelemalla ja lannoittamalla liikaa. Jos kastelua jatketaan samalla tavalla kuin kesäaikaan, kasvit kärsivät liiasta märkyydestä. Pahimmassa tapauksessa juuret mädäntyvät ja kasvi kuolee. Merileväuutteella taistellaan stressiä vastaan, jota kasville aiheuttavat vähäinen valo ja kuiva huoneilma.
Ennen kastelua kannattaa tunnustella huonekasvien mullan kosteutta parin sentin syvyydestä tai kokeilla ruukun painoa kastelutarpeen arvioimiseksi.
− Ennen kastelua kannattaa tunnustella huonekasvien mullan kosteutta parin sentin syvyydestä tai kokeilla ruukun painoa kastelutarpeen arvioimiseksi. Talvella useimpien kasvien multa saa kuivahtaa kunnolla ennen uutta kastelua, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Huonekasvien lannoitus lopetetaan kokonaan marras-tammikuun ajaksi. Koska kasvit eivät kasva pimeimpään vuodenaikaan, ne eivät myöskään kuluta ravinteita. Huonekasvien lannoitus aloitetaan uudelleen vasta kevätauringon herätellessä kasvit uuteen kasvuun helmikuulla.
Merileväuute parantaa stressinsietokykyä
− Lannoitteiden sijaan huonekasvit hyötyvät talvella merileväuutteesta. Merileväuute sisältää luonnollisia kasvihormoneja, jotka parantavat kasvien stressinsietokykyä. Talvella huonekasveja stressaa valonpuutteen lisäksi kuiva huoneilma. Merileväuutetta voidaan sekoittaa joko kasteluveteen tai sillä voidaan sumuttaa kasvin lehtiä, kertoo Riikka Kerttula.
Merileväuute torjuu huonekasvien stressiä. Merileväuutetta voidaan sekoittaa joko kasteluveteen tai sillä voidaan sumuttaa kasvin lehtiä.
Useimmat huonekasvimme ovat kotoisin trooppisilta seuduilta, missä luonnollinen ilmankosteus on suuri.
− Normaalisti sisätilojen ilmankosteus on talvella lämmityksestä riippuen 30–40 %, kun kasveille sopiva kosteus olisi 60–80 %. Kuiva ja lämmin ilma saa lehdenkärjet ruskettumaan ja kehrääjäpunkit ja ripsiäiset lisääntymään, varoittaa Riikka Kerttula.
Kasvivaloilla voidaan parantaa huonekasvien viihtyvyyttä. Vähän lämpöä ja runsaasti valoa tuottavat loisteputket ja elohopealamput sopivat kasveille parhaiten. Valaisin asennetaan mahdollisimman lähelle kasveja, kuitenkin siten, ettei lampusta säteilevä lämpö kuumenna kasvin lehtiä.
Huonekasvien talvihoidon top10:
Vähennä kastelua.
Anna mullan kuivahtaa kastelujen välillä.
Lopeta lannoitus marras-tammikuun ajaksi.
Anna kasveille merileväuutetta.
Lisää ilmankosteutta esim. sumuttamalla kasvien lehdistöä.
Pidä kasvin lehdet puhtaina pölystä.
Siirrä kasvit valoisimmalle ikkunalle.
Älä kääntele kasveja. Ne kasvavat kohti ikkunaa pyydystääkseen lehdillään vähäisenkin auringonvalon.
Siirrä verhot ja kaihtimet kokonaan pois ikkunan edestä päiviksi.
Lähes kaikki huonekasvit kärsivät talvella valon puutteesta. Luonnonvalon hyödyntämiseksi huonekasvit kannattaa sijoittaa valoisimmalle ikkunalle ja siirtää verhot ja kaihtimet ikkunan edestä päiväksi kokonaan sivuun. Kasvien turhaa kääntelyä vältetään, koska kasvi kallistuu kohti valoa saadakseen kaiken mahdollisen valon lehdilleen. Kiiltävälehtisten kasvien valonsaantia voi parantaa pitämällä kasvit puhtaana pölystä joko pyyhkimällä kostealla sienellä tai suihkuttamalla lehdistö säännöllisesti.…
Kasvien vihreys rentouttaa kiireisen arjen keskellä. Kun luonto ja puutarha nukkuvat vielä talviunta,korostuu huonekasvien merkitys viihtyvyyden lisääjänä. Hyvinvoivat kasvit ovat hoitajansa ylpeydenaiheja näyttävä osa kodin sisustusta. Talvi on kaikille viherpeukaloille haastavaa aikaa, koska vähäinenluonnonvalo ja kuiva huoneilma rasittavat huonekasveja. Kaikkein pimeimpään vuodenaikaan, marras-tammikuussa, valoa ei ole tarpeeksi kasvien kasvuun ja huonekasvit viettävät lepokautta. Talvilevon aikana…
Ensimmäisten uusien lehtien ilmaantuminen on merkki, että huonekasvi on päättänyt talvilevon. On keväthuollon aika. Paras piristysruiske uuteen kasvuun on mullanvaihto. Nyt on oikea hetki aloittaa myös huonekasvien lannoitus. Huonekasvien keväthuolto aloitetaan puhdistamalla kasvien lehdet pölystä. Kiiltäväpintaiset lehdet pyyhitään kostealla rätillä tai kasvit viedään pesuhuoneeseen ja suihkutetaan kauttaaltaan haalealla vedellä. Nukkapintaiset lehdet puhdistetaan mikrokuituliinalla tai pölyhuiskulla.…
Luonnonvalon lisääntyessä huonekasvit alkavat voimistua ja aloittavat uuden kasvun. Kevät on oikea aika tehdä mullanvaihto ja uudistaa kasveja. Viherkasveille keväthuolto tehdään jo helmi-maaliskuussa ja kukkivien kasvien vuoro on hieman myöhemmin keväällä. Uusi multa antaa huonekasveille elinvoimaa. Mullanvaihdon tarkoituksena on pitää kasvi elinvoimaisena antamalla juurille lisää kasvutilaa ja ravinteita. Uutta multaa tarvitaan, jos vanha multa on…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.