Suurin osa kaupan ja teollisuuden pakkaamista valmissalaateista on laadultaan hyviä tai erinomaisia. Puutteita aistinvaraisessa tai mikrobiologisessa laadussa esiintyy vain murto-osassa myytäviä salaatteja, osoittaa Elintarvikeviraston selvitys.
Elintarvikevirasto selvitti raakoja ja kypsiä ainesosia sisältävien valmissalaattien laatu- ja turvallisuusominaisuuksia vuonna 2005 osana EU-projektia. Tutkittavana oli kaikkiaan 116 raakoja vihanneksia, lihaa, kalaa, juustoa tai äyriäisiä sisältävää valmissalaattia.
Kohonneita bakteeripitoisuuksia vähän
Salaattien aisitinvarainen laatu oli keskimäärin hyvä tai erinomainen sekä ulkonäön että hajun suhteen. Maun perusteella suurin osa tuotteista luokiteltiin ryhmiin hyvä tai tyydyttävä.
Kohonneita E. coli -bakteeripitoisuuksia löytyi yhdeksästä salaatista. Nämä olivat feta-, katkarapu- ja kebabsalaatteja. S. aureus -bakteeria löytyi kahdesta salaatista, feta- ja broilerisalaatista. L. monocytogenes -bakteeria esiintyi yhdessä fetasalaatissa.
Ylitarkastaja MARI RAAHENMAA Elintarvikevirastosta huomauttaa, että fetasalaatti ei ole mikrobiologisesti sen ongelmallisempi tuote kuin muutkaan valmissalaatit, vaikka selvityksessä kohonneita bakteeripitoisuuksia vaikutti löytyvän yleisesti juuri fetasalaatista. Raahenmaa arvelee, että bakteerit ovat peräsin pikemminkin tuotteeseen käytetystä salaatista.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Hyvä ympäristö on tärkeää asumisen, työnteon ja viihtyvyyden kannalta. Hyvin hoidetut viherympäristöt vetävät puoleensa ja saavat ihmiset viihtymään ja voimaan hyvin. Toimiva ympäristö ei ole itsestäänselvyys, vaan se tarvitsee päätöksiä, suunnitelmia, budjetointia, hankintoja, työtä ja toteutusta. – Rakentamisen jälkeen ympäristöstä on pidettävä hyvää huolta. Hoidettuna se kukoistaa ja tuo selvää lisäarvoa, julistivat Puutarhaliitto ja Viherympäristöliitto
Mansikan laatuominaisuuksiin vaikuttaa eniten lajike. Sen sijaanviljelymenetelmällä ei ole laatuun juurikaan vaikutusta, todetaan FM MARIHAKALAN väitöstutkimuksessa. Luomumansikka soveltuu siis teollisuudenraaka-aineeksi siinä missä tavanomaisesti viljelty mansikkakin. Tutkimusei tue yleisesti väitettyjä makueroja luomumansikan ja tavanomaisestiviljellyn mansikan välillä. Hakala löysi tutkimuksessaan vaihtoehtoja perinteiselleteollisuuslajikkeelle Senga Senganalle ja pystyi ryhmittelemään lajikkeet.Hapan Jonsok on kokonaisuudessaan eniten Senga Senganan kaltainen Honeoyepoikkesi eniten
Piha kauniiksi uusilla FinE®-lajikkeillaTutkitusti kestävien ja kauniiden taimien FinE®-tunnuksen alla on nyt uusialajikkeita pajuista, tyrnistä sekä kirsikoista.Peittopaju ¤Tuhkimo¤ ja paljakkapaju ¤Haltia¤ ovat tuoreet pajutulokkaat. Niitäsuositellaan ensisijaisesti julkiseen viherrakentamiseen, mutta ne soveltuvatmyös kotipihoille, esimerkiksi luiskiin ja muurien yhteyteen. Uudet lajikkeetovat kasvutavaltaan maanmyötäisiä. ¤Tuhkimo¤ on matala ja pienilehtinen. Versot ovat voimakkaan punaruskeat.¤Haltian¤ lehdet ovat harmaanukkaiset ja versot
Ystävänpäivää vietetään ensi lauantaina. Finfood kehottaa silloin kokkaamaan ja Kotimaiset Kasvikset ry suosittaa kukkaviestiä. Suomessa ystävänpäivän vietto on alkanut 1980-luvun puolivälissä. Vuodesta 1987 ystävänpäivä 14.2. on ollut kalenterissa virallisena juhlapäivänä. Ystävänpäivän perinne alkaa muinaisesta Roomasta, jossa helmikuun 14.päivää juhlittiin Junon, äitiyden ja avioliiton suojelijan päivää.Englannissa ja Yhdysvalloissa juhlittava St. Valentine¤s Day eli pyhänValentinuksen päivä pohjautuu
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.