Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) ja Kunta-alan ammattiliitto (KTV)muistivat torstaina kansanedustajia lähiruoka-aiheisella joulukortilla sekäkotimaisella limpulla. Tilaisuuden tarkoitus oli kertoa päättäjillelähiruokakampanjan sisällöstä ja tavoitteista sekä kysyä, kuinka tärkeänäkansanedustajat pitävät suomalaista elintarviketuotantoa.
Lähiruokakampanjan tiimoilta lähetetään ja jaetaan 100 000lähiruoka-joulukorttia, joissa on kuvattuna jouluinen kotimaisillaherkuilla katettu juhlapöytä. Kampanjakortteja saavat sekä kuntienpäättäjät että kuluttujat. Heidät on tarkoitus havahduttaa pohtimaanelintarvikkeiden kotimaisuutta ja elintarviketuotannon työllistäväävaikutusta. Kampanja on SEL:n ja KTV:n organisoima, ja mukana ovat myösmuun muassa Efektia, Elintarviketeollisuusliitto, Finfood, Kuntaliitto sekäSuomen Kuluttajaliitto.
Koko Suomi lähiruokaa
Lähiruoka käsitetään kampanjassa laajasti. SEL:n järjestösihteeri jalähiruokatyöryhmän puheenjohtaja ERKKI MOILANEN toteaa, ettei lähiruokaaole vain omassa maakunnassa tuotettu tuote, vaan kampanjassa lähiruoaksikäsitetään koko Suomen alueella valmistettu elintarvike.
Jatkossa lähiruokatyöryhmä järjestää seminaareja kunnissa ympäri Suomen.Seminaareissa on tarkoituksena herättää kunnan päättäjiä keskustelemaanlähiruoan vaikutuksista lähialueiden elintarvikealan työpaikkoihin,yritystoimintaan ja erikoisuuksiin. Kuntien julkiset ruokapalvelut voivatolla tiennäyttäjiä lähiruoan hyväksikäytössä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kuluttajat suhtautuvat lähiruokaan hiukan oudoksuen ja sen matkaa omaanruokapöytään estävät monet tekijät. Nämä asiat ilmenevät KTM HANNALEIPÄMAAN ja KTT PIRJO LAAKSOSEN tutkimuksesta, jossa tutkittiin lähiruuanmerkitystä kuluttajille. Leipämaa työskentelee Vaasan yliopistonmarkkinoinnin laitoksella projektitutkijana ja Laaksonen professorina. Lähiruualla tarkoitetaan ruokaa, joka on tuotettu mahdollisimman lähelläsen kulutuspaikkaa paikallisia raaka-aineita ja tuotantopanostuksiakäyttäen. Tutkimuksessa selvitettiin lähiruuan merkitystä kuluttajillekuvakollaasitekniikalla, jossa haastatteluihin…
Lähiruokaviestin yhteydessä järjestettiin 4.9 Turun torilla lähiruokatapahtuma. Mukana oli lähiruuan tuottajia, ruokahankinnoista vastaavia ja ravitsemusalan asiantuntijoita. Juontajana toimi Sari Tamminen. Puheet, esitelmät ja osa esittelyistä pidettiin torilavalla. Maistatusta ja muuta yleisövalistusta annettiin telttakatoksen alla,. Kasvikset olivat hyvin esillä tapahtumassa. Paula Achrenin hedelmätarhan maistattamat omenat saivat monet tulemaan telttaan toisenkin kerran! Ketolan puutarha maistatti kurkkua. Salaattia…
Lähiruoka on suomalaisille kuluttajille melko tuntematon käsite, eikä lähiruokatuotteita ole helppo tunnistaa päivittäistavarakaupan tuotetarjonnasta. Jotta pienyritykset voisivat hyödyntää lähiruokaa kilpailukeinonaan, lähiruuan käsite vaatisi selkiyttämistä ja profilointia. Tällaisiin tuloksiin päätyi Kuluttajatutkimuskeskuksen, VTT Biotekniikan ja MTT Taloustutkimuksen tutkijaryhmä, joka on selvittänyt kuluttajien mielikuvia lähiruuasta osana laajempaa kolmivuotista tutkimushanketta. Tutkimus toteutettiin koko Suomen alueella internetkyselynä vuonna 2004, ja…
Itä-Suomen yliopiston kasvitieteellisen puutarhan, Botanian, tulevaisuus on vaakalaudalla. Sen puolesta kerätään adressia. Sähköinen adressi on osoitteessa www.adressit.com/botania, ja siinä on jo 4659 allekirjoitusta. Lisäksi paperiversion allekirjoituspaikkoja on Botania, Carelicum, Tintin Lemmikki, Joensuun Viherkeskus. Joulukuun puolivälissä on allekirjoituksia jo yli 6000. Adressissa todetaan, että Botania, Itä-Suomen yliopiston kasvitieteellinen puutarha – neljästä suuresta Sisä-Suomen ainoa – ja…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.